Tietoa meistä

Mikä Vasp?

Luontoliitto on valtakunnallinen lasten- ja nuorten ympäristöjärjestö, ja me huolehdimme sen toiminnasta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. 

Luontoliiton kohderyhmään kuuluvat kaikki pikkulapsista ja näiden huoltajista nuorison kautta nuoriin aikuisiin. Toimintamme keskittyy tällä hetkellä eniten Turun seudulle, mutta tuemme myös ilolla paikallisryhmien syntymistä muuallekin.

Haluamme tarjota kaikille yhdenvertaisen mahdollisuuden viihtyä toiminnassamme. Toimintaamme ohjaa ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita, ja olemme julistautuneet Syrjinnästä vapaaksi alueeksi.

Hallitus

Piirin toimintaa ohjaa hallitus, joka koostuu noin 5–10 vapaaehtoisesta. Hallitus valitaan aina kerran vuodessa syyskokouksen yhteydessä, ja hallituskausi on yksi kalenterivuosi.

Hallitus kokoontuu noin kerran kuussa käymään läpi, mitä toimintaa edellisen kuukauden aikana on ollut ja kuinka se on sujunut, käsittelemään ajankohtaisia asioita ja suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Välissä syödään herkkuja ja hörpitään kahvia ja teetä.

Hallitusporukka siis pitkälti määrittelee, mitä piirissä tapahtuu, mutta tilaa on aina muidenkin ajatuksille, ja vuoden mittaan järjestetään lisäksi kaikille avoimia toiminnansuunnittelupäiviä.

Ihan pelkkää kokoustamista hallitustyökään ei ole. Välillä suunnataan luontoon tai vaikkapa taidenäyttelyyn viettämään aikaa yhdessä.

Järjestötoiminnan pyörittäminen on hauskaa ja palkitsevaa. Sen myötä pääsee oppimaan monia hyödyllisiä taitoja, joita ei joka koulussa opeteta, ja saa paljon uusia kavereita ja tärkeitä kontakteja. Kokemus hallitustyöskentelystä tai luottamustoimen hoitamisesta merkittävässä kansalaisjärjestössä näyttää myös oikein edustavalta CV:ssä.

Kun haluat hallitukseen, ole valppaana syksyllä syyskokouksen lähestyessä ja tule paikalle kokoukseen tai ilmoita itsestäsi etukäteen meille. 

Päästäksesi mukaan aktiiviporukkaan sinun ei toki tarvitse odottaa syksyyn, vaan voit tulla mukaan koska vain. Tervetuloa seuraavaan kokoukseen tai hengailuiltaan!