Liity kk-lahjoittajaksi!
Voit liittyä nyt Luontoliiton kuukausilahjoittajaksi.
Lahjoituksesi tukee tärkeää työtämme lasten ja nuorten ympäristötietoisuuden, hyvinvoinnin ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi.
Luonto tarjoaa lapsille ja nuorille paikan rauhoittua, ja se tukee mielenterveyttä, mutta innostaa myös toimimaan ympäristön puolesta.
Luontoretkien ja –leirien lisäksi tarjoamme nuorille mahdollisuuksia osallistua konkreettiseen ympäristötoimintaan ja vaikuttaa paremman huomisen puolesta.

Luontoliitto on lasten ja nuorten ääni ja voima luonnon puolesta. Tavoitamme joka vuosi kymmeniä tuhansia nuoria ja tarjoamme heille mahdollisuuksia harrastaa luonnossa ja vaikuttaa ympäristöasioihin.
Järjestämme vuosittain yli 80 luontoleiriä ja -retkeä ja vähintään 350 kouluvierailua sekä tuemme yli 200 kerhon toimintaa. Luontoliitossa vietetään aikaa luonnossa, puolustetaan luontoa ja juurrutaan siihen. Varhain syntynyt luontosuhde kantaa läpi elämän.


Tuhannet lapset lähtevät salapoliisiretkelle luontoon
Tiedote 8.5. Ensi viikolla vietetään Lasten lintuviikkoa. Tarkoituksena on innostaa lapsia ja aikuisia yhdessä

Luontoliiton Kevätseuranta kertoo kevään olevan aikaisessa
Vaikka säät ovat viilenneet huhtikuun alun lämpöennätyksistä, Kevätseuranta-kampanjaan ilmoitettujen havaintojen valossa kevät vaikuttaa edenneen nopeasti.

Hae Itämeri-lähettilääksi kesäksi 2025
Hei Itämerestä kiinnostunut nuori! Luontoliitto ja John Nurmisen Säätiö järjestävät jälleen kesällä 2025 yhteisen Muoviton meri -kiertueen. Lähde mukaan Itämeri-lähettilääksi ja pääset tekemään tärkeää työtä Itämeren hyväksi!

Valokuvakilpailun virtuaalinäyttely
Lasten ja nuorten luontokuvat kutsuvat meitä kaikkia retkeilemään, virkistymään ja lumoutumaan luonnon kauneudesta.
Luontoliiton ja Suomen Luonnonvalokuvaajien kevätkuvakisan voitti 17-vuotias Matias Kivikko, paljon onnea! Ihan jokainen kuvien lähettäjä ansaitsee iloisen kunniamaininnan – kiitos kaikille osallistujille!

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun!
Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Luontoliiton ja SLV:n kevätkuvakisan voittaja on 17-vuotias Matias Kivikko
Matias Kivikon upeista luontokuvista näkee, että villieläimet kiehtovat häntä. Kiireinen lukiolainen arvostaa luonnon rauhoittavaa
Toimi ja vaikuta Luontoliiton toimintaryhmissä
Luonto tarvitsee puolustajia! Luontoliiton toimintaryhmissä toimimme hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Pääset suojelemaan luontoa ja tekemään ympäristövaikuttamistyötä.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki – innostus ja kiinnostus luonnonsuojeluun riittävät!
Osallistu paikallistoimintaamme
Luontoliitto toimii ympäri Suomen. Luontoliiton piirit vastaavat oman seutunsa leireistä, retkistä ja muista tapahtumista.
Tutustu oman alueesi piirin toimintaan klikkaamalla karttaa. Katso myös tapahtumakalenterista ajankohtaiset tapahtumat!
Tutustu leireihin ja kerhoihin
Luontoliiton luontokerhoissa ja leireillä vietetään aikaa luonnossa, leikitään, tutkitaan ja opitaan luonnosta. Leireillä saa viettää tavallista nykyarkea luonnonläheisempää elämää. Leirejä ja kerhoja järjestetään ympäri Suomen, ja niille osallistuu vuosittain yli tuhat lasta ja nuorta.

Luontoliitto toteuttaa maksuttomia kouluvierailuja peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.
Tule mukaan!
Muutos lähtee pienestä.
Liity tai liitä jäseneksi – saat jäsenlehtemme
Jäsenenämme olet mukana tekemässä tärkeää ympäristökasvatustyötä ja pääset nauttimaan luonnosta ja monipuolisesta toiminnastamme. Tapaat muita luonnosta kiinnostuneita ja saat jäsenlehtemme Siepon tai Nuorten Luonnon. Jäsenenä voit myös osallistua tapahtumiin jäsenhinnalla ja nauttia jäseneduista.
Luontolehti Sieppo
Sieppo on sadunhohtoinen luontolehti, jossa on puuhia, sarjakuvia, luonnontiedettä, fantasiaa, luontoretkivinkkejä ja tehtäviä. Lehti on tarkoitettu päiväkoti- ja alakouluikäisille, ja se vahvistaa lukijoidensa osallisuutta rohkaisemalla lapsia seikkailemaan, havainnoimaan ja tekemään taidetta luonnossa.
Tule vapaaehtoiseksi
Haluatko vapauttaa virtavesiä? Suojella metsiä tai susia? Kirjoittaa tai kuvata? Toimia kouluvierailijana tai somevaikuttajana? Tutustu toimintamme ja tule mukaan juuri sellaisena kuin olet.