Luontoliiton Kevätseuranta kertoo kevään olevan aikaisessa 

voikukka

Tiedote 2.5.2025

Vaikka säät ovat viilenneet huhtikuun alun lämpöennätyksistä, Kevätseuranta-kampanjaan ilmoitettujen havaintojen valossa kevät vaikuttaa edenneen nopeasti. 

Luontoliiton Kevätseurannassa tehdään katsaus kevään etenemiseen kahden viikon välein seurantaviikonloppuina, joina kerätään havaintoja Kevätseuranta-lajien runsastumisesta. Kevätseurantaan kuuluu 41 vakiolajia, joiden lisäksi tarkkaillaan vuosittain vaihtuvaan teemaan liittyviä lajeja ja luonnon ilmiöitä. 

Tänä vuonna Kevätseurannan teemana on urbaani kevät. Teemalajit ovat suosittu puutarhakasvi krookus, rakennettuun ympäristöön tottunut metsien lintu punarinta ja nurmikoiden aurinkoinen väriläikkä voikukka. Lisäksi seurataan kahta urbaanin luonnon ilmiötä: jäätelönsyöjiä ja lakaisukoneita. 

“Voikukka on tänä keväänä varhain kukassa. Tavallisesti voikukka täyttää eteläisen Suomen pihanurmet ja puistot toukokuussa, mutta nyt nurmet vihertyivät ja voikukat puskivat pintaan jo pääsiäisenä”, sanoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Milla Aalto

Katujen lakaisukone myös tärkeä kevään merkki 

Kevätseurantaan ilmoitettujen havaintojen valossa kevät vaikuttaa muutenkin olevan varhaisessa, vaikka huhtikuun alkupuolen lämpöennätysten jälkeen säät ovat viilenneet perinteisempiin kevätlukemiin. 

Koivut ovat hiirenkorvilla Keski-Suomea myöten. Koivun kukinta on myös alkanut tavanomaista aiemmin. Ilmastonmuutoksen onkin ennustettu pidentävän ja hankaloittavan siitepölykautta Suomessa. 

Siitepölyn lisäksi hengittämistä vaikeuttaa kaupungeissa katupöly.  

“Katujen lakaisu on taajama-asujalle tärkeä kevään merkki. Katupöly vähenee ja ilmanlaatu paranee lakaisujen myötä. Puhtaat kadut tuovat keväisen tunnelman kaupunkiin“, Aalto sanoo.  

Kevätseurantaan on ilmoitettu havaintoja katujen lakaisukoneista eteläisestä Suomesta jo maaliskuun alusta. Nyt lakaisukoneita on havaittu Kemissä asti.  

Kevätseurantaan voi osallistua kuka vain ilmoittamalla havaintonsa seurantalajeista. Havaintoja voi tehdä milloin tahansa, mutta erityisesti niitä toivotaan joka toinen viikko Kevätseuranta-viikonlopuilta. Tulevat seurantaviikonloput ovat 3.–4.5., 17.–18.5. ja 31.5.–1.6.  

Lisätiedot

Milla Aalto, Kevätseuranta-kampanjan koordinaattori  
puh. 044 491 3350  
milla.aalto@luontoliitto.fi   

Teija Peura, Luontoliiton ympäristökasvatuspäällikkö   
puh. 044 045 8898    
teija.peura@luontoliitto.fi    

www.kevatseuranta.fi    
Instagram @kevatseuranta   
Facebook @kevatseuranta   
#kevätseuranta 

Kevätseuranta on yksi Luontoliiton pitkäaikaisimmista kampanjoista. Seurantaa on tehty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1976. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun! 

Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.