Luontoliiton Hämeen piiri
Kiinnostaako sinua luonnon suojeleminen, luonnossa oleminen ja siitä oppiminen? Tule kokemaan luonto yhdessä sekä ideoimaan ja toteuttamaan toimintaa muiden aktiivien kanssa!
Tarjoamme monipuolista luonnonharrastus- ja ympäristökasvatustoimintaa sekä mahdollisuuksia ympäristövaikuttamiseen. Kannustamme luontoa kunnioittavaan ja ympäristöystävälliseen elämäntapaan sekä iloitsemaan luonnon tarjoamista mahdollisuuksista.
Järjestämme luontoleirejä ja –kerhoja, ryhmätoimintaa vauvoista nuoriin aikuisiin, kursseja, retkiä sekä tapahtumia ympäri vuoden. Metsien suojeluun keskitytään säännöllisesti kokoontuvassa metsäryhmässä ja monenlaisiin ympäristöaiheisiin nuorten ympäristöilloissa (16-19-vuotiaat). Piirimme alueella toimii tällä hetkellä viisi alakoululaisille suunnattua luontokerhoa. Perheen pienimmät kokoontuvat vanhempineen vauvojen ja taaperoiden luontotreffeille viikoittan.
Luontoliiton Hämeen piiri kokoaa yhteen luonnosta ja ympäristövaikuttamisesta kiinnostuneet alle 29-vuotiaat: lapset, nuoret ja nuoret aikuiset sekä perheet. Tehdään ja opitaan yhdessä, kaikki sopivat mukaan juuri sellaisina kuin ovat! Toimimme Pirkanmaan ja Etelä-Hämeen alueella.
Ajankohtaista

Syksyn luontokerhot käynnistyvät – hyppää mukaan!
Syyskuussa käynnistyvät luontokerhot kutsuvat mukaan luontoharrastukseen.

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille
50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂
LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Piirrä Luontoliiton Hämeen piirille juhlavuosipaita ja voita yö luonnon helmassa!
Täytämme tänä vuonna 50 vuotta ja haluamme juhlistaa vuotta upeilla juhlavuosipaidoilla. Tässä kilpailussa sinä pääset piirtämään kuvan, joka voi koristaa pian näitä uniikkeja aarteita!
Valitsemme yhden kuvan paitoihin, mutta palkitsemme kolme parasta ehdokasta. Pääpalkintona on yöpyminen luonnossa, vaihtoehtoina joko Viikinsaari tai Kintulammin retkeilyalue!
Luontoliiton tapahtumakalenteri
Näet kalenterissa kaikki Luontoliiton tapahtumat. Löydät piirimme tapahtumat valitsemalla meidät piirivalikosta.
Antirasismi on rohkeutta – Luontoliiton yhteisosallistuminen ja purku etäkoulutukseen!
Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus järjestää maksuttoman Antirasismi on rohkeutta -verkkokoulutuksen 4.11. Järjestämme Luontoliiton yhteisosallistumisen ja loppupurun koulutukseen.
EtäToimistopäivystys
Luontoliiton Varsinais-Suomen piirin toimisto on auki. Vapaaehtoisemme päivystävät paikalla. Voit vaikkapa tulla juomaan kahvia tai teetä, ostamaan kangasmerkkejä ja lainaamaan tai palauttamaan lainavarusteita.
Vaspin toimisto, TurkuLuontoharrastus Kannelmäessä
Ryhmässä ollaan paljon ulkona; liikutaan, seikkaillaan, leikitään ja pelataan. Luvassa on rauhallistakin tekemistä. Voidaan tutkia ötököitä, ihmetellä eläimiä, rakennella ja askarrella taideteoksia metsään. Tietenkin välillä puretaan energiaa vauhdikkaammissa leikeissä. Tässä…
KannelmäkiMetsäterveyslaskuri-webinaarisarja, osa 3: Metsäterveyslaskurin toimintaperiaatteet
Tervetuloa kuulemaan metsien terveysvaikutuksista lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjan päätösjaksossa, jossa esittelemme Metsäterveyslaskurin toimintaperiaatteet. Puhujat ja aikataulu tarkentuvat.
OnlineLuontoliikuntaa Laakavuoressa
Ryhmässä liikutaan, pelataan ja seikkaillaan luonnossa. Käydään koulun lähellä puistoissa, leikkipuistoissa, mäissä, metsissä ja muissa paikoissa. Niissä seikkaillaan, retkeillään, pysähdytään tutkimaan, pelataan. Mitä kaikkea liikuntaa luonnossa voikaan tehdä? Talvella voidaan…
Laakavuoren ala-asteLasten maksuton ”lehtisateesta lumipyryyn” -kerho Tiistilän koululla
Tule mukaan Tiistilän koulun luontokerhoon! Kerhossa seikkailemme ja retkeilemme luonnossa, tutkimme ja aistimme ympäristöä, teemme luontotaidetta, leikimme ja ihmettelemme yhdessä lähiluonnosta löytyviä kiinnostavia asioita.Tykkäätkö tutkia luontoa, retkeillä ja löytää uusia…
Tiistilän koulu, EspooYmpäristötaidekerho Laakavuoressa
Maalataan, työnnetään kädet saveen, askarrellaan ja vietetään paljon aikaa luonnossa retkeillen ja taiteillen, sekä ideoita ja materiaalia hakien. Saat varmasti uusia ideoita taiteiluun sekä opit uusia tekniikoita. Voit tulla mukaan,…
Laakavuoren ala-asteen kouluLuontokerho Aarnivalkeassa
Iloista yhdessäoloa, kädentaitoja, elämyksiä, pieniä retkiä ja luonnon tutkailua. Jokaisella kerhokerralla on luvassa mukavaa puuhaa. Voimme vaikkapa luupitella ötököitä, seikkailla metsässä, tehdäympäristötaidetta. Retkeilemme, leikimme, tasapainoilemme, seikkailemme ja pysähdymme tutkimaan ja nautimme yhdessä…
Aarnivalkean kouluSyksy vaihtuu talveen – mitä eläimet puuhailevat? Perheretki Simonkylässä
Mitä luonnossa tapahtuu, kun syksy alkaa vaihtua talveksi? Minne ötökät katoavat, missä siili viettää talven ja mitä muut eläimet puuhailevat kylmien päivien lähestyessä? Tervetuloa koko perheen luontoretkelle Simonkylän luontoon. Retkellä…
Simonkylä, VantaaLhp:n 50v synttäritapahtuma
50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä - Tervetuloa juhlistamaan kanssamme näitä vuosia ja nauttimaan ohjelmasta! Tapahtumaan on maksuton ja kaikille avoin.
Tahmelan huvila, Uramonkatu 9, Tampere