Vantaan Energia ja Luontoliitto ovat aloittaneet yhteistyön

Vantaan Energia ja Luontoliitto aloittavat yhteistyön

Vuoteen 2030 mennessä hiilinegatiiviseksi kiertotalousenergiayhtiöksi tähtäävä Vantaan Energia ja Luontoliitto ovat aloittaneet yhteistyön.

Yhteistyön tavoitteena on lisätä yhteiskunnallista keskustelua ja ymmärrystä kestävään energiaan, kiertotalouteen ja luonnon monimuotoisuuteen liittyen.

”Näen tässä yhteistyössä molemminpuolisen oppimisen mahdollisuuksia. Energiayhtiöiden merkitys päästöjen vähentämisessä on todella merkittävä, ja päästövähennysten lisäksi on kiinnitettävä aiempaa suurempaa huomiota luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen”, Luontoliiton toiminnanjohtaja Riku Eskelinen sanoo.

”Energiayhtiöiden muutos päästöttömiksi ja resurssiviisaiksi vaatii todella nopeita ja suuria päätöksiä. Meille on tärkeää käydä laajaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, kuinka muutos tehdään niin, että kaikki näkökulmat otetaan huomioon. Siksi on tosi hienoa, että pääsemme keskustelemaan Luontoliiton kanssa luonnon monimuotoisuudesta toiminnassamme”, Vantaan Energia toimitusjohtaja Jukka Toivonen sanoo.

Luontoliitto osallistunut johtoryhmän tapaamisiin

Yhteistyön tiimoilta Luontoliitto auttaa Vantaan Energiaa kehittämään toimintaansa sellaiseen suuntaan, joka ottaa paremmin huomioon luonnon monimuotoisuuden. 

Luontoliitto on muun muassa osallistunut johtoryhmän tapaamisiin. 

”Luontoliiton ja Vantaan Energian ensimmäinen tapaaminen meni oikein hyvin ja keskustelu oli hyvin runsasta. Olin positiivisesti yllättynyt siitä kunnianhimosta, jolla Vantaan Energia suhtautuu luonto- ja ilmastokysymyksiin, ja etenkin konkreettisista suunnitelmista ja päätöksistä jo tässä vaiheessa. Keskustelua syntyi runsaasti etenkin metsien energiakäyttöön liittyen. Puhuimme muun muassa siitä, kannattaako käyttää myrskytuho- tai kirjanpainajapuita energiakäytössä, ja miten jättää luontoarvoiltaan arvokkaat metsät energiakäytön ulkopuolelle”, kertoo Luontoliiton metsäryhmään kuuluva luonnonmaatieteiden maisteri Helena Rautakoski. 

”Vaikutti siltä, että keskustelu innosti aiheesta aiemmin vähän tietäviäkin pohtimaan luontovaikutuksia entistä tarkemmin ja ymmärrys etenkin metsien luontoarvoista ja niihin vaikuttavista tekijöistä varmasti kasvoi. Me taas opimme Vantaan Energian toiminnasta ja suunnitelmista sekä inspiroiduimme kiinnostavista keskusteluista. Toivottavasti yhteistyö on jatkossakin yhtä hyödyllistä!”

Lue lisää Luontoliiton vastuullisuuskumppaneista ja katso Vantaan Energian ja Luontoliiton yhteinen video täällä.

Kysy lisää yhteistyön toteutuksesta:

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Teija Korpela, teija.korpela(a)vantaanenergia.fi, 050 4396416

Viestintäpäällikkö Merja Forsman, merja.forsman(a)luontoliitto.fi, 040 8618915

www.vantaanenergia.fi

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto tukee Luontoaarteet turvaan -kampanjaa: kyse on lasten ja nuorten tulevaisuudesta  

Ympäristöjärjestöjen yhteisen Luontoaarteet turvaan -kampanjan tavoitteena on palauttaa Suomen luontoaarteille se arvostus, joka niille kuuluu. Kampanja vaatii Suomen luonnolle vahvaa lain suojaa tulevalla hallituskaudella. Luontoliitolle kyse on lasten ja nuorten oikeudesta puhtaaseen ja monimuotoiseen luontoon nyt ja tulevaisuudessa. Voit allekirjoittaa vetoomuksen kampanjan sivuilla.

Lue lisää
Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen

Nuorten tehtävä ei ole luoda toivoa aikuisille.

Nuorten vaikuttamistyö Luontoliiton liittovaltuustossa ja liittohallituksessa on demokratiakasvatusta parhaimmillaan, pohtii Luontoliiton väistyvä liittohallituksen puheenjohtaja Elo Vanhanen kauden lähestyessä loppuaan.

Nuorten osallistuminen on itseisarvoisen tärkeää, ja samaan aikaan aikuisten pitäisi pyrkiä kantamaan vastuuta ja luvata nuorille ja lapsille, että he tekevät kaikkensa, jotta nuoremmille sukupolville jää mahdollisimman vähän ongelmia ratkottavaksi.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Liity luontokerhoverkostoon

Luontoliitto kutsuu kerhonohjaajia ja kasvattajia mukaan valtakunnalliseen luontokerhoverkostoon. Jäsenkerhoksi voivat liittyä kaikki säännöllistä luontotoimintaa tekevät ryhmät, kuten luontokerhot, koululuokat tai päiväkotiryhmät.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.