Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan sudet kosiskelevat toisiaan tuottaakseen pentuja. Joillekin susille tämä takaa pitkäaikaisen laumaperinteen jatkumisen. Todellakin, on olemassa susia, jotka ovat perheensä todellisia matriarkkoja ja patriarkkoja. Tutustutaan esimerkiksi Nestori-suteen.
Puolan Koszalin metsässä asuvasta Nestorista tuli viime vuonna (2022) kevätpentueen isä. Se oli vain hieman aiemmin selvinnyt vakavasta tassuvammasta. Nestor oli pelastettu ansalangasta läheltä kylää, ja palatessaan takaisin laumaansa se ontui edelleen. Huolimatta 10 vuoden korkeasta iästään ja tuoreesta vammasta Nestor ei epäröinyt ryhtyä johtajaksi ja lisääntyväksi urokseksi.
Tässä Puolan luontojärjestön “Susi”-videossa näet Nestorin (joka oli selvästi toipunut) leikkivän vuonna 2020 syntyneen poikansa kanssa palattuaan kevätpentueen luo. Nestorin menneisyydestä ennen loukkaantumista ei tiedetä paljoakaan.
Pelastusoperaation jälkeen Nestoria seurattiin, jotta voitiin selvittää, oliko se onnistunut palaamaan takaisin perheensä ja kuinka sillä meni. (Sillä meni hyvin!)
Oletetaan, että Nestorista tuli ensimmäisen kerran laumansa lisääntyvä susi 2–3-vuotiaana ja se perusti laumansa itse sen sijaan, että olisi ottanut sen haltuunsa vanhempiensa Kuoleman jälkeen. Tässä tapauksessa Nestorin perhe on todennäköisesti asunut samassa elinpiirissä jo 7–8 vuotta, jolloin uuden pentueen syntymä vahvistaa sen perintöä tulevaisuutta varten.
Kun vanhat lisääntyvät vanhemmat lopettavat lisääntymistoimintansa tällaisissa perheissä, ryhmä ei normaalisti katoa (vaikka se voi tapahtua tiettyjen ulkoisten syiden, kuten metsästyksen, vuoksi). Jotkut sudet (toivottavasti myös Nestor) perustavat perheitä, jotka hallitsevat melko muuttumattomina pysyviä reviirejään sukupolvien ajan.
Muiden susien elämäntarinat ovat turvattomammissa, seikkailuntäyteisissä vaiheissa.
Lisääntymismenestys liittyy vahvasti vastamuodostuneen parin kykyyn löytää ja vakiinnuttaa itselleen koti. Tämä voi olla vaikeampaa alueilla, joilla susia elää tiiviimmin.
Sudet, jotka ovat jättäneet synnyinlaumansa ja -kotinsa yrittääkseen tulla vanhemmiksi ja reviirin hallitsijoiksi muualla, voivat vaeltaa pitkiä tai lyhyempiä matkoja. Joskus yksin, mutta joskus yhdessä tapaamansa vastakkaista sukupuolta olevan suden kanssa.
Tätä uusille alueille levittäytymistä, toisin kuin lisääntymistä, voi tapahtua mihin vuodenaikaan tahansa. Yleensä levittäytymistä tapahtuu kuitenkin eniten syksyllä ja keväällä (kiima-ajan tienoilla). Jos uuden reviirin etsintä johtaa alueelle, jossa on harvakseltaan muita susia, sudella ei ole kiireellistä tarvetta lisääntyä. Tällöin susi voi rauhassa vallata reviirin ja yrittää löytää kumppanin.
Tiheämmin asutuilla alueilla tuoreen parin kyky hankkia pentuja (jotka myöhemmin kasvavat ja auttavat vanhempiaan puolustamaan ja/tai laajentamaan lauman reviiriä) voi olla ratkaiseva susiperheen tulevaisuuden kannalta.
Aina susien ei tarvitse matkustaa kauas tavatakseen toisiaan. Joissain tilanteissa susi ei jätä syntymälaumaansa ennen, kuin joku toinen susi (potentiaalinen puoliso) ilmaantuu lähelle reviirin rajaa ulvoen, kutsuen ja houkuttelen katsomaan yhdessä, mitä maailmalla on tarjottavana. Pari saattaa asettua vain vähän toisen puolison pentuvuosien elinpiirin ulkopuolelle.
Toiset sudet taas levittäytyvät kauas ja jopa laajentavat lajinsa levinneisyysaluetta. Esimerkiksi tämä talvi on ollut omituinen ja sydäntäsärkevä erittäin uhanalaista meksikosusi-alalajia (Canis lupus baileyi) kannattaville harrastajille.
Meksikonsusinaaras Asha yritti levittäytyä sen alueen ulkopuolelle, jonka ihmiset olivat virallisesti osoittaneet alalajin elpymistä varten. Meksikonsudet elivät aiemmin USA:n eteläisimmissä osavaltioissa (Etelä-Arizonassa ja eteläisessä New Mexicossa) ja Meksikon pohjoisilla alueilla. Nämä alueet ovat perinteisesti olleet meksikonsuden historiallista ja luonnollista levinneisyysaluetta. Ilmastonmuutoksen myötä on kuitenkin ymmärrettävää, että laji saattaa laajentaa luonnollista levinneisyysaluettaan yli historiallisten rajojen ja vallata alueita yhä pohjoisemmilta alueilta.
Kylmä on perinteisesti ollut meksikonsudet levinneisyyttä rajoittava tekijä, mutta lämpenemisen myötä uusista alueista saattaa tulle niille asuttavia. Tätä Asha yritti selvittää astuessaan sille määritellyn elinalueen ulkopuolelle New Mexicossa. Kuka tietää, Asha olisi saattanut päästä Coloradoon tai Utahiin asti, missä meksikonsusi ei koskaan ennen ole elänyt, mutta saattaisi hyvinkin pystyä nykyään.
Valitettavasti Asha vangittiin ja tuotiin takaisin Meksikoon, jossa se vapautettiin.
Päätös perustui siihen, että Ashan pelättiin lisääntyvät kojoottien kanssa (mahdollisten puolisoiden puutteen vuoksi), mikä voisi vaikuttaa negatiivisesti meksikonsuden jo ennestään rajoitettuun geneettiseen materiaaliin. Monet luonnonsuojelijat kuitenkin uskovat, että meksikonsusien ei pitäisi ainoastaan antaa vaeltaa vapaasti yli rajojen, jotka ovat luonnollisten sijaan poliittisia, mutta niitä tulisi myös aktiivisesti lisätä Coloradon kaltaisiin osavaltioihin, joissa pysyviä susipopulaatioita ei vielä ole.
Asha lähti kotoaan löytääkseen puolison ja reviirin, mutta sen vaelluksella, kuten monien susien vaelluksilla tähän aikaan vuodesta, osoittautui olevan suurta ekologista merkitystä, mikä herätti kiivasta keskustelua. Jotkut sudet levittyvät kauas, koska niiden on pakko – ne ovat kasvaneet alueilla, jotka ovat jo entuudestaan susilaumojen tiheästi asuttamia.
Tai ehkä ne joutuvat jättämään perheensä välttääkseen sisäsiittoisen risteytymisen. Lähialueilla saattaa olla vain vähän muita susia, joten ne matkaavat kauas – ja samalla läpi maiden, joille ei haluta susia – tapaamaan puolisoa, joka ei ole niille sukua.
Tällaiset matkat voivat olla todella tärkeitä joillakin alueilla. Esimerkiksi Skandinavian susikanta on saanut alkunsa vain yhdestä susiparista. Ilman satunnaisia Suomesta tai Venäjältä saapuvia susia ruotsalaiset ja norjalaiset susipopulaatiot kärsisivät niin vakavasta sisäsiittoisuudesta, että ne voisivat yksinkertaisesti kuolla sukupuuttoon (geneettisen sopeutumiskyvyn puute, alttius sairauksille, sisäsiitosten aiheuttamat fysiologiset muodonmuutokset jne.).
Muiden susien ei välttämättä tarvitse matkustaa kauas, mutta ne lähtevät joka tapauksessa sellaisille matkoille. Sudetkin ovat yksilöitä, joilla on omat luonteensa, ja ehkä jotkut sudet vain edustavat lajinsa seikkailijoita. Tästä esimerkkinä on Puolan luontoyhdistyksen “Wolf” kuvamateriaali, jossa näkyy urossusi, joka saapui Itävallasta Puolaan vuonna 2021 (kuljettuaan ensin Tšekin tasavallan läpi).
Itävallan Waldvertelin (suden syntymäpaikka) ja Puolan Lubliniecin (jossa susi tapasi puolisonsa) välinen suora etäisyys on hieman yli 400 kilometriä. Matkansa aikana itävaltalainen susi vältti asutusta ja lepäsi metsissä. Susi joutui myös ylittämään monikaistaisia moottoriteitä.
Lopulta itävaltalainen uros tapasi puolalaisen naaraan, ja videolla pari nähdään jättämässä kiihkeästi hajumerkintöjä. (Itse asiassa ne näyttävät olevan niin antaumuksellisia, että ne eivät huomaa taustalla hiljaa seisovaa ja sitten pakoon ryntäävää metsäkaurista.)
Näin ollen on todennäköistä, että syntyi uusi perhe (mahdollisesti seuraavana keväänä, koska sudet tapasivat toukokuussa). Euroopan sudet ovat levittäytyesään ylittäneet Alpit (ja murskanneet väitteet, että se ei olisi mahdollista) ja uineet Tonavan kaltaisten jokien yli (jotka voivat olla noin 1,5 km leveitä).
Kevät on jännittävää aikaa susille ja ihmisille, jotka seuraavat niiden kohtaloa.
Mutta suuren menestyksen ja uuden sukupolven varmistamisen jälkeen susien elämä muuttuu huomattavasti. Ne muuttuvat salaperäisemmiksi, ja tutkijoiden on vaikeampi jäljittää niitä, koska sudet eivät liiku niin laajasti vaan keskittävät toimensa pesän ympärille, jossa pentujen on tarkoitus syntyä. Pian naarassudet, jotka ovat tunteneet pentujen kehittyvän sisällään, alkavat etsiä tai luoda parhaita pesäpaikkoja.
Näiden pesien tulee olla lämpimiä ja kuivia (jopa kevättulvan aikana, joka susiemon on ennakoitava). Usein pesä rakennetaan luonnollisiin halkeamiin kalliossa tai puiden juurien alle (mutta joskus myös onttoihin puihin ja jopa hylättyihin majavanpesiin!)
Saadaksesi kuvan tulevasta voit katsoa tämän Voyageurs Wolf Projectin videon, jossa viisi sudenpentua on pesässä muinaisen setripuun alla.
Tämä on sitä söpöyttä ja toivoa, jota helmikuun (ja arktisimmilla alueilla maaliskuun) tapahtumat saavat aikaan!
Teksti: leva Zarina
