Euroopan metsäjärjestöt: sellutuotteilla ei ratkaista muoviongelmaa!

Mielenosoitus Pikku-Finlandialla. Kuvassa luontokato-kyltti.

Metsäjärjestöt ympäri Euroopan vaativat vahvaa lainsäädäntöä kertakäyttötuotteiden vähentämiseksi. Luontoliiton metsäryhmä osallistuu kansainväliseen mielenosoitukseen Pikku-Finlandialta käsin, jossa järjestetään tänään yritysvastuutapahtuma. 

EU:ssa valmistellaan parhaillaan asetusta, jonka tarkoituksena on vähentää pakkauksista ja pakkausjätteistä aiheutuvia kielteisiä ympäristövaikutuksia. Tavoitteena on pakkausjätteen synnyn vähentäminen, pakkausten kierrätyksen edistäminen kustannustehokkaasti ja kierrätetyn materiaalin käytön lisääminen pakkauksissa. Selluyhtiöt kuitenkin pyrkivät heikentämään lainsäädäntöä, jotta selluun pohjautuva liiketoiminta jatkaisi kasvuaan.  

”Muovien korvaaminen puupohjaisilla tuotteilla ei ole kestävää. Sellu on sellua eikä se muutu muuksi muuttamalla nimi biotuotteeksi. On irvokasta, että metsäyhtiöt pyrkivät heikentämään ympäristön kannalta edistyksellistä lainsäädäntöä. Kertakäyttökulttuurista on pyrittävä eroon”, toteaa Otso Piitulainen Luontoliiton metsäryhmästä. 

Metsäyhtiöt kuten UPM antavat ymmärtää toimivansa ekokriisin ratkaisijoina korvaamalla fossiiliset polttoaineet ja muovit puupohjaisilla tuotteilla. Tosiasia kuitenkin on, että niin puun poltto kuin sellusta valmistetut lyhytikäiset tuotteet lisäävät ilmastopäästöjä ja metsien luontokatoa, eivätkä siten ole kestävä ratkaisu. Sen sijaan polttoon perustuvasta energiantuotannosta ja kertakäyttötuotteista on päästävä eroon. Pakkausmateriaaleja on vähennettävä mahdollisimman paljon, ja muovituotteita on korvattava uudelleen käytettävillä tuotteilla.  

Pikku-Finlandialla on samaan aikaan käynnissä laajempi Metsäliikkeen mielenosoitus, jossa kritisoidaan UPM:n osallistumista yritysvastuutapahtumaan. Liikkeen mukaan verorahoilla järjestetyssä vastuullisuustapahtumassa ei voida esitellä yhtiötä, jonka perustoiminta aiheuttaa luontokatoa ja lisää ilmastopäästöjä merkittävästi. 

Lisätietoja antavat: 

Otso Piitulainen (paikan päällä) 
Puheenjohtaja, Luontoliiton metsäryhmä 
+358 440 280 812 
otso.piitulainen@luontoliitto.fi 

Reija Mikkola 
Metsävastaava, Luontoliitto 
+35845 1179 610 
reija.mikkola@luontoliitto.fi 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Valokuvakisa

Osallistu luontokuvakisaan ja voita 300 €

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman valokuvakilpailun. Kilpailussa etsitään talvisia luontokuvia, joista teetetään Luontoliitolle viisi talvikorttia. Voittajalle on

Lue lisää