Pohjois-suomen_piiri

Tutustu toimintaan

Luontoliiton Pohjois-Suomen piiri eli Possu keskittyy erityisesti luonnonläheiseen lasten ja nuorten toimintaan. Välillä touhuillaan myös koko perheen voimin. Toimintamme tarkoitus on tarjota luontoelämyksiä ja eväitä elämään, jotta lapsista ja nuorista kasvaa ympäristötietoisia ja luonnon itseisarvon ymmärtäviä aikuisia.

Haluamme kannustaa lapsia ja nuoria luonnonharrastuksen pariin järjestämällä kesäleirejä, luontokerhoja ja retkiä lähiluontoon. Tavoitteenamme on, että lapset ja nuoret saavat kokea matalalla kynnyksellä ja mukavassa porukassa luonnossa liikkumisen iloa ja oppia luonnonharrastuksen monista mahdollisuuksista. 

Retkemme ovat usein helppokulkuisissa maastoissa, eivätkä edellytä aiempaa retkeilykokemusta. Järjestämme esimerkiksi suosittuja linturetkiä ja syksyisin koko perheen sieniretkiä. Pidämme myös lintuäänidemoja.

Tarjoamme luonto- ja ympäristöaiheista kiinnostuneille nuorille koulutuksia. Koulutamme uusia luontokerho- ja leiriohjaajia vuosittain, ja koulutuksen jälkeen on pätevä työskentelemään Luontoliiton leireillä ja kerhoissa. 

Possun toiminta on pitkälti nuorten itsensä suunnittelemaa ja toteuttamaa. Järjestämme nuorille suunnattuja retkiä ja leirejä. Jos sinulla on ideoita toimintaamme, niin voit vinkata niistä meille tai tulla itse mukaan toteuttamaan niitä. Kaikki aktiiviset nuoret otetaan lämmöllä mukaan! 

Jos luonnossa oleminen, siitä oppiminen ja sen monimuotoisuuden suojeleminen ovat lähellä sydäntäsi, seuramme voi olla sinulle mieleen. Yhdessä tekemällä voimme rakentaa parempaa maailmaa.