Nuoret ennallistivat Örön saarta – ”Leirillä oli mahtavaa ja opin paljon uutta”

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Nuorten Luonto -jäsenlehdessämme ja sen verkkoversiossa.

Ennallistamalla ympäristö voidaan palauttaa takaisin luonnontilaan. Leirille osallistuneet nuoret kertovat, millaista oli viettää neljä päivää saarella kansainvälisessä porukassa.

Miltä kuulostaa neljä päivää saarella keskellä Itämerta? Entä luonnonsuojelutyö, jota tehdään kirjaimellisesti hartiavoimin?

“Leirillä oli aivan mahtavaa”, sanoo Pariisissa asuva Holly Bartley, 24.

“Nautin siitä, että sain olla luonnon keskellä ja tehdä fyysistä työtä, esimerkiksi kiskoa puskia maasta. Oli myös jännittävä kokemus nähdä lunta.”

Örön saarella järjestettiin 18.–21.4. nuorten kansainvälinen ennallistamisleiri. Hollyn tavoin nuoria saapui paikalle ympäri Eurooppaa, pisimmillään jopa Kreikasta asti.

“Tulin leirille, koska halusin päästä tapaamaan nuoria muista maista. Leirillä opin uutta luontoon liittyvää sanastoa ja opin muutenkin puhumaan englantia paremmin”, kertoo helsinkiläinen Roope Turunen, 16.

Leiri oli osa viiden eurooppalaisen organisaation yhteistä Restoration Academy -hanketta, jonka tavoitteena on edistää nuorille suunnattua ennallistamistoimintaa. Luontoliitto on yksi hankkeen organisaatioista.

Saaristoluontoa, paahdenummia ja hiekkarantoja. Harvinaisia kasveja ja arvokkaita perhosia.

Örön saarelta löytyy kaikkea tätä. Se on yksi Etelä-Suomen tärkeimmistä uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymistä. Örö sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa Turun edustalla.

Leiriläiset ennallistivat paahdeympäristöjä Metsähallituksen asiantuntijoiden johdolla. Ennallistamalla ihmisen muokkaama ympäristö pyritään palauttamaan takaisin luonnontilaan.

Ennallistamista tarvitaan, sillä ihmisen toimet ovat muuttaneet noin 75 prosenttia maapallon maaperästä. Euroopan unionissa noin 80 prosenttia elinympäristöistä on huonossa kunnossa ja joka kolmannen mehiläis- ja perhoslajin määrät laskevat.

Koko maailmassa jopa miljoona eläin- ja kasvilajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Nuoret kertovat oppineensa leirillä paljon uutta ja saaneensa työkaluja myös jatkoa ajatellen.

“Opiskelen biologiaa, mutta opin silti valtavasti uutta ennallistamisesta. Tästä innostuneena aiomme ennallistaa luontoa myös Oulussa”, sanoo Enni Manninen, 25, Luontoliiton Pohjois-Suomen piiristä.

Entä mikä leirillä oli parasta, siis ennallistamisen lisäksi? Vastaus tulee kuin yhdestä suusta: Jaakko Kullberg! Kullberg on yksi Suomen tunnetuimmista perhosasiantuntijoista.

“Todella mielenkiintoinen persoona! Opin paljon uutta erityisesti yöperhosista”, Enni sanoo.

Hankkeen työntekijä Hanna Pöllänen pitää leiriä onnistuneena.

“Leiri oli vielä paljon kansainvälisempi kuin olimme osanneet edes toivoa. Myös kokonaisuus ylitti odotukset. Kun otettiin syväsukellus yhteen aiheeseen, saatiin kasaan todella hyvä paketti.”

Restoration Academyn seuraava leiri järjestetään elokuun lopulla Slovakiassa.

Projektin lopullisena päämääränä on tuottaa työkalupakki, jonka avulla jokainen voi ennallistaa luontoa omalla alueellaan.

Miten toimintaan pääsee mukaan? Tutustu Restoration Academyyn!

Teksti: Heidi Nummi

Kuvat: Martin Sopinec

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Nuorten Luonto -jäsenlehdessämme ja sen verkkoversiossa.

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

parvi laulujoutsenia vedessä

Miten juhlisimme 50-vuotiasta Kevätseurantaa?

Luontoliiton Kevätseurannan 50-vuotisjuhlaa vietetään ensi keväänä. Mikä olisi juhlavuoden Kevätseurannan teema? Minkälaista toimintaa kevään aikana voitaisiin järjestää? Tervetuloa mukaan etätapaamiseen 8.5. suunnittelemaan juhlavuotta!

Lue lisää

Tervetuloa Sakan kesäleireille 2025

Vuoden 2025 leireille ilmoittautuminen on nyt auki! Savo-Karjalan Luontoliitto järjestää tänäkin kesänä suosittuja luontoleirejä lapsille (8-12-vuotiaat) ja nuorille (13-16-vuotiaat). Leireillä päästään tutustumaan ympäröivään luontoon luovalla

Lue lisää

Hae Itämeri-lähettilääksi kesäksi 2025

Hei Itämerestä kiinnostunut nuori!   Luontoliitto ja John Nurmisen Säätiö järjestävät jälleen kesällä 2025 yhteisen Muoviton meri -kiertueen. Lähde mukaan Itämeri-lähettilääksi ja pääset tekemään tärkeää työtä Itämeren hyväksi!

Lue lisää