Nadja Uusiperheestä Luonto-Liiton uusi puheenjohtaja

Nadja-uusiperhe

Luonto-Liiton liittovaltuusto valitsi viikonloppuna kokouksessaan järjestön uudeksi puheenjohtajaksi helsinkiläisen ympäristöaktiivi Nadja Uusiperheen (32). Uusiperhe on toiminut aikaisemmin Luonto-Liitossa varapuheenjohtajana sekä Luonto-Liiton susiryhmän aktiivina. Uusiperheen puheenjohtajakausi alkaa 1.1.2023.

”Lasten ja nuorten järjestönä kurkotamme korkealle luonto- ja ilmastokriisin keskellä. Kutsumme toiminnan pariin myös niitä nuoria, jotka jäävät usein järjestötoiminnan ulkopuolelle. Olemme vaihtoehto kaupalliselle mainosmaailmalle ja ostarilla hengailulle. Korostamme Luonto-Liiton toiminnassa lajien itseisarvoa. Kaikilla lajeilla on oltava tilaa olla olemassa. Emme ole maailmassa vain ihmistä varten”, Nadja Uusiperhe kertoo.

Luonto-Liitto täyttää 80 vuotta

Luonto-Liitto viettää ensi vuonna 80-vuotisjuhlavuottaan. Kunnioitettavaan ikään ehtinyt lasten ja nuorten ympäristöjärjestö juhlistaa merkkipäivää luonnossa ja yhdessä kulttuuriväen kanssa.

”Juhlimme ensi vuonna näkyvästi ja kuuluvasti. Tavoitteemme on saada ihmisiä liittymään mukaan ympäristötoimintaan ja Luonto-Liiton syntymäpäivätanssiin. Juhlan voimalla voimme innostaa ihmisiä juhlimaan pitkää historiaa ympäristötoiminnan ja ympäristökasvatusten parissa. Kaikki voisi olla aivan toisin, jos Luonto-Liitto ei olisi ikinä ollut”, Uusiperhe sanoo.

Nadja Uusiperheen lisäksi Luonto-Liiton hallituksen jäseniksi valittiin Kalle Ristikartano (Mikkeli), Varpu Sairinen (Hyvinkää), Petri Kuustie (Jyväskylä), Heta Kopra (Jyväskylä) ja Miihkali Härkönen (Helsinki). Uusina hallitukseen valittiin Johanna Oksanen (Helsinki) ja Jenni Sohlman (Helsinki).

Luonto-Liitto on ympäristöjärjestö, jonka tavoitteena on luonnon kanssa tasapainossa elävä ja luontoa kunnioittava yhteiskunta.

Lisätiedot:

Nadja Uusiperhe, Luonto-Liiton puheenjohtaja (1.1.2023 alkaen):

nadja.uusiperhe(a)luontoliitto.fi 044 297 2611

Merja Forsman, Luonto-Liiton viestintäpäällikkö:

merja.forsman(a)luontoliitto.fi 040 861 8915

www.luontoliitto.fi

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Lasten lintuviikkoa vietetään jälleen 18.–24.5.2026.

Lasten lintuviikko järjestetään 18.–24.5.2026

Lasten lintuviikko kutsuu matalan kynnyksen linturetkelle. Vuosittain järjestettävää Lasten lintuviikkoa vietetään jälleen 18.–24.5.2026. Tapahtuma on koko maan laajuinen ja tarkoitettu perheille, päiväkodeille, kouluille ja muille lapsiryhmille. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Birdlife Suomi, Luontoliitto ja Natur och Miljö.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu alkaa 25.5.2026!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 15.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.