Luontoliitto hakee toiminnanjohtajaa 

Luontoliitto etsii toiminnanjohtajaa

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliitto etsii kokenutta ja motivoitunutta toiminnanjohtajaa luotsaamaan järjestöä kohti yhä vahvempaa vaikuttavuutta ja tunnettuutta, kehittämään toimintaa ja vahvistamaan järjestön taloudellista toimintavarmuutta. 

Toiminnanjohtajan päätehtävänä on vastata järjestön strategisesta johtamisesta ja toiminnan kehittämisestä yhdessä johtoryhmän, hallituksen ja liittovaltuuston kanssa. Varmistat toiminnan sujuvuuden ja taloudelliset edellytykset siihen, jonka lisäksi edustat Luontoliittoa aktiivisesti ulospäin.   

Luontoliitto on Suomen Luonnonsuojeluliiton itsenäinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1943. Toiminta kattaa koko Suomen. Järjestämme suosittuja luontoleirejä ja kerhoja sekä luomme mahdollisuuksia ympäristövaikuttamiseen. Luontoliitto on poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka on mukana kehittämässä lasten ja nuorten luontosuhdetta ja kasvattamassa ympäristötietoisempaa sukupolvea. Tavoitteemme on luonnon kanssa tasapainossa elävä yhteiskunta. Meillä on yli 7000 jäsentä ympäri Suomen sekä kahdeksan aktiivista paikallisjärjestöä.  

Luontoliitossa pääset työskentelemään maamme ainoassa lasten ja nuorten valtakunnallisessa ympäristöjärjestössä. Työssäsi pääset edistämään lasten ja nuorten luontosuhdetta, hyvinvointia ja osallisuutta. Pääset mahdollistamaan heidän luonnonharrastustoimintaansa ja ympäristöaktivismiaan sekä vaikuttamaan ilmastokriisin torjuntaan sekä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen yhdessä heidän kanssaan.   

Työn keskeiset vastuualueet ovat: 

  • Luontoliiton toiminnan kokonaisvaltainen johtaminen ja kehittäminen strategian mukaisesti 
  • Järjestön toiminnan jatkuvuuden, laadukkuuden ja tunnettuuden varmistaminen 
  • Luontoliiton yhteiskunnallisen vaikuttajaroolin vahvistaminen 
  • Esihenkilötyö ja edellytyksien luominen henkilöstön onnistumiselle ja hyvinvoinnille  
  • Hyvän työilmapiirin tukeminen  
  • Hallituksen ja valtuuston jäsenten tukeminen työssään  
  • Järjestön taloudellisen pohjan laajentaminen ja vahvistaminen, hallinnon kehittäminen sekä raportointi  
  • Luontoliiton edustaminen, sidosryhmäyhteistyön ylläpito ja kehittäminen sekä vaikuttamistyö  

Hakijalta edellytämme:

  • Vahvaa sitoutumista Luontoliiton arvoihin ja motivaatiota sitoutua tehtävään pitkäjänteisesti  
  • Vähintään kolmen vuoden johtamis- ja esihenkilökokemusta, valmentavaa otetta johtamiseen   
  • Kykyä toteuttaa strategiaa tavoitteellisesti ja edistää kehitys- ja muutoshankkeita  
  • Kokemusta nuoriso- tai ympäristöjärjestöistä tai muusta järjestötyöstä  
  • Kokemusta järjestön talouden vahvistamisesta ja hallinnoinnista  
  • Erinomaisia verkostoitumis- yhteistyö- ja viestintätaitoja sekä luontevaa esiintymistä  
  • Paineensietokykyä ja kykyä toimia konfliktitilanteissa 
  • Soveltuvaa koulutustaustaa tai työkokemuksen kautta osoitettua vastaavaa pätevyyttä   
  • Ympäristökysymysten ja -vaikuttamisen ymmärrystä  

Hakijalle ovat eduksi: 

  • Kokemus organisaation kokonaisvaltaisesta johtamisesta: henkilöstöjohtaminen, talous, hyvä hallinto, ja operatiivinen toiminta  
  • Johtamisen opinnot  
  • Kokemus tai opinnot nuorisoalalta 
  • Kokemus varainhankinnan johtamisesta ja kehittämisestä  
  • Laajat verkostot  

Kannustamme hakijoita erilaisista taustoista hakemaan. Luontoliiton rekrytoinneissa voidaan hyödyntää positiivisen erityiskohtelun periaatteita.  

Luontoliitto on lasten ja nuorten järjestö, joten hakijalla ei voi olla rikosrekisterissä tuomioita lapseen kohdistuvista rikoksista, seksuaalirikoksista, vapauteen kohdistuvista rikoksista eikä huumausainerikoksista (Laki lasten kanssa toimimisesta).  

Työpaikasta ja työn ehdoista: 

 
Palkkasi on 4500–4800 euroa kuukaudessa, ja sitä korotetaan yleisen palkkatason kehityksen sekä työtehtävissä mahdollisesti tapahtuvien muutosten mukaisesti.   

Voit työskennellä missä päin Suomea tahansa, mutta odotamme, että pystyt käymään säännöllisesti Luontoliiton toimistolla Helsingissä. Lisäksi sinun tulee olla valmis toisinaan matkustamaan eri puolilla Suomea järjestettäviin tapahtumiimme. Tehtäviin kuuluu silloin tällöin ilta- ja viikonlopputöitä.   

Helsingissä ollessasi käytössäsi ovat toimitilamme ympäristöystävällisessä ja modernissa Valo Hotel & Workissa, jossa hotellihuoneet muuttuvat päivisin toimistoiksi. Toimitiloissa käytössäsi ovat myös kuntosali ja saunaosasto. 

Näin haet tehtävään:

Täytä hakemuslomake su 7.12. klo 23.59 mennessäHakemuslomake: Luontoliitto, toiminnanjohtaja.  

Lähetä lisäksi CV ja vapaamuotoinen hakemuskirje yhtenä PDF-tiedostona osoitteeseen rekry@luontoliitto.fi.  

Nimeä tiedosto ”Hakemus_oma nimesi” ja otsikoi sähköpostiviestisi ”Hakemus toiminnanjohtajaksi”.   

Lisätietoja: 

Lisätietoja voit kysyä vanhemmalta järjestöpäällikkö Sami Säynevirralta numerosta 040 5607 303 keskiviikkona 19.11. klo 13–15 tai tiistaina 2.12. klo 13–15.  

Tutustu paremmin toimintaamme täällä: luontoliitto.fi  

Rekrytoinnin aikataulusta:  

Ensimmäiset haastattelut ajoittuvat noin viikoille 50–51 (2025) ja toiset alkuvuoteen 2026. Toivomme, että valittu henkilö voi aloittaa tehtävässä maalis-huhtikuussa 2026.  

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.