Luontoliiton kesäleireillä herätellään arvostusta luontoa kohtaan ja nautitaan ulkona olemisesta

80 vuotta täyttävä Luontoliitto järjestää lapsille, nuorille ja perheille leirejä ympäri Suomen. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään myös kansainvälinen ympäristötoimintaleiri, jonne ovat tervetulleita kaikenikäiset luonnosta ja ympäristövaikuttamisesta kiinnostuneet. 

Luontoliiton leireillä opitaan ja rentoudutaan luonnon helmassa, pidetään hauskaa vanhojen ja uusien kavereiden kanssa sekä tietenkin luodaan muistoja. Luontoliiton leirit ovat osa polkua kasvaa aktiiviseksi kansalaiseksi ja luonnonpuolustajaksi. 

Luontoseikkailuja ja norppien maailmaan tutustumista 

Luontoliitto on järjestänyt kesäleirejä jo vuodesta 1951. Tänäkin kesänä lasten ja nuorten ympäristöjärjestö järjestää monenlaisia leirejä eri puolella Suomea asuville lapsille ja nuorille: Pohjanmaalla alakouluikäisille järjestetään luontoseikkailuleirejä Raippaluodon Sommarössa. Saimaan alueella asuvat ja mökkeilevät lapset pääsevät tutustumaan erittäin uhanlaiseen saimaannorppaan ja lajin elinympäristöön Savonlinnassa. Itä-Suomessa leireillään myös vehreällä Kuopion Karhonsaarella. Tampereella lapsille ja perheille on tarjolla sekä päiväleirejä että yön yli -leirejä. Uudellamaalla Luontoliitto järjestää yön yli -leirejä muun muassa Hangon Bengtsårissa ja Espoon Luukissa. Lisäksi Vantaan Hakunilassa järjestetään päiväleirejä. 

“Luontoliiton leireillä päivät koostuvat monipuolisesta ohjelmasta: luonnon tutkimisesta, ympäristötaiteilusta, retkeilystä, leikeistä ja monenmoisesta luontopuuhasta. Leirit tarjoavat elämyksiä ja seikkailuja luonnonhelmassa, ja ne ovatkin monen lapsen ja nuoren kesän ykkösjuttu!” kertoo leiritoiminnasta vastaava ympäristökasvatuksen asiantuntija Heini Ojala. 

Luontoliiton 80-vuotisjuhla ja kansainvälinen ympäristötoimintaleiri 

Luontoliitto perustettiin vuonna 1943 ja on siitä lähtien tehnyt tärkeää ympäristökasvatus- ja -vaikuttamistyötä. Järjestö tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia harrastaa ja oppia luonnossa pienestä pitäen. Olemme Suomen ainoa ympäristöalan kansalaisjärjestö, joka keskittyy nuorten omaehtoiseen ympäristötoimintaan. Luontoliitossa suojellaan metsiä, suurpetoja, virtavesiä ja Itämerta sekä kampanjoidaan ylikulutusta, ilmastokriisiä ja luontokatoa vastaan.  

Juhlavuoden kunniaksi Luontoliitto järjestää 14.–18.6. kansainvälisen ympäristötoimintaleirin Lassilan tilalla Tuusulassa. Leirillä opitaan, levätään ja tehdään käytännön ennallistamistöitä sekä tutustutaan taidelähtöisiin menetelmiin. Ohjelmaa on niin lapsille kuin nuorille ja nuorille aikuisillekin. Leirin kruunaa lauantaina 17.6. pidettävä Luontoliiton 80-vuotisen taipaleen juhla. 

Lisätiedot:  

Kurkkaa kesäleirit ympäri Suomen tästä.

Heini Ojala, ympäristökasvatuksen asiantuntija, p. 044 702 2771, heini.ojala@luontoliitto.fi  

Elo Vanhanen, kansainvälisen ympäristötoimintaleirin leirikoordinaattori, elo.vanhanen@luontoliitto.fi  

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää
Uudet Nuoli- ja Agenda2030 -ryhmät ja Silvia Modig.

Tässä ovat Nuorten luonto- ja ilmastoryhmän sekä Nuorten Agenda2030 -ryhmän uudet jäsenet

Luontoliitto on vahvistanut uusien jäsenten valinnat kahteen valtioneuvoston kanslian asettamaan 18–28-vuotiaista nuorista koostuvaan asiantuntijaryhmään. Nuorten Agenda 2030- ja  Nuorten luonto- ja ilmastoryhmä NUOLI ovat aloittaneet toimintansa uusien ryhmiin valittujen jäsenten kanssa.  

Ryhmät kokoontuivat viikonloppuna Luontoliiton toimistolla Helsingissä perehdytyksen merkeissä.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.