”Luontohan merkitsee elämää”, kertovat tubettajat Elina ja Sofia

Luontoliitto juhlii 80-vuotista taivaltaan yhdessä juhlavuoden kummien kanssa. Tässä haastattelussa tubettajat Elina ja Sofia kertovat suhteestaan luontoon. 


Mitä luonto merkitsee teille?

Luontohan merkitsee elämää. Ilman luontoa ei olisi oikein mitään.

Luonto on meille todella tärkeä ja vietämme siellä paljon aikaa. Tykkäämme kävellä metsässä koirien kanssa, ja Elina käy välillä juoksulenkillä metsässä. Kesäisin mökkeilemme luonnon rauhassa ja uimme ja suppailemme järvellä. Tykkäämme myös valokuvata luontoa ja olemme kokeilleet metsäjoogaa, mikä oli rauhoittava kokemus. Marjojen poimiminenkin on kivaa. 

Miten te suojelette luontoa ja miksi?

Meillä on monta eri roskista, joihin lajittelemme kaikki jätteet. Emme ikinä roskaa ja välillä keräämme luonnosta muiden roskia. Sofia saa Elinalta vaatteita, ja kun ne jäävät Sofialle pieneksi, lahjoitamme vaatteet eteenpäin. Vältämme turhaa kuluttamista ja ostamme kotimaista aina kun voi: sekin auttaa luontoa, ettei kuljeteta tavaroita toiselta puolelta maailmaa. 

Ja annamme tietenkin lintujen ja muiden eläinten olla rauhassa emmekä mene lähelle häiritsemään. Aika pieniä tekoja, mutta kun kaikki toimivat luonnon puolesta, sillä on iso vaikutus.

Mikä on paras luontomuistonne?

Niitä on monia. Kerran näimme hirven täällä Lahden seudulla! Hiihtolomalla ihailimme Ylläksen luontoa. Monen kesän mökkeilyt järvimaisemissa soutaen ja kaunista maisemaa ihaillen ovat myös tärkeitä muistoja. Ihan mahdotonta valita vain yhtä! 


Teillä on oma Youtube-kanava, mitä te haluatte sanoa sen avulla?

Haluamme lisätä iloa maailmaan tuomalla positiivista, hyvää fiilistä. Jos joku hymyilee katsoessaan meidän videoitamme, olemme onnistuneet.

Haluamme näyttää omalla esimerkillämme, että jokainen on hyvä ja upea juuri sellaisena kuin on ja jokaisella on omat vahvuutensa. Kannattaa olla aidosti oma itsensä ja ystävällinen muille. Sen takia meidän fanipaidoissakin lukee ”Uskalla olla upea”.

Monet ovat sanoneet, että piristyvät meidän videoistamme ja tulevat paremmalle tuulelle, jos on vaikka ollut huono päivä. Se on parasta palautetta, että videoistamme on ollut apua monille. 


Mitä haluaisitte sanoa Luontoliiton kummeina?

Nautitaan meidän kauniista luonnostamme! Suojellaan kaikki yhdessä luontoa ja tehdään järkeviä valintoja, jotta voisimme nauttia siitä aina.

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Hae itämerilähettilääksi kesäksi 2025

Hei Itämerestä kiinnostunut nuori!  

Luontoliitto ja John Nurmisen Säätiö järjestävät jälleen kesällä 2025 yhteisen Muoviton meri -kiertueen. Lähde mukaan Itämeri-lähettilääksi ja pääset tekemään tärkeää työtä Itämeren ja rantojemme hyväksi!

Lue lisää

Valokuvakilpailun virtuaalinäyttely

Lasten ja nuorten luontokuvat kutsuvat meitä kaikkia retkeilemään, virkistymään ja lumoutumaan luonnon kauneudesta. 
Luontoliiton ja Suomen Luonnonvalokuvaajien kevätkuvakisan voitti 17-vuotias Matias Kivikko, paljon onnea! Ihan jokainen kuvien lähettäjä ansaitsee iloisen kunniamaininnan – kiitos kaikille osallistujille!

Lue lisää

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun! 

Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.