Luonnonsuojelu- ja eläinoikeusjärjestöt tuomitsevat hallituksen toimet metsästyslain muuttamiseksi

TIEDOTE 12.12.2025

Hallitus on muuttamassa metsästyslakia siten, että se sallisi suden, karhun ja ilveksen tappamisen kannanhoidon nimissä. Lakiesityksen taustalla ovat metsästäjien etujärjestöt. Suunniteltu muutos tarkoittaisi näiden lajien vuosittaisia metsästyskiintiötä, joista luonnonsuojelujärjestöt tai kansalaiset eivät voisi valittaa.

Viranomaiset ovat jo vuosien ajan myöntäneet suurpetojen metsästyslupia, jotka on todettu laittomiksi hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. “Se, että ministeriö haluaa estää valitusmahdollisuuden, tarkoittaa, että viranomaiset aikovat jatkaa sellaisten metsästyslupien myöntämistä, jotka tuomioistuimet mahdollisesti katsoisivat laittomiksi. Tätä on mahdotonta hyväksyä”, sanoo Francisco Sánchez Molina, Luontoliiton suurpetovastaava.

Suomen riistakeskus on esittänyt tulevalle talven metsästyskaudelle 100 suden tappamista. Tällöin tapettaisiin pääasiassa kokonaisia susilaumoja. Uhanalainen susi ei tarvitse kannanhoitoa. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen mukaan vain noin 430 yksilöä. Tutkimukset osoittavat, että susikannan tulisi olla 2500 yksilön suuruinen geneettisen elinvoimaisuuden ja sopeutumiskyvyn turvaamiseksi pitkällä aikavälillä. EU:n luontodirektiivi edellyttää jäsenvaltioilta suojeltujen lajien pitkän aikavälin säilymisen varmistamista.

Suden kannanhoidollinen metsästys ei ole tieteellisesti perusteltua, eikä kokonaisten laumojen tappaminen ole yhteensopivaa EU:n luontodirektiivin ja Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelua koskevan niin kutsutun Bernin sopimuksen lakisääteisten velvoitteiden kanssa.

Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tehoton tapa ratkaista konflikteja ja se usein jopa pahentaa niitä. Kun suurpetojen sosiaalinen rakenne hajoitetaan se lisää konflikteja. Väitteelle, että sutta on metsästettävä, jotta niiden ihmisarkuus pysyisi yllä, ei ole tieteellistä näyttöä. Herää kysymys, miksi sitten maa- ja metsätalousministeriö yhdessä Suomen Metsästäjäliiton kanssa ajavat tätä suurpetopolitiikkaa ilman tieteellistä näyttöä. Maa- ja metsätalousministeriön ja hallituksen susipolitiikka toimii selvästi metsästystä harrastavien eduksi, ja tätä vahvistaa se, että päätökset metsästysluvista myöntää metsästäjien etujärjestö Suomen riistakeskus.

“Kun ilmeisesti metsästystä kannattavat ministeriön virkahenkilöt valmistelevat suurpetojen metsästysasetukset, metsästyksen etujärjestöt valvovat niiden täytäntöönpanoa ja metsästystä harrastavat ihmiset toteuttavat kiintiömetsästyksen, voidaan sanoa, että kyseessä on voimakas eturistiriita,” sanoo Benjamin Blomstedt Eläinten vallankumouksesta.

Mielipidemittaukset osoittavat, että suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, ettei suden kiintiömetsästystä tulisi aloittaa. Uhanalainen susi kuuluu ravintoketjun huippupetoihin. Ne huolehtivat itse kantansa koosta luonnollisesti, eikä kannanhoito ole siksi perusteltua. “Suomen susipolitiikan tulee pohjautua tieteeseen, ei metsästäjien intresseihin”, sanoo Sami Säynevirta, Luontoliiton vanhempi järjestöpäällikkö.

Luontoliiton susiryhmän kanta on, että toimivalta nykyiseltä metsästystä kannattavalta maa- ja metsätalousministeriöltä pitää siirtää ympäristöministeriölle. Suomen kansalaiset ansaitsevat tieteeseen perustuvaa ja vastuullista suurpetopolitiikkaa.

Luonnonvaraisten eläinten tulevaisuudesta päätettäessä eläineettinen, eläimen itseisarvoon ja luonnon monimuotoisuuteen perustuva näkökulma puuttuu kokonaan. Tilastojen mukaan vuonna 2024 Suomessa kävi metsällä 196 000 metsästäjää, tämä tarkoittaa alle 4% Suomen kansasta. Kun suurin osa suomalaisista ei metsästä ja vastustaa susien kiintiömetsästystä, tälläistä suurpetopolitiikkaa ei pidä hyväksyä”, toteaa Oikeutta eläimille -järjestön toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.

Mielenosoitus eduskuntatalolla 16.12.

Luontoliiton susiryhmä, Animalia, Oikeutta eläimille, Eläinten vallankumous ja Eläinkapina – Animal Rebellion Finland järjestävät Stop tappoluville -mielenosoituksen kaavailtua metsästyslakia vastaan Eduskuntatalolla tiistaina 16.12. kello 16.

Lisätiedot:

Francisco Sánchez Molina, Luontoliiton suurpetovastaava
francisco.sanchez@luontoliitto.fi / +358 44 516 6227 (In English)

Elina Kauppila, Luontoliiton ympäristötoiminnan päällikkö
elina.kauppila@luontoliitto.fi / +358 44 491 0522

Luontoliiton susiryhmän sivut

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.