Nuorten pahoinvointi ja nuorten tekemien rikosten vakavoituminen ovat olleet viimevuosina usein otsikoissa. Huoli on kova ja syitä ja ratkaisuja pohditaan kuumeisesti. Kriisit, kuten ilmastonmuutos, koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota, kiristävät tunnelmaa. Myös esimerkiksi kasvavat luokkaerot ja muut sosiaaliset ristiriidat esimerkiksi yhteiskunnan yhdenvertaisuudessa ovat puhututtaneet jo pitkään. Lisäksi elämme aikaa, jolloin vapaaehtoistoimintaa tehdään vähemmän, sosiaalisessa mediassa vietetään valtavan paljon aikaa ja ihmiset eriytyvät mielipidekupliin, metsiä kaadetaan liikaa ja luonto näyttäytyy monelle lähinnä katastrofiotsikoissa.
Informaatioähkyä, kriisejä, ylikulutusta ja luontokatoa riittää. Ei kai ole ihmekään, että moni nuori kokee tämän kaiken keskellä merkityksettömyyttä, toivottomuutta ja irrallisuutta? Samaan aikaan eri mediat myllyttävät stressaavia klikkiotsikoita kaikkialla ja kaiken aikaa.
Luontoliitossa yhteisöpedagogin työharjoittelua tehdessäni pohdin, kuinka moni masentunut tai päihteillä ja rikoksilla oireileva nuori voi todella kokea, että hänellä on yhteys luontoon ja mahdollisuus vaikuttaa luonnon puolesta? Pääsevätkö he koskaan käymään metsässä? Onko heidän elämässään ihmisiä, jotka tekevät konkreettisia luontotekoja? Saavatko he tarpeeksi tietoa luonnonsuojelun saavutuksista?
Luonnossa on tulevaisuus
Luontoyhteydellä ja luonnon tilalla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Tuoreessa Turun ammattikorkeakoulun toimintaterapeutin opinnäytetyönä tehdyssä kirjallisuuskatsauksessa on koottu kymmenittäin 1970-luvulta tähän päivään tehtyjä tutkimuksia. En voi olla lainaamatta opinnäytetyön tiivistelmästä kohtaa, jossa todetaan:
”Nykypäivänä suurella osalla ihmisistä luontoyhteys on korvattu viihteellä, addiktioilla ja maailmanlaajuisella uutisvirralla. Monilla työnkuvaankin kuuluu toimia erilaisten elektroniikkalaitteiden parissa. Ihmiset ovat vieraantuneet omasta luonnollisuudestaan: kehostaan, vaistoistaan ja energiaa antavasta luontoyhteydestään. Tämä näkyy ulospäin ihmisten eritasoisena psyykkisenä ja fyysisenä pahoinvointina. (Juusola 2017a, 7–8.) Monet tutkijat eri puolilla maailmaa ovat todenneet, että vain vähän luonnossa liikkuvilla, kaupungeissa asuvilla ihmisillä, esiintyy enemmän depressiota, ahdistuneisuutta ja muita mielenterveysongelmia (Pantzar 2018, 38). Erilaiset havainnointitutkimukset ovat pystyneet osoittamaan jopa immuunivälitteisten sairauksien olevan yleisempiä ihmisillä, jotka omaksuvat nykyaikaisen kaupunkielämäntyylin.” (Savolainen & Spännäri 2021).
Tutkimuksissa on havaittu muun muassa, että vakavien mielenterveysongelmien riski on suurempi tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä, joissa luontoa on vain vähän. Samaan aikaan on tiedetty pitkään myös luonnon välittömät ja merkittävät hyvinvointivaikutukset. Esimerkiksi pelkästään 10 minuutin luonnossa olemisen myötä syke, verenpaine ja hengitystiheys laskevat. Puhumattakaan pidempien aikojen suuremmista vaikutuksista esimerkiksi mielialaan ja immuunipuolustukseen. Myös luonnossa liikkumisen hyödyt ovat aivan erityisiä verrattuna sisällä liikkumiseen, ja jopa luonnon elementtien lisääminen sisätiloihin kohentaa hyvinvointia. Luonto tarjoaa meille sen, mitä tarvitsemme: terveyttä ja rauhaa, puhdasta ilmaa, ravintoa ja rakennusaineita sekä yhteistä maaperää. Terve luonto myös takaa lapsille ja nuorille heidän ansaitsemansa tulevaisuuden tällä planeetalla. Luonnosta vieraantuminen ja sen tuhoaminen vievät meitä aina vain karumpaan tilanteeseen.
Toivo ja yhteys – Laitetaan hyvä kiertämään
Miksei kuntoutuminen ja arkinen hyvinvoinnin ylläpitäminen esimerkiksi puiden istuttamisen ja ympäristövaikuttamisen parissa ole yleistä? Uskon, että ihmiskunta tarvitsisi paljon nykyistä enemmän merkityksellistä tekemistä ja elpymistä yhdessä luonnon kanssa. Yhteydellä luontoon ja vaikuttamalla luontomme hyväksi. Luontoa toki hyödynnetään kuntoutuksessa ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä, muttei ymmärtääkseni kovinkaan laajalti. Varsinkaan siitä näkökulmasta, että suojelemalla luontoa kohennamme myös omaa hyvinvointiamme.
Yhteyden ja vaikuttamisen kokemus voimaannuttaa ja hyvä lisää hyvää. Erityisesti, kun yhdistämme siihen luonnon! Me peilaamme toisiamme. Ihmiselle on tutkitusti hyvin pitkälti luonnostaan ominaista, että hyvän tekeminen tuottaa hyvinvointia itse hyväntekijälle (Martela & M. Ryan 2015). Jokainen meistä elää omassa kokemusmaailmassaan ja kaikilla meillä on mahdollisuus tehdä asioita, jotka auttavat tekemään kokemusmaailmoista sellaisia, että ne tuottavat hyvää. Jokainen voi myös tehdä jotain luonnon hyväksi, jotta tulevaisuus olisi uhkien sijasta täynnä mahdollisuuksia ja jotta voisimme hyvin.
Meillä järjestöissä toimivilla on yhteisen hyvän toteuttamiseen aivan erityisiä mahdollisuuksia. Inspiroivana esimerkkinä kaksi Luontoliiton työntekijää tarttuivat resurssipulasta huolimatta toimeen ja toteuttivat yhdessä Kriminaalihuollon tukisäätiön (Krits) ja Nuorten Akatemian kanssa järjestää tukisäätiön nuorten tilassa ympäristöryhmän, jonka nimeksi valikoitui ”Uskallakin uhmata tulevaisuutta”. Matalan kynnyksen tapaamisissa käsiteltiin ympäristöaiheita muun muassa vastamainoksia tehden, vegaanista hävikkiruokaa kokkaillen ja rescuekoiriin tutustuen. Erityisen tärkeäksi ryhmään osallistuneet nuoret kokivat kokeilun retken Somerolle, Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän. Toiminnan positiivisista vaikutuksista hieman jopa yllättyivät niin ohjaajat kuin nuoretkin.
Toivon kaikille uskoa ja motivaatiota tehdä yhdessä hyvää. Lähdetään ulottamaan kampanjamme ja toimintamme entistäkin isommin myös sinne, missä on niitä nuoria, jotka kokevat kuulumattomuutta. Meitä tarvitaan – ihan jokaista. Laitetaan hyvä kiertämään entistäkin suuremmin. Erityisesti kutsun kaikki mukaan luontoon ja toimimaan luonnon puolesta.
Teksti: Sara Luukkonen
Kuvitus: Bettina Rydenfelt ja Elina Ylikotila
Vuosien syrjäytyneisyys- ja masennuskierteestä ponnistanut 30-vuotias yhteisöpedagogiopiskelija
