Puolet parempaa – Ympäristö- ja eläinoikeusjärjestöt vaativat kuntia puolittamaan eläinperäisten tuotteiden käytön

Ympäristö- ja eläinoikeusjärjestöjen tänään alkava Puolet parempaa -kampanja vaatii Suomen kuntia ja kaupunkeja puolittamaan eläinperäisten tuotteiden ostot julkisissa hankinnoissa vuoteen 2030 mennessä ja korvaamaan ne muiden muassa kotimaisilla kasviproteiineilla. Kampanjan tavoitteena on saada aikaan valtuustoaloitteiden aalto, joka muuttaisi kuntien elintarvikehankinnat ilmaston, eläinten ja luontokadon kannalta kestävämmiksi.

“Suomessa syödään ilmaston, luonnon ja terveyden kannalta liikaa lihaa ja maitoa. Maatalouden päästöt eivät ole laskeneet vuosikymmeniin eikä Orpon johtama hallitus edes yritä vaikuttaa näihin päästöihin. Julkisrahoitteisten joukkoruokailujen muutoksella kestävämmäksi voidaan osaltaan vaikuttaa myös maatalouden päästöihin ja edistää kestävyysmurrosta”, sanoo ympäristöjärjestö Greenpeacen ilmasto- ja energia-asiantuntija Olli Tiainen.

Suomessa käytetään vuosittain yli 350 miljoonaa euroa ruokahankintoihin, siksi kuntien hankinnoilla on merkitystä. Puolet parempaa -kampanja on jo kouluttanut yli 100 vapaaehtoista, jotka jalkautuvat eri puolilla Suomea ja vetoavat kuntapäättäjiin eläinperäisten hankintojen puolittamiseksi.

“Yksi merkittävimmistä ilmastopäästöjen aiheuttajista on maatalous, joten kunnat voivat aidosti vaikuttaa päästöihin muuttamalla sitä, millaista ruokaa kuntalaisten verorahoilla hankitaan. Samalla torjumme luontokatoa ja Itämeren sekä muiden vesistöjen rehevöitymistä. Korvaamalla eläintuotteita mm. kotimaisella kasviproteiinilla edistetään samalla myös kotimaisen maatalouden kestävyysmurrosta”, Luontoliiton ympäristötoiminnan päällikkö Elina Kauppila sanoo.

“Lihankulutuksen kasvu on tarkoittanut erityisesti broilerinlihan kulutuksen voimakasta kasvua. Broilerin lihaa on markkinoitu ilmastoystävällisenä vaihtoehtona punaiselle lihalle. Myös broilerintuotanto kuormittaa ilmastoa enemmän kuin kasvisruoka. Ennen kaikkea se aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä 80 miljoonalle linnulle vuosittain pelkästään Suomessa”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Puolet parempaa-kampanjan toteuttavat järjestöt Greenpeace, Luontoliitto ja Animalia. Järjestöt muistuttavat, että kasvipohjainen ruokavalio on tutkitusti parempi niin ilmastolle1, eläimille, luonnolle2 kuin myös Itämerelle3. Myös kesällä 2023 julkaistut pohjoismaiset ravitsemussuositukset painottivat lihan vähentämisen ja kasvisten lisäämisen tärkeyttä niin terveys- kuin ympäristösyistä4. Helsingin yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että suomalaiset päiväkotilapset syövät yli viisi kertaa enemmän  punaista lihaa kuin olisi terveydelle ja maapallon kantokyvylle  hyväksi kun vertailukohdaksi otetaan planetaarinen ruokavalio5. Suomalaisista miehistä taas peräti neljä viidestä syö liikaa punaista lihaa suomalaisiin ravitsemussuosituksiin verrattuna6. Korvaamalla eläinperäisiä tuotteita kotimaisilla kasviproteiinituotteilla edistetään myös kestävää kotimaista maataloustuotantoa.

Tutustu Puolet parempaa -kampanjaan täältä.  

Lisätietoa

Olli Tiainen, ilmasto- ja energia-asiantuntija, Greenpeace
040 164 8606, olli.tiainen@greenpeace.org

Heidi Kivekäs, toiminnanjohtaja, Animalia
050 384 5072, heidi.kivekas@animalia.fi

Elina Kauppila, ympäristötoiminnan päällikkö, Luontoliitto
044 491 0522, elina.kauppila@luontoliitto.fi

Lähteet: 

  1. Saarinen,  M.,  Kaljonen,  M.,  Niemi,  J.,  Antikainen,  R.,  Hakala,  K.,  Hartikainen,  H.,  Heikkinen,  J.,  Katri,  J.,  Lehtonen, H., Mattila, T., Nisonen, S., Ketoja, E., Knuuttila, M., Regina, K., Rikkonen, P., Jyri, S. & Varho, V.  (2019)  Ruokavaliomuutoksen  vaikutukset  ja  muutosta  tukevat  politiikkayhdistelmät:  Ruokaminimi-hankkeen  loppuraportti.  Valtioneuvoston  selvitys-  ja  tutkimustoiminnan  julkaisusarja  2019:47.  Valtioneuvoston  kanslia,  Helsinki.   ↩︎
  2. Luonnonvarakeskus: Suomalaisessa ruokavaliossa tuontituotteiden ja lihan määrällä suurimmat vaikutukset globaaliin lajikatoon 11.9.2023  ↩︎
  3. Suomen Ympäristökeskus: Uusi laskuri näyttää kulutuksen aiheuttaman ravinnekuormituksen Itämereen 3.2.2017 ↩︎
  4. Valtioneuvosto: Vähemmän lihaa, enemmän kasviksia: pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023 ↩︎
  5. Helsingin Sanomat: Tutkimus: Suomalaiset päiväkotilapset syövät yli viisinkertaisesti liikaa punaista lihaa 20.10.2021 ↩︎
  6. YLE 9.1.2019 : Uusi tutkimus osoittaa: Suomalainen mies syö aivan liikaa punaista lihaa eikä naistenkaan ruokavaliossa ole hurraamista ↩︎

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Valokuvakilpailun virtuaalinäyttely

Luontoliiton ja Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n keväiseen valokuvakilpailuun osallistui suuri määrä eri-ikäisiä lapsia ja nuoria. Kisan taso oli korkea, ja voittajiksi valittiin 14-vuotias Kaapo ja 17-vuotias Aino. Halusimme koota pienen virtuaalinäyttelyn kilpailuun osallistuneista upeista valokuvista. Valtavat kiitokset kaikille ihania kevätkuvia lähettäneille! 

Lue lisää