Tule mukaan

Luontoliitossa saat olla niin aktiivinen, kuin itse haluat. Voit nauttia jäseneduista, kuten laadukkaista jäsenlehdistä. Voit osallistua tapahtumiin – jäsenenä pääset tietysti jäsenhintaan – tai voit tulla itse mukaan suunnittelemaan ja järjestämään niitä.

Osallistumalla aktiivisesti järjestötoimintaan pääset tiiviiksi osaksi yhteisöämme. Silloinkin, kun emme ole tekemässä leirejä ja tapahtumia, piirin hallitus ja aktiiviporukka kokoontuvat, hengailevat ja viettävät aikaa yhdessä.

Liity jäseneksi

Pääset Polpin jäseneksi liittymällä Luontoliittoon. Kaikki Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella asuvat Luontoliiton jäsenet ovat piirimme jäseniä.

Luontoliitto on lasten ja nuorten järjestö, jonka toiminta on suunnattu erityisesti alle 29-vuotiaille. Luontoliiton jäsenenä tuet lasten ja nuorten luonnonharrastusta ja ympäristövaikuttamistoimintaa.