Luontoliitto täyttää tänään 80 vuotta

Vuonna 1943 perustettu lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliitto tunnetaan nykyisin parhaiten Kevätseuranta-kampanjasta, Älä osta mitään -päivästä sekä suosituista kesäleireistään ja kouluvierailuistaan. Pitkän taipaleensa aikana järjestö on ollut etulinjassa edistämässä lasten ja nuorten omaehtoista luonnonsuojelu- ja ympäristövaikuttamistyötä, joka on tänä päivänä tarpeellisempaa kuin koskaan. 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton (alun perin Luonto-Liitto) perustamisesta tulee lokakuun 16. päivä 80 vuotta.  

”Luontoliitto sai alkunsa vuonna 1943 toisen maailmansodan loppuvaiheissa, ja nyt 80 vuoden kuluttua järjestö tarjoaa yhä lapsille ja nuorille mahdollisuuksia luonnonharrastukseen ja ympäristövaikuttamiseen. Epävakaina aikoina on äärettömän tärkeää, että on olemassa valtakunnallinen taho, joka tuo lapsia ja nuoria yhteen, oli sitten kyse leireillä vietetyistä päivistä, paikallistoimintaan osallistumisesta tai mielenosoituksessa marssimisesta. Uskoa ja luottoa tulevaan valetaan yhteisöllisyydellä ja saamalla lasten ja nuorten ääni kuuluviin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, Luontoliiton toiminnan kulmakivissä”, sanoo Luontoliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Eki Engblom

Sisäpiiriyhteisöstä merkittäväksi ympäristövaikuttajaksi ja -kasvattajaksi

Luontoliitto syntyi kemiankerhojen liittoumaksi, ja olikin ensimmäiset vuosikymmenensä koululaisjärjestö ja luontoharrastajien sisäpiiriyhteisö. 1960-luvun lopulla Luontoliitosta tuli kaikille avoin luontoharrastajien ja ympäristönsuojelijoiden nuorisojärjestö. Euroopan luonnonsuojeluvuonna 1970 luontoliittolaiset järjestivät Suomen ensimmäisen ympäristönsuojelumielenosoituksen. Nykyään Luontoliiton valtakunnallisissa toimintaryhmissä kampanjoidaan metsien, Itämeren, virtavesien, suurpetojen ja luonnon monimuotoisuuden puolesta. 

Luontoliitto on paitsi merkittävä luonto- ja ympäristövaikuttaja myös kansallisesti merkittävä ympäristökasvattaja, joka tavoittaa vuosittain tuhansia suomalaisia lapsia ja nuoria luontoleireillä, kouluissa, kerhoissa ja luonto- ja ympäristötoiminnan parissa. Järjestölle on tärkeää olla mukana kehittämässä lasten ja nuorten luontosuhdetta ja kasvattamassa ympäristötietoisempaa sukupolvea. 

Luontoliiton ilme uudistui juhlavuoden kunniaksi 

80-vuotissynttäreiden kunniaksi Luontoliitto sai uuden brändi-ilmeen ja verkkosivut. Uudistuksen yhteydessä Luontoliiton siililogo päivitettiin ja järjestön nimen kirjoitusasusta poistettiin yhdysmerkki.  

Uudistusten lisäksi Luontoliiton vuotta värittävät erilaiset juhlavuosihaasteet ja kilpailut: piirustus- ja kirjoitushaasteet, vastamainoskisa, valokuvauskisat, L.I.E.D.-sävellyskisa ja monet muut.   

Luontoliitto juhlistaa varsinaista merkkipäivää kutsuvieraiden kanssa lauantaina 21.10. Juhlapäivä alkaa kaikille avoimella Syysmyrsky-tapahtumalla. Perinteisessä koko perheen syystapahtumassa suoritetaan hauskoja rasteja ja nautitaan eväitä.

Lisätiedot

Riku Eskelinen, toiminnanjohtaja 
p. 050 572 7782  
riku.eskelinen@luontoliitto.fi  

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Nuorten ympäristöhuippukokous 2026 järjestettiin Helsingin Paasitornissa

Nuorten ympäristöjulkilausuma julki: nuoret vaativat päättäjiltä nopeita ja oikeudenmukaisia ympäristötekoja

Suomen lapset ja nuoret ovat koonneet yhteisen ympäristöjulkilausuman, jossa vaaditaan muun muassa ympäristölle haitallisten tukien lopettamista, luontolain säätämistä ja ilmastoriskien nostamista osaksi kansallista turvallisuutta. Julkilausuma luovutettiin päättäjille Nuorten ympäristöhuippukokouksessa Helsingin Paasitornissa 23.5.2026 ja sen valmis versio on nyt julkaistu. 

Lue lisää
Hae Luontoliiton hallitukseen

Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen 

Oletko kiinnostunut vaikuttamisesta Luontoliitossa? Haluatko päästä kehittämään Suomen ainoan lasten ja nuorten oman ympäristöjärjestön toimintaa? Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen jäseneksi tai  puheenjohtajaksi!

Lue lisää

Merkityksellisiä luontotekoja ja iloisia hetkiä vuonna 2025 – inspiroidu Luontoliiton värikkäästä vuosikertomuksesta!

Luontoliiton vuosi 2025 oli täynnä merkityksellisiä luontotekoja, iloa ja hyvinvointia luovia hetkiä sekä uskoa siihen, että yhdessä me voimme muuttaa suuntaa – lasten ja nuorten tulevaisuuden hyväksi. Toimintamme kasvoi edelleen, ja tarjosimme tuhansille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokea luonnon hyvinvointivaikutuksia sekä toimia itse luonnon ja oman tulevaisuutensa puolesta.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.