Luontoliiton leirit olivat tänäkin vuonna kesän kohokohta

Luontoliitto järjesti heinäkuussa leirejä lapsille, nuorille ja perheille ympäri Suomea. Kurkkaa, millaista oli Pohjois-Suomen ja Pirkanmaan leireillä!

 

Leikkejä, rasteja ja retkiä – Pohjois-Suomen kolmipäiväisellä lastenleirillä ehdittiin puuhata paljon.

Lasten suosikkeja olivat aistirastit. Rasteilla tehtiin taidetta luonnonmateriaaleista, tunnusteltiin luonnon erilaisia pintoja ja opeteltiin tunnistamaan puita silmät kiinni. Kaikki saivat tehdä itselleen myös upeat leiripaidat. Suosituin kuva-aihe oli tietenkin siili.

Metsäretkillä rakennettiin muurahaisten polkuja villalangasta, syötiin eväitä ja kerättiin marjoja mustikkapiirakkaan.

Leiri huipentui olympialaisiin, joissa kolme joukkuetta ottivat toisistaan mittaa: käpylehmät, pähkinänkuoret ja leirikalat.

Iltaisin leirillä pääsi saunaan ja uimaan, ja iltasatu rauhoitti nukkumaan. Aamut alkoivat energisesti lasten lempikappaleella Risto Räppääjä ja mageet sanat.

Ruokana leirillä oli esimerkiksi vegaanista pastabolognesea, ja aamupalaksi maistuivat lämpimät voileivät ja puuro. Erityisen hyvin maittoivat kodalla paistetut lätyt. Lasten suosikkeja olivat pitsat, joihin sai valita omat täytteet.

Kangasalla puolustettiin satumetsää

Kangasalan telttaleirillä Pirkanmaalla nukuttiin makoisasti telttakylässä. Päivisin tehtiin taidetta, leikittiin, pelattiin ja soudettiin. Leirillä tutkittiin ötököitä ja puhuttiin metsäluonnon monimuotoisuudesta.

Leirin aikana selvisi, että leiripaikan satumetsä aiotaan kaataa. Rohkeat leiriläiset kuitenkin pelastivat satumetsän järjestämällä mielenosoituksen.

Luontoliitto on järjestänyt lasten ja nuorten kesäleirejä jo vuodesta 1951. Nykyisin järjestämme vuosittain yli 70 luontoleiriä ja -retkeä.

Vakuutusyhtiö Pohjantähti on valtakunnallisen leiri- ja kerhotoimintamme virallinen tukija vuonna 2024. Taloudellisen tuen lisäksi Pohjantähti on toiminut asiantuntijaroolissa Luontoliiton leirien ja kerhojen turvallisuusohjeistuksien päivittämisessä. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Tervetuloa kevätkokoukseen!

Mitä kaikkea viime vuonna tehtiinkään? Kuinka paljon toimintaa järjestettiin ja kuinka moni siihen osallistui!?

Tule kuulemaan toiminnasta ja tapaamaan muita luontoliittolaisia.

Lue lisää
Luontokuvakilpailu

Osallistu luontokuvakilpailuun ja voita 300 euroa 

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kisan voittaja saa 300 euron rahapalkinnon, ja hänen kuvistaan teetetään Luontoliitolle viisi kevätkorttia. Osallistumisaikaa on 31.3. asti.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.