Luontoliiton lausunto maa- ja metsätalousministeriön luonnokseen asetukseksi karhun metsästyksestä metsästysvuonna 2023–2024.

Luontoliitto kiittää lausuntopyynnöstä ja toteaa seuraavaa: 

Ehdotettua karhunmetsästyskiintiötä ei pidä hyväksyä. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman arvion mukaan karhukanta on taantunut. Karhuja on Suomessa arviolta vain 1740–1925 yksilöä ennen elokuussa 2023 alkavaa metsästyskautta. Karhukanta on siten pienentynyt 22 % edellisestä arviosta (2250–2400).

Ministeriön mukaan kannanhoidollisella metsästyksellä pyritään muun muassa ylläpitämään karhukannan ihmisarkuutta ja vähentämään mahdollisia konflikteja sekä rajoittamaan karhukannan kasvunopeutta.

Poikkeusluvat eivät ole kannanhoitoa

Karhu on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja kuuluu luontodirektiivin IV liitteeseen, eli karhu on tiukasti suojeltu laji. EU:n luontodirektiivin mukaan suurpetojen metsästys on sallittua ainoastaan silloin, kun muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä.

Euroopan komission mukaan luontodirektiivin  16 artiklan 1 kohdassa säädetyillä poikkeuksilla ei ole tarkoitus rajoittaa tiukasti suojeltujen lajien kantojen kasvua[1]. Toimenpiteet hyväksytään tapauskohtaisesti, ja niissä on lisäksi otettava huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 191 artiklassa vahvistettu ennalta varautumisen periaate. Säännöksillä on edistettävä näiden lajien suotuisan suojelun tason säilyttämistä tai saattamista ennalleen.

Karhun aiheuttamat vakavat vahingot voidaan korjata käyttämällä 16 artiklan (1)(b) mukaisia poikkeuslupia. Tuomiossaan (asia C-674/17)[1]) Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaan perustuvalla poikkeuksella ei voida tavoitella päämääriä, jotka kuuluvat 16 artiklan 1 kohdan a–d alakohdissa määriteltyjen poikkeuksien piiriin. Tuomiossaan tuomioistuin totesi, että 16 artiklan 1 kohdan nojalla ei voida myöntää poikkeusta, jos poikkeamisella tavoiteltu päämäärä voidaan saavuttaa jollakin muulla tyydyttävällä ratkaisulla[2].

Muu tyydyttävä ratkaisu

Ministeriö ei anna asetuksessa teknisiä tai tieteellisiä perusteluja sille, miksi konfliktien vähentämiselle ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua kuin kannanhoidollinen metsästys: “Suomen karhukanta on kuitenkin niin suurella tasolla, ettei vain vahinkoa tai turvallisuusuhkaa aiheuttavien tiettyjen yksilöiden poistamisella voida hallita kasvavan karhukannan sosiaalisia, taloudellisia tai ekologisia ongelmia.” Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohta velvoittaa jäsenvaltiot toimittamaan tarkat ja asianmukaiset syyt muiden tyydyttävien vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttumiselle (päätös C-342/05). Päätöksen siitä, onko muu ratkaisu tyydyttävä tietyssä tosiasiallisessa tilanteessa, on perustuttava objektiivisesti todennettavissa oleviin seikkoihin, kuten tieteellisiin ja teknisiin näkökohtiin. Esimerkiksi mehiläishoitajat voivat välttää mehiläishoidolle aiheutuvia vahinkoja rajaamalla mehiläispesiä sähköaidalla.

Karhujen kannanhoidollisia kaatolupia on myönnetty runsaasti vuodesta 2012 lähtien. Tavoitteena on ollut katkaista kannan kasvu ja saada karhukanta taantumaan. Viimeisen seitsemän metsästysvuoden aikana Suomessa on ammuttu 1 916 karhua. Tämän lisäksi karhuja on ammuttu vahinkoperusteisilla luvilla. Karhuja metsästetään myös laittomasti. Karhukannan toipuminen vie aikaa, sillä karhu on hidas lisääntymään. Naaras synnyttää ensimmäiset pentunsa yleensä 4–6 vuoden ikäisenä. Tämän lisäksi naarailla voi olla monen vuoden tauko poikueiden välillä. 

Karhunmetsästys on trofeemetsästystä

Karhu on harvinainen ja siten haluttu saalis, jonka metsästys nykypäivänä on alkanut muistuttamaan huvitapahtumaa. Suurin osa kaatoluvista käytetään muutaman viikon aikana tehokasta tekniikkaa, sekä metsästyskoiria hyödyntäen. Esimerkiksi vuoden 2019 metsästyksessä ammuttiin 220 karhua metsästysajan ensimmäisten viikkojen aikana. Vuonna 2021 ammuttiin yli 100 karhua kolmen ensimmäisen metsästyspäivän aikana[3].

Karhunmetsästys on tuottoisaa bisnestä. Suomalaiset ja ulkomaalaiset metsästysharrastajat maksavat kymmeniä tuhansia euroja karhujahdeista. Karhunpyynnin aluetaloudellinen osuus oli pelkästään Kainuussa lähes 500 000 euroa vuonna 2021[4]. Toimintaa voi verrata metsästysmatkailuun Afrikassa, jossa metsästäjät maksavat paikallisen lajien kuten leijonien ampumisesta. Useimmiten karhunmetsästys onkin pelkkää trofeemetsästystä. Jahtien päätteeksi poseerataan kuolleen karhun ympärillä ja otetaan kuvia jaettavaksi eteenpäin. Karhuntalja ja kallo viedään koristeeksi kotiin.    

Monet eläinlajit eri puolilla maailmaa ovat jo nyt uhattuina elinympäristöjen häviämisen ja ilmastonmuutoksen takia. Suomen on uudistettava suurpetopolitiikkaansa, jossa trofeemetsästys on yksi räikeimmistä esimerkeistä.

Metsästys aiheuttaa kärsimystä eläimille ja vaaraa ihmisille

Karhunmetsästys aiheuttaa mittavaa kärsimystä eläimille ja vaarantaa ihmisten turvallisuuden. Ruotsalaisen SVA 2019 karhunmetsästysraportin mukaan jokaista karhua kohden ammuttiin keskimäärin 3 laukausta, vaihteluvälin ollessa yhdestä yhdeksään[5]. Monella karhulla oli myös vanhoja ampumahaavoja ja haavoja, jotka viittaavat metsästyskoirien aiheuttamiin vahinkoihin. On arvioitu, että jopa kolmasosa kohteena olevista karhuista voi haavoittua metsästyksen yhteydessä[6]. Tämä aiheuttaa vaaraa luonnossa liikkujille, sillä haavoitettu karhu voi olla aggressiivinen.

Tutkijat eivät tue suurpetojen metsästystä kannanhoidollisena keinona[7]. Lisäksi, karhukanta säätelee itse itseään, riippuen saaliseläinten määrästä, pentutuotosta, sekä elinympäristöstä [8].

Luontoliitto katsoo myös, että karhunmetsästyksessä pitäisi käyttää vain yhtä koiraa kerrallaan. Useamman koiran käytön on havaittu nostavan karhun kehon lämpötilaa, sykettä ja aiheuttavan suuremman lämpökuormituksen karhulle. Ajokoirien vaikutus oli lisäksi suurempi kuin haukkuvien pystykorvien. Ajokoirien metsästystapa pakottaa karhun juoksemaan kovempaa ja pidempään. Puolet tutkituista metsästystilanteista johti karhun ylikuumenemiseen[9]. Luontoliitto katsoo, että ajavien koirien käyttö karhunmetsästyksessä pitää kieltää.

Myös koirien koulutus eläviä karhuja käyttäen on kyseenalaista[10]. Koirat voivat juosta metsissä karhujen ja karhupentueiden perässä pitkään. Tämä aiheuttaa kohteena oleville karhuille tarpeetonta stressiä, estää karhuja lepäämästä, syömästä ja käyttää niiden talviunia varten kerättyjä energiavarastoja turhaan.  

Suurpedot ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle

Kannanhoidollisella karhunmetsästyksellä pyritään asetuksen mukaan mm. säilyttämään karhujen tiheys sillä tasolla, että haitat ja vahingot muulle riistalle pysyvät ekologisesti hyväksyttävinä. Asenne, jossa suurpetoja nimetään haitaksi, ei kuulu tälle vuosituhannelle. Ravintoketjun huipulla olevia lajeja ei voi hävittää vain siksi, että metsästystä vapaa-ajallaan harrastavat saisivat enemmän hirvieläimiä itselleen syksyisin.

Maa- ja metsätalousministeriö ei mainitse asetuksessa karhujen merkitystä ekosysteemille. Suurpedot ovat tärkeitä hirvieläinten, tulokaslajien ja vieraslajien hallinnassa. Niiden puute tai liian vähäinen määrä voi johtaa tilanteisiin, jossa vieraslaji lisääntyy hallitsemattomasti ja leviää yhä pohjoisemmaksi. Luonnonvarakeskuksen uusimman arvion mukaan Suomessa oli talvella 2022–2023 jopa 128 000 valkohäntäkaurista. Valkohäntäkauris on Pohjois-Amerikasta Suomeen istutettu vieraslaji, joka on levinnyt myös saaristoon. Samaan aikaan kauriskantojen kasvun myötä suurpetokantoja on liiallisella metsästyksellä pidetty uhanalaisina tai silmälläpidettävinä. Runsas hirvieläinkanta aiheuttaa monimuotoisuuden vähenemistä.  Lisäksi hirvieläimet aiheuttavat vahinkoa viljelmille ja liikenteelle. Pelkästään vuonna 2022 kirjattiin 12 105 yhteentörmäystä ajoneuvojen ja kauriiden välillä.  

Ministeriö toteaa, että metsästystä tarvitaan ylläpitämään karhujen ja muiden suurpetojen ihmisarkuutta, vaikka riistaeläimiksi luokitellut lajit eivät pääsääntöisesti ole ihmisarkoja ja ei ole olemassa yksiselitteisiä tieteellisiä todisteita siitä, että karhujen metsästys lisäisi niiden ihmisarkuutta. Päinvastoin, lajien on pakko sopeutua ihmisten läsnäoloon, sillä asutusta, mökkejä ja ihmistoimintaa on koko maassa. Ihmistoiminta vaikuttaa suoraan myös villieläinten elinympäristöön esimerkiksi kaivostoiminnan ja tehometsätalouden myötä.

Talviunet rauhaan – metsästysaika on liian pitkä 

Myös karhunmetsästyksen ajankohtaan pitää tehdä muutos. Karhunmetsästystä ei pidä sallia jatkettavan syyskuun puolenvälin jälkeen, jotta karhuilla olisi mahdollisuus valmistautua rauhassa talviunia varten. Karhujen on todettu vetäytyvän talvipesilleen syys-marraskuun aikana, mutta nykyinen metsästysaika sallii karhunmetsästyksen lokakuun 31.päivään saakka. 

Lisätiedot: 

Christa Granroth, Luontoliiton suurpetojaoston jäsen, c.granroth@gmail.com

Francisco Sánchez Molina, Luontoliiton suurpetovastaava, francisco.sanchez@luontoliitto.fi