Tuomi

Tuomi kukkii touko–kesäkuussa. Kukinnan huomaa itse puuta näkemättäkin, sillä kukkien makea tuoksu on voimakas ja kantautuu kauas. Tuomen kukat ovat valkoisia ja kasvavat suurina terttuina. Niissä käy usein kova surina ja pörinä, kun hyönteiset ottavat niistä mettä.

Tuomi viihtyy rannoilla, metsänreunoilla, tienvarsilla, lehdoissa, hakamailla, purojen varsilla ja joutomailla. Sitä voi tavata lähes koko Suomessa. Tuomilehdoissa voi nähdä muitakin Kevätseurannan kukkalajeja, kuten käenkaalin ja valkovuokon.

Tuomen kukintaa kannattaa rientää ihailemaan ajoissa ennen kuin tuomenkehrääjäkoi ehtii syödä kaiken. Tuomenkehrääjäkoi on pieni perhonen, jonka toukat syövät tuomen lehtiä. Ne kehräävät suojakseen valkoista harsomaista seittiä, joka voi peittää koko puun. Onneksi tuomi yleensä toipuu tuhosta ja kasvattaa uudet lehdet kesän aikana. 

Kuva: Varpu Pärssinen

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Harjoitteluun Luontoliittoon?

Haemme ympäristökasvatustiimiimme kahta ympäristökasvatuksen harjoittelijaa. Harjoittelut ajoittuvat niin, että harjoittelijat pääsevät mahdollisesti osan ajasta tekemään töitä myös yhdessä.  Kevät- ja Talviseurannan harjoittelijana työtehtäviisi kuuluu:  Leiritoiminnan

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.