Älä osta mitään -päivää vietetään tänä vuonna 30. kerran

Luontoliitto on herätellyt suomalaisia pohtimaan kulutustottumuksiaan jo vuodesta 1993 lähtien. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon keskellä päivän viesti on ajankohtaisempi kuin koskaan. 

Älä osta mitään -päivä keksittiin Black Friday -alennusmyyntipäivän vastavoimaksi Vancouverissa vuonna 1992. Luontoliitto toi kulutuskriittisen teemapäivän Suomeen jo seuraavana vuonna, vaikka varsinaiset ensimmäiset “mustan perjantain” alennuskampanjat nähtiin meillä vasta lähes 15 vuotta myöhemmin. 

“Luontoliiton Älä osta mitään -päivän kampanja on tarrannut kiinni kulutuskulttuurin luomiin mielikuviin kaduilla, tapahtumissa ja netissä 90-luvulta alkaen. Kampanjalla on tuotu ja tuodaan päivänvaloon asioita, jotka tarvitsevat oikaisua planeetan, ihmisten ja kaikkien lajien hyvinvoinnin kannalta”, sanoo Luontoliiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta. 

Älä osta mitään -päivän alkuperäinen idea oli haastaa ihmisiä kokeilemaan ostolakkoa yhden päivän ajan. Ylikulutus kiihdyttää ilmastonmuutosta ja luontokatoa, joten yhden päivän sijaan kulutuskriittisyyttä kaivataan ympäri vuoden. Luontoliiton Älä osta mitään -päivä onkin vuosien saatossa kehittynyt koko marraskuun kestäväksi kampanjaksi. 

Kampanja kannustaa toimimaan 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestönä Luontoliitto tuo Älä osta mitään -kampanjassa näkyville etenkin nuorten näkökulmia: Viikolla 45 vastaamme nuorten esittämiin kysymyksiin kuluttamisesta. Vastamainoskisa yhteistyössä kulttilehti Voiman kanssa taas kannustaa nuoria pohtimaan kulutuskulttuurin ympäristövaikutuksia ja tekemään matalan kynnyksen vaikuttamistoimintaa ympäristön hyväksi. Myös Luontoliiton juhlavuoden kummit tubettajakaksikko Elina ja Sofia ovat mukana tämänvuotisessa Älä osta mitään -kampanjassa. 

Älä osta mitään -kampanjan juhlavuoden kunniaksi Luontoliitto haluaa paitsi muistuttaa ylikulutuksen ympäristövaikutuksista myös inspiroida jokaista löytämään itselle sopivan ympäristöystävällisemmän elämäntavan ja keinoja toimia yhdessä luonnon puolesta. Tällä hetkellä järjestön toimintaryhmissä tehdään ahkeraa työtä kaupunkiluonnon ja ilvesten puolesta. 

Lisätiedot: 

Merja Forsman, viestintäpäällikkö 
p. +358 40 8618915 
merja.forsman@luontoliitto.fi  

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto tukee Luontoaarteet turvaan -kampanjaa: kyse on lasten ja nuorten tulevaisuudesta  

Ympäristöjärjestöjen yhteisen Luontoaarteet turvaan -kampanjan tavoitteena on palauttaa Suomen luontoaarteille se arvostus, joka niille kuuluu. Kampanja vaatii Suomen luonnolle vahvaa lain suojaa tulevalla hallituskaudella. Luontoliitolle kyse on lasten ja nuorten oikeudesta puhtaaseen ja monimuotoiseen luontoon nyt ja tulevaisuudessa. Voit allekirjoittaa vetoomuksen kampanjan sivuilla.

Lue lisää
Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen

Nuorten tehtävä ei ole luoda toivoa aikuisille.

Nuorten vaikuttamistyö Luontoliiton liittovaltuustossa ja liittohallituksessa on demokratiakasvatusta parhaimmillaan, pohtii Luontoliiton väistyvä liittohallituksen puheenjohtaja Elo Vanhanen kauden lähestyessä loppuaan.

Nuorten osallistuminen on itseisarvoisen tärkeää, ja samaan aikaan aikuisten pitäisi pyrkiä kantamaan vastuuta ja luvata nuorille ja lapsille, että he tekevät kaikkensa, jotta nuoremmille sukupolville jää mahdollisimman vähän ongelmia ratkottavaksi.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.