Tietoa virtavesistä
Sisällys
1 Mitä ovat virtavedet?
Virtavesillä tarkoitetaan kaikkia sisävesiä, joissa virtaa vesi. Niihin kuuluvat siis joet, purot, norot, kanavat ja keinotekoiset uomat. Virtavedet laskevat aina isompaan vesistöön, kuten mereen, järveen tai suurempaan uomaan. Virtavedet ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta: ne luovat oman, ainutlaatuisen ekosysteeminsä ja ovat samalla osa muita ekosysteemejä.
2 Virtavesien eliölajeja
Vaelluskalat, kuten taimen, lohi ja vaellussiika, tarvitsevat virtaavia vesiä lisääntyäkseen. Etenkin pienemmät virtavedet kuten purot ovat vaelluskaloille hyvin tärkeitä, sillä puroissa lisääntyminen on tuottoisampaa ja ravintoa on saatavilla paljon. Lähes kaikki Suomessa esiintyvät vaelluskalalajit ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä.
Joet ja purot ovat tärkeitä elinympäristöjä myös muun muassa erilaisille korennoille, hyttysentoukille, purokatkalle, ravuille, koskikaralle ja saukolle. Virtaavissa vesissä eläviä harvinaisia ja uhanalaisia lajeja ovat vaelluskalojen lisäksi muun muassa useat purosammalet, jokikorennot ja jokihelmisimpukka eli raakku.
3 Ihmisen vaikutus virtavesiin ja niiden lajeihin
Suomen virtavesien tila on hälyttävä: Vain noin puolet Suomen virtavesistä voidaan luokitella ekologisen tilan perusteella hyväkuntoisiksi, ja luonnontilaisia puroja on jäljellä hyvin vähän. Tilanne on huonoin Etelä-Suomessa. Virtavesien heikko tila johtuu pääasiassa vesirakentamisesta ja valuma-alueelta vesiin päätyvistä ravinteista, maa-aineksesta sekä muista haitallisista aineista.
3.1 Padot ja muut vaellusesteet
Suomessa on tuhansia virtavesiä tukkivia patoja, ja lähes kaikki suurimmat Itämereen laskevat joet on padottu. Suurin osa padoista on hyvin pieniä, eikä niillä ole enää merkitystä energiantuotannon tai maatalouden kannalta. Suurempia patoja on noin 500, ja niistä hyvin pieni osa on merkittäviä energiantuotannolle.
Padot estävät vaelluskalojen kulkua, minkä seurauksena kalakannat ovat uhanalaistuneet tai vaarantuneet. Yksi surullisimmista esimerkeistä on Suomen pisimmän joen Kemijoen patoaminen, mikä esti lohikannan nousun Euroopan suurimmille poikastuotantoalueille. Kalahissi ja muut yritykset siirtää vaelluskaloja padon yli eivät toimineet, joten Kemijoen lohi kuoli sukupuuttoon.
Myös pienemmissä joissa ja puroissa on paljon vaellusesteitä, kuten liian ahtaita tai väärin asennettuja silta- ja tierumpuja. Myös nämä estävät kalojen ja muiden vesieliöiden liikkumisen.
3.2 Valuma-alueelta tuleva kuormitus
Joet ja purot kärsivät metsien ja soiden ojituksista, kun ravinteikasta humusta ja maa-ainesta valuu virtavesiin. Humus värjää virtavesiä tummemmaksi. Veden tumma sävy ja huono näkyvyys päästää vähemmän valoa läpi pohjakasveille ja yhteyttäville eliöille, joten ekosysteemin toimiminen heikkenee. Uoma alkaa myös herkästi kasvaa umpeen, mikä hidastaa virtausta entisestään.
Virtavesiin voi päätyä valuma-alueelta muutakin haitallista, kuten metalleja ja happamoittavia aineita. Kaupunkialueilla puroihin ohjataan myös käsittelemättömiä hulevesiä, jotka sisältävät vesiluonnolle haitallisia aineita, kuten öljyjä, kiintoainetta, metalleja ja tiesuolasta peräisin olevia klorideja.
4 Miten virtavesien kuntoa parannetaan?
Laiminlyötyjä virtavesiä ennallistetaan muun muassa poistamalla nousuesteitä ja kunnostamalla koskialueita. Jokia ja puroja kunnostetaan muun muassa kiveämällä koskia, rakentamalla kutusoraikkoja ja sijoittamalla uomaan puunrunkoja ja muuta puuainesta. Kunnostus muuttaa joen tai puron virtaus- ja syvyysoloiltaan vaihtelevaksi ja luo hyvät elinolot virtaveden eliöstölle: vuolaasti virtaava vesi sopii muun muassa lohikaloille ja simpuille, ja toisaalta puunrunkojen ja kivien taakse jäävät pienet suvannot tarjoavat suojaa kalanpoikasille ja pohjaeläimille.
Jos paikallista vaelluskalakantaa ei enää ole, vesistöön voidaan istuttaa taimenia ja lohia joko poikaisistutuksilla tai mätirasiaistutuksilla. Kalojen lisäksi virtavesiin voidaan istuttaa jokirapuja ja raakkuja eli jokihelmisimpukoita.
