Luontoliitto järjesti lauantaina 7.11. yhdessä muiden järjestöjen ja ryhmien kanssa mielenosoituksen datakeskuksia vastaan. Helsingin kulkueessa oli järjestäjien arvion mukaan noin 1 500 ihmistä.
Kulkue lähti Rautatientorilta kello 13. Se kulki Arkadiankadulla olevan Googlen toimiston ohi ja päättyi Eduskuntatalolle. Tapahtuma sujui rauhallisesti.
Mielenosoittajat vaativat, että datakeskushankkeet jäädytetään, kunnes alan sääntely saadaan kuntoon. Uusia hankkeita julkistetaan Suomeen kiihtyvää tahtia, mutta sääntely ei ole pysynyt perässä.
”Datakeskuksia on säädeltävä paremmin. Meiltä ei ole kysytty mitään”, Luontoliiton nuorten politiikkaryhmän koordinaattori Sommer Ackerman kertoi STT:lle.
“Olen 21-vuotias nuori, ja koen velvollisuudekseni sanoa ääneen, että olen todella huolissani ja vihainen siitä, mihin tulevaisuus on menossa. Minua suututtaa, että ihmiset, jotka tekevät vääriä päätöksiä ihmisten ja muun luonnon hyvinvoinnin kannalta, kehtaavat tehdä niitä, vaikka eivät itse edes joudu kärsimään niiden kauheista seurauksista”, sanoi mielenosoituksessa puhunut Luontoliiton nuorten politiikkaryhmän aktiivi Ellamaria Espinoza puheessaan.
“On äärimmäisen huolestuttavaa, miten nopeasti datakeskuksia suunnitellaan ja rakennetaan, vaikka niille ei ole kunnollista sääntelyä. Niiden takia sähkön hinta nousee ja lähiympäristömme saastuu: juomavetemme, ilmamme, melu ja niin moni muu asia. Me tavalliset ihmiset maksamme näiden sääntelemättömien datakeskusten valtavat kustannukset, joten meidän pitäisi saada enemmän sananvaltaa siihen, haluammeko niitä lähellemme vai emme.”
Espinozan mukaan datakeskukset kiihdyttävät luontokatoa, joka on jo käynnissä kaikkialla ympärillämme.
”Hyvinvointimme riippuu muusta luonnosta, ja nyt luonto on riippuvainen siitä, että me pysäytämme sen tuhoamisen.”
Luontoliiton kanssa Helsingin mielenosoitusta olivat järjestämässä Datakeskukset kuriin -kansalaisaloite, Metsäliike, Elokapina, Aseistakieltäytyjäliitto, vasemmistoryhmä Emilia ja Maan ystävät.
Mieltä osoitettiin samana päivänä myös ainakin Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Tampereella paikalla oli järjestäjien mukaan noin 500 ja Oulussa noin 150 ihmistä.
Mielenosoitukset olivat osa eurooppalaista Stop Dirty Data Centres -kampanjaa. Lauantaina mieltä osoitettiin myös muun muassa Britanniassa, Puolassa ja Saksassa.
Kiitos kaikille, jotka tulivat mukaan!





