Roman Schatz (kuva Anne Nisula)

Teksti: Roman Schatz
Kuva: Anne Nisula / Luonto-Liitto

Minua pyydettiin Salakaadot seis -kampanjan uudeksi suojelijaksi ja otan tehtävän mielelläni vastaan. Susien suojeleminen tuntuu järkevältä, jalolta ja moraalisesti oikealta asialta. Jos kysymys olisi ollut jostain ihmisvähemmistöstä, olisin miettinyt pitkään lainaanko kasvoni johonkin kampanjakäyttöön. Jaloimmallakaan ihmisryhmittymällä ei nimittäin ole sitä, mikä sudella on: susi on aidosti viaton.

Tunnen suomalaiseni ja kuulen jo metsästäjien huudot: Eihän tuo saksalainen ole ikinä elävää sutta nähnytkään! Totta, ja PR-kuvakin jouduttiin ottamaan Helsingin luonnontieteellisessä museossa täytetyn suden kanssa. Siitä syystä, ettei koko Helsingissä ole muita susia kuin tämä täytetty yksilö, joka seisoo lasikaapissa, jossa ei ole edes huoltoluukkua. Kun susi alkaa olla liian pölyinen, täytyy tilata lasitusliikkeen edustajia irrottamaan lasiseinä. Käsite ’yksinäinen susi’ sai ihan uuden ulottuvuuden.

Sutta on aina pidetty pahana ja perinne jatkuu saumattomana, vaikkei siinä ole enää mitään järkeä 2000-luvun alussa. Viimeksi susi tappoi Suomessa ihmisen 1800-luvulla, kun Suomi oli vielä Tsaarin suurruhtinaskunta. Tilastollisesti katsottuna Suomen vaarallisimmat eläimet ovat hirvi, punkki ja ampiainen, mutta susi on syvästi juurtunut kollektiiviseen kansansieluun vaarallisena tappajana. Susi ei ole vain eläin, vaan symboli, arkkityyppi, mytologinen olio. Joka toisessa Grimmin sadussa susi on pahantekijän roolissa. Suomessa suden tarunomainen pahuus on vakiintunut kieleenkin: Hukka sinut periköön, kaikki meni hukkaan, hukata jotakin…

Suteen ei suhtauduta järjellä, vaan muinaisella tunteella, niin Suomessa kuin muuallakin. Turkkilaisessa mytologiassa ihminen on suden jälkeläinen, ja seurauksena Turkin äärioikeistoliike otti suden tunnuseläimekseen. Tšetšeniassa uskotaan mytologiseen susiäitiin, ja tšetšeeninationalistitkin omivat suden logokseen. Myös natsit käyttivät suden mytologista pelottelupotentiaalia hyväkseen, ja koko länsimaisella kulttuuripiirillä ei ole sudesta hyvää sanaa sanottava: Sekä kristinuskossa, että islamissa ja juutalaisuudessa kaikki viitteet suteen ovat kauttaaltaan negatiivisia.

Muualla maailmassa on osattu suhtautua suteen rennommin, jopa kunnioittavasti: Japanissa maanviljelijöillä oli tapana palvoa susia, koska ne pitivät haittaeläimet poissa pelloista. Susiamuletti suojelee Japanissa vieläkin pahalta. Moni pohjoisamerikkalainen intiaaniheimo piti sutta oppaana ja veljenä.

Susi ei ole enää iso eikä paha, vaan sukupuuttoon kuolemaisillaan ja ihmisen ystävyyden tarpeessa. Silti suden suojelu ei nauti Suomessa minkäänlaista prioriteettia. Omakaan ammattikuntani ei ole millään tavalla syytön: Aina kun jossain päin Suomea näkyy suden jälki, lehdistö rientää lietsomaan joukkopelkoa.

Helsingin kauppatorilla myydään pahaa-aavistamattomille turisteille t-paitoja, joissa on suden potretti ja Suomen Tasavallan lippu. Siihen nähden, että Suomessa elää alle kaksisataa sutta (niitä on vähemmän kuin saimaannorppia) ja että niitä tapetaan sekä laillisesti että laittomasti, näiden t-paitojen myynti pitäisi tekopyhyyden ja huonon maun vuoksi kieltää.

Suomessa, Turun lähistöllä ammuttiin 15.1.2012 emosusi Auli. Häntä jää kaipaamaan koko susilauma ja muutama ihmisidealisti.

Kuka tahansa osaa ampua suden, mutta vain tosimies ja tosinainen osaa elää sen rinnalla. Jätetään ruotsalaisille hirvi ja suojellaan suttamme. Jo pelkästään sen takia, että se on valtavan kaunis eläin.

Kuvan levitysoikeudet:

Kertajulkaisuoikeus lehdillä Salakaadot seis -kampanjaa koskevassa uutisoinnissa, sekä printti- että verkkoversioissa. Kuvaajan nimi (Anne Nisula) ja kuvauspaikka (Luonnontieteellinen museo) mainittava.

Ihmiset määrittelevät mielellään itsensä ja tuttavansa eläinten kautta: minä olen kissaihminen, tuo on koiraihminen ja naapurini on limainen matelija.

Ystäväkirjassa kysyttiin aikoinaan – lempiruuan lisäksi: Mikä eläin haluaisit olla? Tuskinpa kukaan tahtoisi olla sika, broileri, turkistarhakettu tai -minkki. Nämä eläimet kärsivät niin paljon, ettei niiden elämää haluaisi viettää kukaan.

Periaatteessa me haluamme olla kahdenlaisia eläimiä: sellaisia söpöjä joista ihmiset pitävät huolen tai niitä villejä ja vapaita jotka ovat laumansa ja ympäristönsä johtajia. Susi on houkutteleva eläinhahmo koska susi on salaperäinen ja vaarallinen ja sen katse näyttää laskelmoivan elävältä, aivan kuin susi jo tietäisi mitä seuraavaksi tapahtuu. Annamme kunnian susille ja muille pedoille silloin kun tahdomme olla kuten ne; vaarallisia, arvaamattomia, itsenäisiä ja ylväitä.

Ajattelemme mielellämme – me ihmiset – että eläimet ovat vaistollaan toimivia olentoja joilla ei ole varsinaista tietoisuutta. Tietoisuudella tarkoitetaan sitä että joku tai jokin on tietoinen menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Yleisesti ajatellaan, ettei eläimillä ole tietoutta ja siksi eläimet eivät voi olla tiedostavia olentoja.

Eläimen määritteleminen tiedostamattomaksi organismiksi helpottaa ihmisten elämää. Koska jos eläin ei tiedosta omaa olemistaan tai elämäänsä, silloinhan sille – eläimelle – on aivan yksi ja sama missä se on ja miten sitä kohdellaan.  Saman tiedostamattomuusmääritelmän ansiosta voimme käyttää eläimiä hyödykkeinä: kenkinä, hanskoina, pihveinä, koristeina, koe-eläiminä ja lemmikkeinä. Villieläimiä hyödynnetään matkailuvaltteina ja nähtävyyksinä: Tule meille katsomaan susia! Petomatkailu on suosittua siellä missä petoja vielä on.

Nykyään kuitenkin tiedetään että eläimet tuntevat kipua. Silti se ei ole saanut ihmisiä laajemmin pohtimaan eläinten oikeuksia. Ja mitkä ne sitten olisivat ne eläinten oikeudet? Aika yleisesti ollaan sitä mieltä että oikeuksia ei voi olla ilman velvollisuuksia. Meillä ihmisillä on oikeus tehdä niin tai näin, ja sen takia meillä on velvollisuus olla tekemättä siten tai toten. Jos eläinten oikeudet rinnastetaan ihmisten oikeuksiin, silloin eläimillä pitäisi olla oikeuksia – mutta oikeuksien mukana tulisivat myös velvollisuudet.

Sudella on oikeus syödä poro. Mutta onko sudella velvollisuus jättää syömättä poron vasa? Mitkä yleensäkään ovat suden velvollisuudet?

Ihminen voi oppia olemaan syömättä eläimiä. Mutta eläin ei voi oppia olemaan syömättä ihmistä. Miten muka villinä elävän leijonan, suden tai hain voisi kouluttaa niin, etteivät ne söisi ihmisiä? Tästä muodostuukin moraalinen dilemma: miksi ihmisen pitäisi olla syömättä eläimiä – jos eläimet itsekään eivät kykene olemaan syömättä eläimiä – tai ihmisiä?

Toisaalta, jos jollakulla ei ole edellytyksiä kantaa ja täyttää velvollisuuksiaan, voidaanko nämä velvollisuudet sälyttää jollekulle toiselle? Voidaan. Teemme sitä jatkuvasti lastemme kanssa. Lapsilla on vinot pinot oikeuksia – mutta lasten vanhemmat ovat vastuussa ja kantavat lasten velvollisuustaakkaa kunnes lapsi on aikuinen, jolloin velvollisuustaakka siirtyy aikuiseksi kasvaneelle lapselle. Voisiko sama systeemi toimia petoeläinten tai kaikkien eläinten suhteen – että ne ovat kuin lapsia joiden velvollisuudet kuuluvat meidän ihmisten taakoiksi?

Erään ajattelumallin mukaan ihminen saa käyttää eläintä hyödykseen ja huvikseen koska eläin on alempiarvoinen, yksinkertainen ja kykenemätön. Raamatussakin tämä on nähtävissä – kukas se onkaan se luomakunnan kruunu? Mutta jos tyhmyys, kehittymättömyys ja avuttomuus ovat riittäviä syitä oikeuttamaan hyväksikäyttöä, silloin voisimme käyttää hyväksemme myös vauvoja, dementoituneita vanhuksia ja älyllisesti heikkolahjaisia ihmisiä; hehän täyttäisivät samat tyhmyyden, kehittymättömyyden ja avuttomuuden kriteerit joiden mukaan me voimme käyttää eläimiä hyödyksemme.

Kirsi Virtanen
Toimittaja, Yle Radio 1
Salakaadot seis -kampanjan tukija

Salakaadot seis -kampanjan tukijagalleria

Kirjelmä Suomen riistakeskukselle 2.2.2012

Hyvä vastaanottaja,

Luonto-Liiton susiryhmä haluaa esittää Suomen riistakeskukselle huolensa liittyen susien tappolupien myöntöön ja lupien käyttöön liittyviin käytäntöihin. Luonto-Liiton susiryhmä haluaa esittää Suomen riistakeskukselle tiettyjä muutoksia käytössä oleviin toimintatapoihin.

Luonto-Liiton esityksen pohjautuvat metsästysvuonna 2011-2012 myönnettyyn kahteen erilliseen lupaan (Pohjois-Savo, Varsinais-Suomi), jotka johtivat kolmen suden tappamiseen ja jotka molemmat ovat tällä hetkellä poliisitutkinnassa.

Luvanmyöntö

Molemmat luvat on haettu susien pihavierailujen johdosta ja luvat on myönnetty pihavierailujen välttämiseksi jatkossa. Näyttönä luvanhaussa ovat suurpetoyhdysmiesten kirjaamat pihahavainnot ja Suomen riistakeskuksen perusteluna luville se, että yhden suden tappamisesta lauman muut yksilöt oppisivat karttamaan pihamaita.

Hyvän viranomaismenettelyn takaamiseksi tappolupien käsittelyn osalta Suomen riistakeskuksen tulee jatkossa tiedostaa ja tutkia tarkemmin näyttöjen kirjaajien, luvanhakijoiden, sitä riistanhoitoyhdistyksissä puoltavien sekä jahdista vastaavien tahojen ja henkilöiden mahdollinen yhteys. Ainakin Varsinais-Suomen tappoluvan osalta on syytä epäillä saman toimijajoukon toimineen kaikilla esitetyillä tasoilla.

Suomen riistakeskuksen tulee myös esittää jokin pitävämpi peruste luvanmyönnön taakse kuin se, että lauman yksittäisten jäsenten harvennuksella oletettavasti vaikutetaan pihavierailujen määrään vähentävästi.

Myönnettävän luvan osalta Suomen riistakeskuksen tulee lisäksi huomioida seuraavat seikat:

• Luvansaaja: mahdollisten epäselvyyksien vuoksi tulisi vastuiden olla yksiselitteiset. Selkeämpää olisi jos luvansaaja ja luvankäyttäjä ovat yksi ja sama taho.

• Jo luvanhakuasteella voidaan hakijalta vaatia selkeää suunnitelmaa, miten poisto tullaan suorittamaan.

• Luvankäyttäjien edellytykset toimia luvan ehtojen mukaisesti: kun jahtiin osallistuu suuri metsästäjäjoukko, kasvaa virheiden ja tiedonkulun häiriöiden riski. Jahtiin osallistuvien määrä tulisi luvan ehdoissa tai annettavilla suosituksilla rajoittaa sellaiseksi, joka olisi jahdin turvallisuuden ja onnistumisen kannalta tarkoituksenmukainen.

• Em. lisäksi tulisi jahdin johtajalta edellyttää kokemusta suurpetopyynnistä sekä jahtien onnistuneesta johtamisesta. Suurpetopyynnissä tarvitaan malttia sekä johtamistaitoja myös yllättävissä tilanteissa. On huomattava, että Pöytyän kaltaiset tapahtumat nostavat keskustelun alle sen, tulisiko susien tappamiset vastaisuudessa tehdä viranomaistyönä. Keskustelu tämänkin asian osalta on toivottavaa.

• Luvansaajan ja käyttäjän edellytyksiä turvallisen ja lainmukaisen jahdin suorittamiseksi tulee tarkastella entistä huolellisemmin.

• Luvan kohdistaminen susikantaan: Etelä- ja Länsi-Suomen erittäin harvan susikannan alueella tulisi erityistä huomiota kiinnittää siihen, millaisiin susiin vahinkoperusteisia lupia kohdistetaan. Kun metsästys kohdistuu susilaumoihin, kasvaa riski lisääntyvien yksilöiden menettämisestä. Tämä on susikannan suotuisan kehittymisen kannalta epätoivottavaa ja ristiriidassa susikannan hoitosuunnitelman kanssa, jossa tavoitteeksi asetetaan susien tasaisempi esiintyminen Suomessa. Lupien tulisi kohdistua yksineläviin susiin tai susiparehin, joilla ei ole jälkeläisiä [Brainerd et al. 2008]. On huomattava myös, että nyt jäljelle jääneiden pentujen riski menehtyä on kasvanut.

• Luvan kohdistamista juuri oikeaan yksilöön pitää kehittää myös siihen suuntaan, että susia otetaan kiinni (eritoten laumaan kohdistuvissa jahdeissa) elävänä ,jolloin mahdollinen ongelmayksilö voidaan kohdennetummin poistaa. Jäljelle jäävät yksilöt voidaan ottaa tutkimusyksilöiksi tuomaan tietoa (paikanninpanta).

• Luvanmyöntäjän tulee olla selvillä lauman koostumuksesta ennen luvan myöntämistä. Pöytyällä tutkimussusi Aulin lauman tapauksessa on epäselvää, onko lisääntyvä uros liikkunut lauman mukana enää talvella. Jos tällaisessa tapauksessa lisääntyvä naaras tapetaan, nousee koko laumareviirin autioitumisen todennäköisyys erittäin suureksi.

• Lupien myönnöstä pitäisi pitäytyä toistaiseksi tyystin. Sen sijaan tulisi antaa lupia pelottelutoimenpiteisiin, jotka lisäävät susien arkuutta ihmistä kohtaan.

Helsingissä 2.2.2012

Luonto-Liitto

Leo Stranius                                   Sami Lyytinen

Pääsihteeri                                      Susiryhmän puheenjohtaja

Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen kirjoittaa eilisessä Alasatakunta-lehdessä searaavaa:

—

Haave yhteisestä susijahdista

Pöytyällä 15.1.2012 käyty susijahti ei mennyt niin sanotusti kuin Strömsössä, lähinnä kaikkea muuta. Lupaehtoja rikottiin ja tuloksena oli rei’ille ammutun yhden suden sijasta kaksi, joista toinen lauman johtajanaaras, paikanninpantaa kantanut tutkimusyksilö.

Tapahtuneesta huolimatta haluan nyt katsoa tulevaan. Heitän ilmaan villin idean yhteisestä susijahdista. Kyllä, luitte oikein jo toistamiseen. Mutta sitä ennen lyhyt kertaus.

Susiasiaan liittyy ja liitetään valtava kirjo ongelmia. Käydyn jahdin osalta nostan esiin tässä yhteydessä kolme:

1. Myönnetyn luvan perusteena oli susien väitetty peloton käyttäytyminen. Jahdin piti opettaa pelkoa susiin, siis ampumatta jääneisiin. Koko ajatusrakennelma on mielestäni ongelmallinen, mutta on kai oletettavaa, että samaa käytetään jatkossakin tappolupien myönnössä.

2. Tutkimustietoa susien liikkeistä on erittäin vaikea saada. Lounais-Suomen susitietämyksen perusta oli nyt ammutun susinaaraan paikanninpanta. Ongelmana on, miten tällaista tutkimustietoa saadaan jatkossa; miten varustaa täkäläisiä susia paikanninpannoilla?

3. Susi on riistaeläin ja haluttu jahtikohde. Samalla se on kuitenkin harvalukuinen. Ongelmana on, miten erittäin uhanalaista lajia voi lainkaan sallia jahdattavan?

Voitaisiinko Pöytyän susijahdista ottaa opiksi ja hoitaa asiat tyystin toisin, kyetä voittamaan käytännön tasolla yllä esitetyt ongelmat?

Olisiko lupaehdon mukainen yksilö mahdollista jatkossa poistaa laumasta muihin samalla pelkoa tartuttaen, tuottaa lisää tutkimustietoa jäljelle jäävien susien liikkeistä ja tyydyttää jahtihalut? Minusta on. Siihen tarvitaan esimerkiksi Pöytyällä nähty 130 miehen joukko, ripaus hienosäätöä toimintaan ja välineistön vaihto.

Moisella miesmäärällä motitetaan lauma kuin lauma isoltakin alueelta. Kun käyttöön otetaan lippusiimat, verkot ja ripaus erilaista jahtimieltä, on sudet mahdollista pyydystää elävänä.

Kiinni jääneistä susista lupaehdon mukaisen yksilön poisto kohdistuu varmasti oikeaan. Muut yksilöt ovat jahdilla peloteltuja ja voidaan nukutettuina varustaa paikanninpannoilla tuottamaan tietoa mutta toisaalta myös todistamaan jonkun yksilön mahdollisista ongelmakäyttäytymisestä jatkossa.

Projekti on aloitusta vaille valmis! Otetaanko haaste tällaisesta susijahdista kompromisseineen muualla vastaan? Suojelupuoli on valmis olemaan mukana.

Sami Lyytinen

Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja

Yläne

—