Töitä varainhankintapäällikölle

Luontoliitto etsii rohkeaa, innostavaa ja aikaansaavaa varainhankintapäällikköä.  

Tehtävänäsi on johtaa, kehittää ja toteuttaa Luontoliiton varainhankintaa. Varainhankintaa tehdään yhteistyössä muun henkilökunnan ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Varainhankintapäällikkö on osa Luontoliiton tukitiimiä, jonka jäseniä ovat talouspäällikkö, järjestöpäällikkö sekä assistenttimme. Muita läheisiä työkavereita sinulle tulevat olemaan viestinnän työntekijät sekä tiimien vetäjät. 

Raportoit työstäsi suoraan toiminnanjohtajalle. Työsuhteen alussa sinulla ei ole omia alaisia, mutta toivomme, että pystyt kehittämään toimintaamme niin, että meillä olisi lähitulevaisuudessa oma varainhankinnan tiimi. 

Erityinen painopiste työnkuvassa on yksityisvarainhankinnan kehittäminen. Luontoliitto aloittaa johdollasi kuukausilahjoittajien hankinnan. Pääset luomaan, lanseeraamaan ja toteuttamaan meille jotakin aivan uutta. Lisäksi vastaat muista yksityislahjoituksista, testamenttilahjoituksista sekä yritysvarainhankinnasta. Vastaat myös Luontoliiton varainhankintaviestinnästä osaavan viestintätiimimme tuella. Luontoliitossa ei ole aiemmin tehty säännöllistä yksityislahjoittajien hankintaa, joten sinun on kyettävä ensin laittamaan varainhankintamme perusasioita kuntoon. 

Mitä odotamme sinulta? 

Sinulla on kokemusta toimia haastavissa varainhankinnan tehtävissä tai muuten soveltuva osaaminen työhön. Olet taitava verkostoituja ja haluat hyödyntää verkostojasi työssäsi. Sinulla on intoa oppia uutta ja uskallusta kokeilla uusia asioita.  

Ymmärrät kansalaisjärjestömaailmaa ja koet Luontoliiton arvomaailman itsellesi läheiseksi. Tunnet intoa siitä, että saat toimia lapsi- ja nuorisotyön sekä ympäristöasioiden parissa. 

Työssä on etua tavoitteellisesta ja järjestelmällisestä asenteesta. Odotamme, että osaat luoda ympärillesi hyvää työilmapiiriä. Osaat luoda suunnitelmia ja johtaa niiden toteutusta. Osaat priorisoida, huolehtia useista projekteista samanaikaisesti ja kykenet hyvään ajanhallintaan. Osaat myös johtaa itseäsi. 

Tehtävään sopii esimerkiksi viestinnän, markkinoinnin, myynnin tai muun kaupallisen alan koulutus ja kokemus. Voit olla taustaltasi myös perehtynyt lapsi- ja nuorisoalaan tai ympäristökysymyksiin. 

Mitä tarjoamme sinulle? 

Pääset työskentelemään maamme ainoassa lasten ja nuorten valtakunnallisessa ympäristöjärjestössä. Työssäsi pääset vaikuttamaan ilmastonmuutoksen torjuntaan, luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen sekä lasten ja nuorten luontoharrastuneisuuden tukemiseen.  

Työpaikkasi voi sijaita missä päin Suomea tahansa, mutta odotamme, että pystyt käymään säännöllisesti Luontoliiton Helsingin toimistolla. Lisäksi sinun tulee olla valmis toisinaan matkustamaan muutamien päivien ajaksi eri puolilla Suomea järjestettäviin tapahtumiimme. 

Helsingissä ollessasi käytössäsi ovat toimitilamme ekologisessa ja modernissa Valo Hotel & Workissa, jossa hotellihuoneet muuttuvat päivisin toimistoiksi vähentäen näin turhaa rakentamista. Toimitiloissa käytössäsi ovat myös kuntosali ja saunaosasto. Tarjoamme sinulle sopivat työvälineet kuten puhelimen ja tietokoneen. 

Palkkasi on vähintään 3230 € kuukaudessa, ja sitä korotetaan yleisen palkkatason kehityksen sekä työtehtävissä mahdollisesti tapahtuvien muutosten mukaisesti. Lisäksi käytössäsi ovat virikesetelit. 

Kuinka haet tehtävään? 

Lähetä hakemuksesi suoraan järjestöpäälliköllemme Sami Säynevirralle osoitteeseen sami.saynevirta@luontoliitto.fi 17.3.2024 mennessä. Liitä hakemuksesi mukaan CV:si sekä palkkatoivomuksesi. 

Lisätietoja voit kysyä 10.3.2024 asti toiminnanjohtaja Riku Eskeliseltä sähköpostitse osoitteesta riku.eskelinen@luontoliitto.fi. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto tukee Luontoaarteet turvaan -kampanjaa: kyse on lasten ja nuorten tulevaisuudesta  

Ympäristöjärjestöjen yhteisen Luontoaarteet turvaan -kampanjan tavoitteena on palauttaa Suomen luontoaarteille se arvostus, joka niille kuuluu. Kampanja vaatii Suomen luonnolle vahvaa lain suojaa tulevalla hallituskaudella. Luontoliitolle kyse on lasten ja nuorten oikeudesta puhtaaseen ja monimuotoiseen luontoon nyt ja tulevaisuudessa. Voit allekirjoittaa vetoomuksen kampanjan sivuilla.

Lue lisää
Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen

Nuorten tehtävä ei ole luoda toivoa aikuisille.

Nuorten vaikuttamistyö Luontoliiton liittovaltuustossa ja liittohallituksessa on demokratiakasvatusta parhaimmillaan, pohtii Luontoliiton väistyvä liittohallituksen puheenjohtaja Elo Vanhanen kauden lähestyessä loppuaan.

Nuorten osallistuminen on itseisarvoisen tärkeää, ja samaan aikaan aikuisten pitäisi pyrkiä kantamaan vastuuta ja luvata nuorille ja lapsille, että he tekevät kaikkensa, jotta nuoremmille sukupolville jää mahdollisimman vähän ongelmia ratkottavaksi.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.