Luontoliiton 48. Kevätseuranta alkaa: Tänä vuonna teemana muuttuva metsä

Lumi peittää maata eteläistä Suomea myöten, mutta lisääntyvä auringonpaiste ja lintujen laulu kielivät kevään lähestymisestä. Tänä vuonna Kevätseuranta-kampanjassa havainnoidaan kevään etenemistä muuttuvassa metsässä.  

Tänä keväänä Luontoliitto kannustaa seuraamaan, kuinka metsät täyttyvät elämästä päivän pidetessä ja auringonsäteiden hiipiessä tiheimpiinkin kuusikoihin.  

“Suomessa ihmisillä on erityinen suhde metsiin, ja Suomi tunnetaan metsäisenä maana myös maailmalla. Metsät ovat luonnon monimuotoisuuden kehtoja, mutta muun muassa ilmastonmuutoksen ja metsänkäytön seurauksena metsien monimuotoisuus on uhattuna”, kertoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Lilli Tikkanen

Metsien muutoksen myötä monet tutut lajit leviävät uusille alueille ja aiempaa pohjoisemmaksi. Kevätseurannan kautta saaduista havainnoista kertyy arvokasta aineistoa tutkimustarkoituksiin. 

Puoli kuuta peipposesta: Kevätseurannan teemalajeissa tutut haapa, variksenmarja ja peippo 

Kevätseurannassa havainnoidaan kevään kulkua tarkkailemalla eri kasvi- ja eläinlajeja. Kiuru, valkovuokko, sisilisko ja sitruunaperhonen ovat esimerkkejä vuosittain seurattavista vakiolajeista. Näiden lisäksi kampanjaan kuuluu vaihtuvia teemalajeja. Tämän kevään teemalajeiksi valittiin suomalaisille metsille tunnusomaiset haapa, kekomuurahainen, käenkaali, peippo ja variksenmarja.  

Kevätseuranta alkaa jo tänä viikonloppuna. Seurantaa saa tehdä minä päivänä tahansa, mutta havaintoja toivotaan etenkin virallisilta Kevätseuranta-viikonlopuilta, jotka ovat 24.–25.2., 9.–10.3., 23.–24.3., 6.–7.4., 20.–21.4., 4.–5.5., 18.–19.5. ja 1.–2.6. Myös ensihavainnot lajeista ovat arvokkaita, ja niitä voi lähettää läpi kevään. Havaintoja voi ilmoittaa sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi.  Tänä vuonna Kevätseurantaa tehdään yhdessä Marttojen kanssa. 

Vaikka lunta onkin vielä maassa, kevät tekee jo tuloaan. Kevätretkelle kannattaa ehdottomasti lähteä jo tänä viikonloppuna. 

“Odotamme innolla millaisia ensihavaintoja saamme tältä viikonlopulta. Useille tuttuja kevään ensimerkkejä ovat tietenkin pajunkissat ja lumien sulaessa pientareita täplittävät kirkkaankeltaiset leskenlehdet”, sanoo Tikkanen.   

Lisätiedot: 

Lilli Tikkanen, Kevätseurantakoordinaattori,  
puh. 044 338 1543 
lilli.tikkanen@luontoliitto.fi   

Teija Peura, Luontoliiton ympäristökasvatuspäällikkö 
puh. 044 045 8898  
teija.peura@luontoliitto.fi  

Merja Forsman, Luontoliiton viestintäpäällikkö 
puh. 044 722 4664  
merja.forsman@luontoliitto.fi  

www.kevatseuranta.fi  
Instagram @kevatseuranta 
Facebook @kevatseuranta 
#kevätseuranta 

Kevätseuranta on yksi Luontoliiton pitkäaikaisimmista kampanjoista — seurantaa on tehty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1976. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Suden aika 2025

Suomen susiuutisia lukiessa ei uskoisi, millainen maailmantilanne on tällä hetkellä. Poliitikot pääministeriä ja valitettavasti myös ympäristöministeriä myöten julistavat aloittavansa susien metsästyksen, koska tilanne on ”kestämätön”.  Mitään valtavaa muutosta petovahingoissa tai susien lukumäärässä ei tosin ole ollut. Korkeintaan paniikin, pelon ja vihan määrä on kasvanut.

Lue lisää

Luontoliiton leirikesä kutsuu ikimuistoiseen seikkailuun! 

Haluatko kokea unohtumattomia luontohetkiä luonnonhelmassa? Kaipaatko irtautumista arjen hälinöistä ja rutiineista? Kiinnostaako sinua luonnon tutkiminen ja luonnossa liikkuminen? Luontoliiton leireillä pääset kokemaan tätä kaikkea ja paljon muuta. Pakkaa siis reppusi ja suuntaa kohti Luontoliiton kesäleiriä!

Lue lisää
vetoomus pikamuodista

Allekirjoita vetoomus: pikamuodin haittoihin puututtava

Ranskan parlamentti hyväksyi keväällä 2024 lakiesityksen, jolla vähennettäisiin pikamuodin ympäristövaikutuksia. Esityksen toimenpiteitä ovat esimerkiksi kaikkein halvimpien tekstiilien mainontakielto, pikamuodin ympäristöjalanjäljen sanktiomaksu sekä halpamuotia kuljettaville lennoille määrättävät

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.