Metsäryhmä
Luontoliiton metsäryhmä
Luontoliiton metsäryhmä edistää metsien suojelua konkreettisin keinoin – metsissä, sosiaalisessa mediassa ja yhteiskunnan rakenteissa. Keskiössä on nuorten toiminnan ja vaikuttamistyön mahdollistaminen ja äänen esiin tuominen.
Metsäryhmän tavoitteena on saattaa vähintään 30% Suomen metsistä suojeluun.
Teemme töitä luontokadon pysäyttämiseksi suojelemalla arvokkaita metsiä ja kampanjoimalla metsäluonnon kannalta tuhoisia maankäyttöhankkeita vastaan.
Kartoitamme arvokkaita metsäalueita, kirjoitamme suojeluesityksiä ja kannanottoja, teemme poliittista vaikuttamistyötä ja otamme osaa metsäkeskusteluun sekä ympäristöjärjestöjen yhteiseen metsäkampanjointiin. Järjestämme metsäkartoituskursseja, retkiä, leirejä, mielenosoituksia sekä lähimetsätapahtumia.

Tule mukaan metsäryhmään!
Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme. Metsäryhmä on avoin kaikille vapaaehtoisille. Työskentelemme metsiensuojelun eteen niin maakunnissa kuin kaupungeissa sekä tekemällä kansainvälistä yhteistyötä.

Tutkimusryhmä kehittää laskuria, jolla voidaan arvioida metsien hyvinvointivaikutuksien taloudellista merkitystä. Ensimmäinen testiversio julkistettu
Metsien hyvinvointivaikutuksia arvioiva Metsäterveyslaskuri on edennyt testivaiheeseen.

Luontoliiton metsäryhmä etsii uusia nuoria vapaaehtoisia
Haluatko mukaan suojelemaan viimeisiä luonnonmetsiä? Luontoliiton Metsäryhmässä voit toimia muiden nuorten kanssa metsien suojelun puolesta. Metsäryhmä on avoin kaikille 15–29-vuotiaille vapaaehtoisille.

Aloitamme tehovalvonnan: luonnonmetsiä vahtii nyt yli sata vapaaehtoista
Yli sata vapaaehtoista metsävahtia valvoo luonnonmetsiä hakkuiden varalta. Valvonnan tarkoitus on luonnoltaan korvaamattomien luonnonmetsien turvaaminen.


