Koe ulkosaariston villi kevät. Varaa paikkasi pääsiäisviikonlopun telttaretkelle Jurmoon!
Luontoliiton Varsinais-Suomen piiri järjestää retken Korppoon Jurmoon 17.-19.4.2025.
Jurmo on kiehtova saari. Se on ulkosaariston laidalla keskellä aavaa merta. Jääkauden aikana muodostunut Jurmo on kolmannen Salpausselän etäinen häntä. Sen luonnosta on kehittynyt niin monimuotoinen ja omaleimainen, että sitä pidetään Saaristomeren kansallispuiston arvokkaimpana kohteena.
Retkelle lähdetään Turusta saaristobussilla torstai-iltana ja palataan Turkuun lauantaina päivällä (eli ei huolta, jos sukulaisesi kaipaavat sinua kotiin pääsiäisenviettoon, ehdit sinne vielä hyvin retken jälkeenkin).
Retkellä seikkaillaan ympäri saarta tutustuen sen kiehtovaan luontoon ja historiaan, havainnoidaan kevään merkkejä ja tarkkaillaan lintuja. Allit ja haahkat laulavat taukoamatta saaren ympärillä, kimalaiset ja perhoset heräilevät kevääseen ja utelias hylje saattaa kurkkia retkeläisiä aalloista.
Tarvitset mukaan: oman makuupussin (jolla pärjää tarvittaessa pikkupakkasessakin), säänmukaiset lämpimät vaatteet, omat ruuat sekä rinkan tai ison repun, jolla saat tavarat kannettua. Jos sinulla on kiikarit, kamera tai lintukaukoputki, älä jätä niitä kotiin! Myös opaskirjat lintujen tai vaikkapa kivilajien tunnistamiseen ovat kivoja ottaa mukaan. Telttoja, rinkkoja, makuualustoja ja retkikeittimiä saa meiltä tarvittaessa lainaan. Jos et omista makuupussia, voimme auttaa sinua sellaisen vuokraamisessa.
Ruuat valmistetaan itse retkikeittimillä. Osallistujat voidaan jakaa pieniin ruoka- ja telttaryhmiin, joten yksin ei tarvitse majoittua, kokkailla ja kantaa kaikkia tarvikkeita.
Retkellä ei ole osallistumismaksua. Osallistujat maksavat itse matkakulunsa ja eväänsä. Retki on suunnattu noin 18-28-vuotiaille nuorille aikuisille. Se on avoin kaikille jäsenyyteen ja aiempaan retkeilykokemukseen katsomatta.
Ilmoittaudu viimeistään 1.4. tällä lomakkeella: https://forms.gle/vaRKMo8XxmMHbnVT7
