Metsäkartoitusleiri

Luontoliiton metsäryhmä järjestää metsäkartoitusleirin Hossassa Kainuussa 19.–21. syyskuuta.

Leirillä opetellaan ja kerrataan kartoitustaitoja maastossa. Leirin kartoituskohde on valtion omistama Iso Harsuvaaran vanha metsä. Alue on ollut Metsähallituksen hakkuusuunnitelmissa, mutta metsänkäyttöilmoitusta ei ole vielä tullut.

Leiri toteutetaan kokonaan maastossa, ja siellä yövytään teltoissa. Telttoja voi tarvittaessa lainata Luontoliitolta. Leirin ruokia kokkaillaan yhdessä trangioilla. Huomioithan, että maastossa ei esimerkiksi ole huusseja leiriläisten käytössä, ja kaiken käyttöveden tuomme mukanamme.

Leiripaikkoja on rajoitetusti. Valinnassa etusijalla ovat Luontoliiton kohderyhmään kuuluvat 15-28-vuotiaat, mutta muunkin ikäiset ovat tervetulleita! 

Lisäksi toivomme, että leirille löytää paljon pohjoisessa asuvia. Mutta myös etelämmässä asuvia voidaan valita mukaan. Huomioithan kuitenkin, että emme kustanna osallistujien matkakustannuksia leirille.

Leirille tullaksesi et tarvitse aiempaa metsäkartoituskokemusta, mutta retkeily- tai vaelluskokemuksesta on hyötyä. Etua on myös, jos olet jo käynyt metsäkartoitusopintopiirin tai olet osallistunut metsäkartoituskurssille. Tällöin leiri on oivallinen paikka jatkaa kartoitusosaamisen syventämistä tai tulla kertaamaan taitoja. Toivomme, että osallistujat olisivat kiinnostuneita Luontoliiton Metsäryhmän toiminnasta myös jatkossa ja haluaisivat lähteä tekemään metsäkartoituksia myös tulevaisuudessa.

Ennen leiriä pidämme etäyhteyksin ennakkoinfon kaikille osallistujille auttamaan retkelle varustautumisessa, pakkaamisessa ja valmistautumisessa. 

Leirin hinta on Luontoliiton jäsenille 15 euroa ja ei-jäsenille 45 euroa. Emme kuitenkaan halua, että taloudellinen tilanne muodostuu kenellekään esteeksi osallistua, joten  olethan meihin yhteydessä mikäli sinulla on tarve saada osallistua sponsoroidusti leirille. Tällöin pääset leirille maksamatta osallistumismaksua.

Leirin vetävät Anni Manninen, Ida Korhonen ja Heidi Niemi.

Lähetä hakemuksesi 31.8. mennessä. Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 8.9.

Lisätietoa leiristä saa metsävastaavalta: roosa.pihlajamaki@luontoliitto.fi

Kurssilla noudatetaan Luontoliiton turvallisemman tilan periaatteita: https://luontoliitto.fi/turvallisemman-tilan-periaatteet/

Paikka:
Hossa, Kainuu
Alkaa:
19.9.2025
Päättyy:
21.9.2025
Jaa tapahtuma:

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.