Seis venäläiselle puuntuonnille!

seis-venäläiselle-puuntuonnille

Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto kannattavat venäläisen puuntuonnin kieltämistä ja fossiilienergiasta irtautumista.

Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat osallistuneet kansainväliseen järjestöjen kannanottoon, jossa vaaditaan venäläisen puuntuonnin kieltämistä sekä rajaamista pois FSC- ja PEFC-sertifikaattien piiristä. Kannanoton on allekirjoittanut lähes 130 kansalaisjärjestöä.

“Puukaupalla rahoitetaan Putinin sotatoimia Ukrainassa. Kaikki mahdolliset pakotteet sotatoimia vastaan on otettava tässä tilanteessa käyttöön. Stora Enso näyttikin jo esimerkkiä todeten, että se on heidän eettinen velvollisuutensa. Suomen tulisi tehdä puukaupan lopettamisesta linjaus.”, sanoo Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Riku Eskelinen.

Nykyisillä tuotantotavoitteilla puuntuontikielto kasvattaisi Suomessa hakkuupainetta, joka on jo nykyisellään liian suuri. Tilannetta ei saa kuitenkaan käyttää syynä hakkuiden lisäämiselle Suomessa, vaan se tulee nähdä tilaisuutena miettiä puunkulutuksen kohtuullisuutta ja metsäteollisuuden kestävyyttä ylipäätään.

“Myös venäläisestä fossiilienergiasta, kuten kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta on irtauduttava mahdollisimman pian”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola.

Järjestöjen mielestä erityistä huomiota tulee kiinnittää energiatehokkuuteen ja energian säästämiseen. Siirtymässä pitää huomioida oikeudenmukaisuus ja tilalle tulee löytää polttoon pohjautumattomia uusiutuvia energianlähteitä. Turpeeseen tai puunpolttoon ei pidä turvautua. Kuten aiemmin tällä viikolla julkaistu IPCC:n raportti osoittaa, ilmastotoimilla on kriittisen kova kiire. Aikaa päästöleikkausten pitkittämiselle tai hitaille ratkaisuille ei ole.

Lisätietoja: 

Riku Eskelinen, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja 
Puh. 050 5727 782

Tapani Veistola, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja 
Puh. 0400 615 530

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen korjaa itse vaatteitaan

Puheenjohtajan blogi: Ylikulutus on suomalainen kulttuuri, tapa ja identiteetti

Nyt se tuli taas – ylikulutuspäivä – ja taas aiemmin kuin viime vuonna. Suomi on eurooppalaisella tasolla kärjessä neljäntenä. Jos kaikki maailmassa kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvittaisiin 4,1 maapalloa kattamaan kaikki käyttämämme luonnonvarat. Tämän päivän jälkeen elämme siis velaksi luonnonvarojen näkökulmasta eikä tämä valitettavasti ole aprillipila, kirjoittaa Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen.  

Lue lisää
Luontoliitto is now looking for five participants from Finland to form a core group together with five Danish and five Norwegian young people. This group will dive deeply into the themes of food systems, sustainability, and activism.

Apply to Seeds of Agency core group and work for sustainable food systems 

Want to get your hands dirty and make a change? Are you curious about food production, farming, and building a more sustainable future?   

Luontoliitto is now looking for five participants from Finland to form a core group together with five Danish and five Norwegian young people. This group will dive deeply into the themes of food systems, sustainability, and activism. 

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.