”Maapallo on meidän kaikkien yhteinen, pidetään siitä yhdessä huolta”, sanoo Pörrö Pöllö

Luontoliitto juhlii 80-vuotista taivaltaan yhdessä juhlavuoden kummien kanssa. Tässä haastattelussa Luontoliiton kummi, Tellustajien Pörrö Pöllö, antaa muun muassa eko- ja menovinkkejä.

Kuka olet ja mikä on erikoistaitosi? 

Olen Pörrö Pöllö ja erikoistaitoni on se, että pystyn kääntämään pääni melkein kokonaan ympäri.  

Harrastan luonnossa lentelyä ja tubettamista. Minulla on oma Youtube-kanava, Pörrön Puskaradio.  

Mikä on lempieläimesi?

Pöllö, tietysti! Tykkään myös hiiristä.  

Mikä on lempikasvisi? 

Mustikka. Tiesitkö, että marjojen lisäksi mustikan kukat ovat herkullisia. Ne ovat hauskoja pieniä makupaloja. Kun niitä laittaa kielelle, tuntuu kuin söisi sokerihippuja. 

Muista, että maistele aina vain sellaisia kasveja, jotka varmasti tunnet!  

Arjen ekovinkkisi? 

Näitä on monia kivoja, mutta valitsen kaksi.  

Yksi, ota lautaselle vain sen verran ruokaa kuin jaksat syödä. Kaksi, anna ja pyydä lahjaksi elämyksiä, kierrätettyä tai itse tehtyä.  

Menovinkkisi?  

Pöllöt ovat yöeläimiä. Menovinkkini on, että tee retki pimeään metsään yhdessä aikuisen kanssa.  

Menkää jo tutuille poluille, että ette eksy. Ottakaa mukaan taskulamppu, kännykkä ja pepunalunen, jolla voitte istua ja katsella tähtiä.  

Tai opettele tunnistamaan yksi uusi kasvi viikossa. Tee retki luontoon ja etsi sieltä kaunis tai erikoinen kasvi ja selvitä sen nimi. 

Terveisesi lapsille? 

Maapallo on meidän kaikkien yhteinen, pidetään siitä yhdessä huolta. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Nuorten ympäristöhuippukokous 2026 järjestettiin Helsingin Paasitornissa

Nuorten ympäristöjulkilausuma julki: nuoret vaativat päättäjiltä nopeita ja oikeudenmukaisia ympäristötekoja

Suomen lapset ja nuoret ovat koonneet yhteisen ympäristöjulkilausuman, jossa vaaditaan muun muassa ympäristölle haitallisten tukien lopettamista, luontolain säätämistä ja ilmastoriskien nostamista osaksi kansallista turvallisuutta. Julkilausuma luovutettiin päättäjille Nuorten ympäristöhuippukokouksessa Helsingin Paasitornissa 23.5.2026 ja sen valmis versio on nyt julkaistu. 

Lue lisää
Hae Luontoliiton hallitukseen

Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen 

Oletko kiinnostunut vaikuttamisesta Luontoliitossa? Haluatko päästä kehittämään Suomen ainoan lasten ja nuorten oman ympäristöjärjestön toimintaa? Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen jäseneksi tai  puheenjohtajaksi!

Lue lisää

Merkityksellisiä luontotekoja ja iloisia hetkiä vuonna 2025 – inspiroidu Luontoliiton värikkäästä vuosikertomuksesta!

Luontoliiton vuosi 2025 oli täynnä merkityksellisiä luontotekoja, iloa ja hyvinvointia luovia hetkiä sekä uskoa siihen, että yhdessä me voimme muuttaa suuntaa – lasten ja nuorten tulevaisuuden hyväksi. Toimintamme kasvoi edelleen, ja tarjosimme tuhansille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokea luonnon hyvinvointivaikutuksia sekä toimia itse luonnon ja oman tulevaisuutensa puolesta.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.