Luontoliitto puolustaa ilmastolakia: lapsilla ja nuorilla on oikeus elinkelpoiseen ympäristöön

Pieni lapsi on metsässä. Hän koskee katkenneessa puussa kasvavaa kääpää.

TIEDOTE

Ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt vievät Suomen hallituksen riittämättömät ilmastotoimet oikeuteen ja vaativat lisätoimia nopealla aikataululla. Järjestöt haluavat huolehtia siitä, että Suomen valtio noudattaa lakia ja kansalaisten toiveet tehokkaista ilmastotoimista toteutuvat.

Suomen ilmastolakiin kirjattiin vuonna 2022 tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet, jotka saivat laajan yhteiskunnallisen tuen ja kansainvälistäkin tunnustusta. Suomen hallituksen nykyiset ja suunnitellut toimet eivät kuitenkaan riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Tämä vaarantaa kaikille kuuluvat perus- ja ihmisoikeudet, kuten oikeuden terveyteen ja puhtaaseen, kestävään ympäristöön.  

Ilmastolakia ja perus- ja ihmisoikeuksia puolustaakseen Luontoliitto on Suomen luonnonsuojeluliiton, Greenpeacen, Amnesty International Suomen osaston, Ilmastoisovanhempien ja Suoma Sámi Nuorat – Suomen saamelaisnuorien kanssa jättänyt korkeimmalle hallinto-oikeudelle valituksen, jossa vaaditaan valtioneuvostolta riittäviä lisätoimia ilmastolain tavoitteiden saavuttamiseksi ja ilmaston kuumenemisen pysäyttämiseksi. 
 

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen on tärkeää etenkin lasten ja nuorten kannalta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliitto on mukana puolustamassa ilmastolakia ja sitä kautta ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta. 

“On aiheellista kysyä, onko meillä oikeus aiheuttaa päästöjä ja tuhota ympäristöä ja jättää vaikutukset lapsille ja nuorille ja tuleville sukupolville”, toteaa Luontoliiton ympäristötoiminnan päällikkö Elina Kauppila

Luontoliitto toivoo, että Suomi onnistuu ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja turvaa nykyisten ja tulevaisuuden lapsien oikeuden puhtaaseen ja terveelliseen ympäristöön.  

“Aikuiset tekevät päätöksiä tulevaisuudesta, jota he eivät itse tule koskaan kokemaan. Haluamme, että tulevatkin sukupolvet saavat laskea pulkkamäkeä, luistella luonnonjäillä ja elää maailmassa, jossa ilmastonmuutos on hallinnassa. Siksi on tärkeää, että Suomi tekee oman osuutensa”, sanoo Luontoliiton toiminnanjohtaja Riku Eskelinen

Lisätiedot 

Elina Kauppila 
Luontoliiton ympäristötoiminnan päällikkö  
+358 44 491 0522 
elina.kauppila@luontoliitto.fi  

Lue myös ilmastovalituksen jättäneiden järjestöjen yhteistiedote Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.