Sitruunaperhonen

Aikuisena talvehtiva sitruunaperhonen on odotettu kevääntuoja. Talven se viettää esimerkiksi varvun varressa, mieluiten suojaavan hangen alla. Ensimmäinen sukupolvi lentää huhti–kesäkuussa. Aikaisimmat heräävät jo maaliskuussa. Toinen sukupolvi lentää heinäkuulta aina lokakuulle saakka. 

Sitruunaperhoskoiraat on helppo tuntea jo kaukaa niiden kirkkaasta sitruunankeltaisesta väristä, joka loistaa huhtikuun harmaassa maisemassa. Naaraat ovat lähes valkoisia tai vaaleanvihertäviä. Siivissä on pienet oranssit tai punertavat täplät, ja siipien kärjet ovat muodoltaan omintakeisen kulmikkaat terävine kärkineen. Siipien kärkiväli on 40–60 millimetrin luokkaa, eli kookas sitruunaperhosyksilö voi olla perhoseksi jo aika suuri.

Sitruunaperhonen on levinnyt Etelä-Lappiin saakka. Etelä- ja Keski-Suomessa se on hyvin yleinen. Laji viihtyy perinneympäristöissä, niityillä, pihapiireissä ja puutarhoissa sekä metsien reunoilla.

Kuva: Teemu Saloriutta

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto tukee Luontoaarteet turvaan -kampanjaa: kyse on lasten ja nuorten tulevaisuudesta  

Ympäristöjärjestöjen yhteisen Luontoaarteet turvaan -kampanjan tavoitteena on palauttaa Suomen luontoaarteille se arvostus, joka niille kuuluu. Kampanja vaatii Suomen luonnolle vahvaa lain suojaa tulevalla hallituskaudella. Luontoliitolle kyse on lasten ja nuorten oikeudesta puhtaaseen ja monimuotoiseen luontoon nyt ja tulevaisuudessa. Voit allekirjoittaa vetoomuksen kampanjan sivuilla.

Lue lisää
Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen

Nuorten tehtävä ei ole luoda toivoa aikuisille.

Nuorten vaikuttamistyö Luontoliiton liittovaltuustossa ja liittohallituksessa on demokratiakasvatusta parhaimmillaan, pohtii Luontoliiton väistyvä liittohallituksen puheenjohtaja Elo Vanhanen kauden lähestyessä loppuaan.

Nuorten osallistuminen on itseisarvoisen tärkeää, ja samaan aikaan aikuisten pitäisi pyrkiä kantamaan vastuuta ja luvata nuorille ja lapsille, että he tekevät kaikkensa, jotta nuoremmille sukupolville jää mahdollisimman vähän ongelmia ratkottavaksi.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.