Ei kesää ilman Luontoliiton leirejä!

Luontoliiton kesäleirit ovat käynnistyneet, ja ensimmäisillä kesälomaviikoilla on leireilty muun muassa Tampereella, Lappeenrannassa ja Espoossa. Järjestämme tänäkin kesänä luontoleirejä lapsille, nuorille ja perheille ympäri Suomen.  

Tampereella alakouluikäisten päiväleirit tarjosivat vauhdikasta menoa ja jännittäviä kokemuksia kesäloman ensimmäisillä viikoilla. Lapset pääsivät tutkimaan lähiluontoa muun muassa Hatanpään Arboretumissa, Myllysaaren kedolla ja Näsinpuistossa. Leiripäivien aikana vierailtiin myös museokeskus Vapriikin eri näyttelyissä ja opittiin paljon uutta mielenkiintoisten museo-opastusten myötä.  

Toisella leiriviikolla lapset retkeilivät Niihaman majalle, eivätkä edes sade ja hyttyset haitanneet innostunutta menoa. Molemmilla leiriviikoilla erilaiset kivi- ja perhoslajit tulivat tutuiksi, ja kiviörkkejä askarrellessa leiriläisten luovuus pääsi valloilleen. Päiväleireillä oteltiin myös hurjissa ötökkäolympialaisissa. 

 Lappeenrannassa loikattiin luontoon 

Joutsenon opiston ja Luontoliiton yhdessä järjestämällä lasten luontoviikolla tutustuttiin alkukesän luontoon ja sen tarjoamiin elämyksiin ja oivalluksiin. Leiriläiset askartelivat itselleen sekä leirihuivit että leiripassit, joihin kerättiin leimoja luonnossa liikkuessa. Viikon aikana tehtiin eripituisia retkiä lähimaastoon, tutkailtiin luontoa, syötiin ketunleipiä ja tietenkin leikittiin.  

Leiriviikon ohjelmaan kuului myös pientä taiteilua luonnonmateriaaleja hyödyntäen sekä retki kotieläinmetsään ja sen leikkialueelle. Pidempi retki tehtiin läheiselle laavulle, jonka ympäristössä päästiin harjoittelemaan ruuanlaittoa ja lettujenpaistoa trangialla. Viimeisenä päivänä kisattiin opisto-olympialaisten merkeissä.  

Tiesitkö, että Luontoliiton ensimmäinen suuri kesäleiri pidettiin Luhangassa vuonna 1951? 

Leirikesä on vasta alussa 

Tällä viikolla 15 nuorta on nauttinut kesälomasta luonnon helmassa tutustuen Isojärven kansallispuiston syviin rotkolaaksoihin ja kaakkurin pesimiin metsälampiin. Nuorten luontoleirejä järjestetään tänä kesänä myös Hangon Bentsårissa ja Kuopion Karhonsaaressa. 

Lapset ja perheet leireilevät tänä kesänä Tampereella, Hangossa, Kuopiossa, Kangasalla, Savonlinnassa, Espoossa ja Oulunsalossa. Osalla leireistä majoitutaan mukavasti leirikeskuksissa, toisilla pääsee nukkumaan teltoissa ja kokemaan ympäröivän luonnon joka hetki.   


Luontoliitto on järjestänyt lasten ja nuorten kesäleirejä jo vuodesta 1951. Nykyisin järjestämme vuosittain yli 70 luontoleiriä ja -retkeä.

Vakuutusyhtiö Pohjantähti on valtakunnallisen leiri- ja kerhotoimintamme virallinen tukija vuonna 2024. Taloudellisen tuen lisäksi Pohjantähti on toiminut asiantuntijaroolissa Luontoliiton leirien ja kerhojen turvallisuusohjeistuksien päivittämisessä. 

Pohjantähden logo

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.