Muusikko Barbora Xun mielestä Suomesta vielä löytyvät monimuotoiset aarniometsät ovat aarre, jota pitää suojella

Valokuva: Jussi Vierimaa

Luontoliitto juhlii 80-vuotista taivaltaan yhdessä juhlavuoden kummien kanssa. Tässä haastattelussa muusikko Barbora Xu kertoo suhteestaan metsään ja siitä, miksi hän nauttii musiikin tekemisestä luonnon keskellä. “Toivon, että ihmiset näkevät luonnon itselleen tärkeänä ja hyödyllisenä, eivätkä vain romanttisena mielikuvana ja pakopaikkana.” 

Mitä luonto merkitsee sinulle? 

Muutimme perheeni kanssa saaristoon seitsemän vuotta sitten, koska halusimme kokeilla luonnon helmassa asumista. Olen huomannut, että on hyvin erilaista asua luonnossa kuin vierailla siellä. Täällä on oppinut muun muassa sen, mitkä linnut tulevat mihinkin puuhun ja kuinka ne laulavat vuodenajasta riippuen. 

Luonto on minulle inspiraation lähde ja täydellinen työtila: Siellä musiikki soi pehmeästi, koska äänillä on tilaa vaeltaa ja kaikua. Metsän äänimaailma on rauhoittava, ja ympärillä olevat laulavat linnut kommunikoivat usein kanssani. Saatamme matkia toisiamme. Kun ympäröivä maailma on elävä, sen kanssa voi olla vuorovaikutuksessa ja kokea jotain uutta! 

Koronarajoitusten aikaan aloin tehdä livestriimejä metsästä niin, että lauloin ja soitin esimerkiksi kanteletta lintujen laulaessa taustalla. Musiikki saa uuden ulottuvuuden, kun se on vuorovaikutuksessa elävän ympäristön kanssa. Sanoitukset, joihin sävellän musiikkia, ovat usein perinteistä runolaulua ja käsittelevät pääasiassa luontoa. Ja silloinkin, kun luonto ei varsinaisesti ole aiheena, kappaleissa käytetään paljon luontometaforia.

Milloin huomasit, että luonto kaipaa suojelua?

Se oli minulle selvää jo lapsena. Korkeita puita katsoessani mietin, kuinka kauan niillä oli kestänyt kasvaa niin suuriksi. En pitänyt siitä, että metsää kaadettiin ja tilalle rakennettiin taloja. Asuimme lähiössä, joten kävelimme usein kotoa metsään. Lähettyvillä oli vuori, jossa retkeilimme sunnuntaisin. 

En ymmärtänyt eroa talousmetsän ja luonnonmetsän välillä ennen kuin muutama vuosi sitten. Edelleenkään monet eivät tiedä, että melkein kaikki se metsä, jota auton ikkunasta näkyy, on yksipuolista ja kasvatettua, ei luonnontilaista metsää.  Onneksi Suomessa on vielä myös monimuotoisia aarniometsiä. Ne ovat todellinen aarre. Ja koska Suomi on demokraattinen ja hyvinvoiva valtio, täällä on oikeasti mahdollista suojella niitä. 

Miten olet osaltasi suojellut luontoa?

Kierrätän ja teen arkisia valintoja luonnon puolesta. Kaikkeen en kuitenkaan voi itse vaikuttaa. Teen ammatikseni musiikkia ja voin sen kautta vaikuttaa ja levittää tietoa aiheesta, joka on minulle tärkeä. Erityisesti sen takia on ihanaa tehdä yhteistyötä Luontoliiton kanssa. Minun ei tarvitse ymmärtää monimutkaisia poliittisia rakenteita, vaan roolini on inspiroida.

Mikä on paras Luontoliittoon liittyvä muistosi?

Pidin viime kesän Ilmastoleirillä keikan teltassa. Konsertin lopuksi esitin pari encorea, mutta ihmiset eivät vielä halunneet nukkumaan ja toivoivat lisää musiikkia. Kokosin yleisön piiriin ja lauloimme oman laulun, jota sitten lauloimme yhdessä. Se oli todella kaunista: kaikilla oli käsivarsi vierustoverin olalla, ja loimme yhdessä harmonisen kokemuksen. Kohtasin tämän tyylistä moniäänistä laulamista, kun tein tutkimusta Taiwanissa, bunun-ihmisten parissa. 

Luontoliittolaiset ovat todella mahtavia ja avarakatseisia, ja he olivat upea yleisö! Yleisön merkitys on suuri, sillä heidän kokemuksensa on myös esiintyjän kokemus. Taide syntyy siinä esiintyjän ja yleisön välisessä vuorovaikutuksessa. En ole koskaan aiemmin enkä sen jälkeenkään tehnyt mitään sellaista, mitä Ilmastoleirillä tein.

Lopuksi, mitä haluaisit sanoa Luontoliiton kummina? 

Toivon, että ihmiset näkevät luonnon itselleen tärkeänä ja hyödyllisenä, eivätkä vain romanttisena mielikuvana ja pakopaikkana. Luonto on erinomainen työkalu sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin parantamiseen, ja täällä on vielä paljon luontoa nautittavaksi. Kannattaa siis sammuttaa puhelin, mennä luontoon ja antaa itsensä tylsistyä! 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.