Pohjantähti tukee lasten ja nuorten luontosuhdetta lahjoituksin – hae mukaan! 

Kolme lasta ulkoilee talvisessa luonnossa

Luontoliitto sai vuonna 2022 vakuutusyhtiö Pohjantähdeltä 10 000 euron lahjoituksen. Tänä vuonna Pohjantähti lahjoittaa yhteensä 60 000 euroa yhdistyksille, jotka edistävät lasten ja nuorten luontokasvatusta tai luonnossa liikkumista.  

Osana vastuullisuustyötään vakuutusyhtiö Pohjantähti tukee lasten ja nuorten luontokasvatusta ja luonnossa liikkumista. Pohjantähti valitsee lahjoituskampanjaan ilmoittautuneiden ehdokkaiden joukosta kuusi yhdistystä, joista jokaiselle lahjoitetaan 10 000 euroa.  

“Lapsi tai nuori, jolla on myönteinen luontosuhde, tekee todennäköisesti ympäristöön liittyviä fiksuja valintoja. Jokainen voi tukea lapsen ja nuoren luontosuhteen muodostumista muun muassa kulkemalla luonnossa yhdessä ja pohtimalla luontoon liittyviä tärkeitä kysymyksiä, kuten sitä, miksi luonnon kunnioittaminen ja suojeleminen on tärkeää”, pohtii Pohjantähden vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen

Kampanjaan voi ilmoittautua 1.3. asti, ja Pohjantähti valitsee lahjoituskohteet maaliskuun 2024 aikana. Lue lisää Pohjantähden sivuilta

 
Pohjantähti tukee Luontoliiton leiri- ja kerhotoimintaa 

Luontoliitto oli yksi Pohjantähden lahjoituksen saajista vuonna 2022. Lahjoitus käytettiin leirien kehittämiseen ja järjestämiseen. 

Luontoliitto ja Pohjantähti ovat sittemmin aloittaneet pitkäjänteisen vastuullisuusyhteistyön. Vakuutusyhtiö Pohjantähti on Luontoliiton valtakunnallisen leiri- ja kerhotoiminnan virallinen tukija. Pohjantähti on muun muassa toiminut asiantuntijaroolissa Luontoliiton leirien ja kerhojen turvallisuusohjeistuksien päivittämisessä.   

“Meille Luontoliitossa on tärkeää tarjota laadukasta luontoleiri- ja kerhotoimintaa turvallisessa ympäristössä. Turvallisuuskysymykset ovat olennainen osa ohjaajien koulutuksia, ja näihin on myös panostettu kuluneen vuoden aikana”, kertoo Luontoliiton leiri- ja kerhotoiminnasta vastaava ympäristökasvatuksen asiantuntija Heini Ojala

Luontoliitto järjestää kerhoja ja leirejä lapsille ja nuorille laajasti ympäri Suomen. Vuonna 2023 kerho- ja leiritoimintaamme osallistui yli 1100 lasta ja nuorta. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Nuorten ympäristöhuippukokous 2026 järjestettiin Helsingin Paasitornissa

Nuorten ympäristöjulkilausuma julki: nuoret vaativat päättäjiltä nopeita ja oikeudenmukaisia ympäristötekoja

Suomen lapset ja nuoret ovat koonneet yhteisen ympäristöjulkilausuman, jossa vaaditaan muun muassa ympäristölle haitallisten tukien lopettamista, luontolain säätämistä ja ilmastoriskien nostamista osaksi kansallista turvallisuutta. Julkilausuma luovutettiin päättäjille Nuorten ympäristöhuippukokouksessa Helsingin Paasitornissa 23.5.2026 ja sen valmis versio on nyt julkaistu. 

Lue lisää
Hae Luontoliiton hallitukseen

Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen 

Oletko kiinnostunut vaikuttamisesta Luontoliitossa? Haluatko päästä kehittämään Suomen ainoan lasten ja nuorten oman ympäristöjärjestön toimintaa? Hae mukaan Luontoliiton hallitukseen jäseneksi tai  puheenjohtajaksi!

Lue lisää

Merkityksellisiä luontotekoja ja iloisia hetkiä vuonna 2025 – inspiroidu Luontoliiton värikkäästä vuosikertomuksesta!

Luontoliiton vuosi 2025 oli täynnä merkityksellisiä luontotekoja, iloa ja hyvinvointia luovia hetkiä sekä uskoa siihen, että yhdessä me voimme muuttaa suuntaa – lasten ja nuorten tulevaisuuden hyväksi. Toimintamme kasvoi edelleen, ja tarjosimme tuhansille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokea luonnon hyvinvointivaikutuksia sekä toimia itse luonnon ja oman tulevaisuutensa puolesta.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.