Susitietoa
Sisältö
1 Susi lajina
Susi (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs. Luontaisesti sudet elävät ja saalistavat perhelaumassa. Saalistaessaan sudella on laumayhteistyön lisäksi apuna tarkka hajuaisti, erittäin hyvä kuulo, vahvat kulmahampaat sekä erinomainen lihasvoima ja -kestävyys.
1.1 Tuntomerkit
Suomalaiset sudet painavat 20‒50 kg, naaraat keskimäärin 35 kg, urokset hiukan enemmän. Hartiakorkeutta sudella on 70‒90 cm. Kuonosta hännän tyveen mitattuna ruumiin pituus on 100‒145 cm, ja jatkona vielä noin 40 cm häntä.
Tavallisin suden väritys Suomessa on kellanharmaa, mutta myös hyvin vaaleita ja tummia yksilöitä tavataan. Hännässä, selässä ja hartioilla erottuu mustia karvoja, vatsapuoli on vaaleampi. Kesäkarva on punertavamman ruskeaa. Monesti sudella on vaaleat posket.
Suuresta pystykorvaisesta koirasta suden erottaa parhaiten suorana roikkuva häntä, vinot silmät sekä selkä suorana etenevä vaivaton ravi. Lisäksi suden hampaat ovat suuremmat kuin koiran (yläleuan raateluhammas sudella 23‒29 mm, koiralla enintään 22 mm).
1.2 Käyttäytyminen
Susilauma on tiivis sosiaalinen yksikkö, jonka kokoonpano vaihtelee ajan myötä. Suomessa havaitut susilaumat ovat kooltaan 3‒13 yksilöä, ja keskimääräinen talviaikainen laumakoko Itä-Suomessa on seitsemän sutta. Pääsääntöisesti lauman muodostaa lisääntyvä pari eli niin sanottu alfapari ja sen eri-ikäiset pennut. Susilaumassa yksilöiden välillä on kiinteät suhteet, mutta keskinäinen arvojärjestys on selkeä. Lauma elää ja saalistaa laajalla reviirillä (Suomessa keskimäärin 1000 km2), jonka alueella muita susia ei suvaita.
Sudet ovat kehittyneet laumaeläimiksi, jotta ne voivat pyydystää suuria saaliseläimiä. Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi, joka talvisaikaan muodostaa jopa yli 90 % sen ravinnosta. Muita tärkeitä saalislajeja ovat metsäkauris, poro, valkohäntäkauris ja metsäpeura sellaisilla alueilla, joilla niitä esiintyy. Varsinkin kesäaikaan susi pyydystää myös pienempää riistaa: jäniksiä, majavia, mäyriä, lintuja ja jyrsijöitä. Ulostenäytteiden perusteella susille kelpaavat myös hyönteiset, kala ja marjat.
Hirven tai metsäpeuran kaataminen on susilaumalle aina riskialtista, sillä hirven potku voi koitua saalistajan kohtaloksi. Loukkaantunutta sutta saattaa houkuttaa helpompi saalis, kuten lampaat, naudat ja joskus jopa pihakoirat. Ihmiselle susi ei yleensä ole vaarallinen. Sen aiheuttamat riskit ovat paljon pienempiä kuin esimerkiksi liikenteen riskit. Viimeksi suden on raportoitu tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä 1880-luvulla. Tästäkin on epäselvyyttä, oliko kyseessä koiran ja suden risteymä.
1.3 Lisääntyminen
Suden kiima-aika on keväällä, ja parittelu tapahtuu maalis-huhtikuussa. Susinaaraan kantoaika on noin 63 vrk. Poikaset (yleensä 3‒7) syntyvät touko-kesäkuussa emon kaivamaan pesäkoloon tai syvennykseen.
Poikasten silmät avautuvat kahden viikon iässä, ja noin kuusiviikkoisina pennut alkavat liikkua myös pesän ulkopuolella. Parin kuukauden ikäiset pennut telmivät jo vilkkaasti pesän ympäristössä ja syövät lauman muiden jäsenien tuomaa lihaa. Puolen vuoden ikäisinä nuoret sudet alkavat olla täysikasvuisen kokoisia ja osallistuvat lauman mukana saalistukseen.
Suomessa suurin osa nuorista susista jättää synnyinlaumansa 11‒14 kk iässä lähtiessään etsimään omaa elinaluetta ja kumppania. Osa nuorista susista jää synnyinlaumaan auttamaan uusien pentujen hoidossa. Viimeistään kaksivuotiaana sukukypsyyden saavuttaneet sudet kuitenkin lähtevät omille teilleen, sillä niiden ei ole mahdollista lisääntyä synnyinlaumassaan .
Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen paria ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia viime vuosina myös Keski- ja Länsi-Suomeen.
2 Suomen susikannan tilanne
Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen julkaisemien viimeisimpien (06/2022) arvioiden mukaan noin 279‒321 sutta. Suomessa susi on luokiteltu koko 2000-luvun ajan erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Uhanalaisuuden kriteeri on, että populaation arvioitu koko on alle 250 lisääntymiskykyistä yksilöä.
Vuonna 2019 laaditussa Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi elinvoimaisen minimikannan säilyttäminen. Elinvoimaisella minimikannalla tarkoitetaan pienintä mahdollista susimäärää, joka turvaa ekologisesti ja geneettisesti terveen susikannan säilymisen. Hoitosuunnitelmassa suden elinvoimaiseksi minimikannaksi on määritelty 25 lisääntyvää paria. Tämä arvio perustuu oletukseen, että susikantamme saa säännöllisesti uutta verta Venäjän puolelta. Tuoreen geenitutkimuksen mukaan Suomen susikanta ei kuitenkaan enää saa idästä riittävästi vahvistusta.
Pieni lisääntyvä populaatio on hyvin altis yksilöiden lukumäärään vaikuttaville tekijöille, kuten sairauksille, onnettomuuksille ja ankarille olosuhteille. Kanta voi pudota alle toivotun minimikoon, jolloin sen elinvoimaisuus on vaarassa. Näin on käynyt Suomen susikannalle salametsästyksen vuoksi. Havaittu susien häviäminen ei selity yksinomaan laillisella pyynnillä, luontaisella kuolleisuudella ja susien poismuutolla.
Susi on tärkeä osa Suomen alkuperäisluontoa, ja se on avainlaji, joka on vaikuttaa koko muuhun ekosysteemiin. Suomesta vaeltavat sudet ovat elintärkeitä myös Ruotsin ja Norjan pienelle ja eristyneelle susipopulaatiolle, joka kärsii jo vakavista sukusiittoisuuden ongelmista. Poikuekoot pienenevät, poikasten selviytyminen heikkenee ja perinnölliset sairaudet yleistyvät. Skandinavian nykyinen susipopulaatio ei ole enää pitkällä tähtäimellä elinvoimainen.
3 Suden aiheuttamat kotieläinvahingot
Kotieläinvahingot ovat seurausta suden luonnollisesta saalistusvietistä. Susi pyrkii muiden petojen tavoin saamaan mahdollisimman hyvän saaliin mahdollisimman vähällä vaivalla. Se ei osaa tehdä eroa villin ja ihmisen omistaman saaliseläimen välille vaan hyödyntää mahdollisuuden pyytää helppoa riistaa. Erityisesti kokemattomille, vanhuuden heikentämille tai sairaille susille aitaukseen suljetut kotieläimet ja ajossa olevat metsästyskoirat tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon.
Ylenmääräinen tappaminen perustuu sekin suden saalistusvaistoon. Susi ei tapa ’tappamisen ilosta’, vaan ulottuvilla oleva saalis voi laukaista saalistusreaktion yhä uudelleen. Susi pyrkii turvaamaan ravinnonsaantinsa tappamalla varastoon.
Yleensä susilaumat pyrkivät karttamaan ihmisasutusta, mutta sudet ovat yksilöitä ja saattavat joissain tapauksissa oppia hyödyntämään ihmisen tarjoamia ravintomahdollisuuksia. Vaihtelu susiyksilöiden välillä on suurta: poronhoitoalueen ulkopuolella katsotaan vain 10-20 % susikannasta aiheuttavan 80 % kaikista vahingoista. Erot susien välillä perustuvat paitsi yksilöllisiin taipumuksiin, myös eroihin elinympäristöissä sekä tarjoutuvien tilaisuuksien määrään ja toistuvuuteen.
3.1 Vahinkojen laajuus
Vuosittainen vaihtelu vahinkojen määrässä voi olla suurta, eikä kaikkina vuosina vahinkoja juurikaan tapahdu. Susivahinkojen yleisyys on sidoksissa sekä susien että kotieläintuotannon määrään.
Suden ja muiden suurpetojen aiheuttamien vahinkojen suhteellisesta suuruusluokasta saa hyvän käsityksen vertaamalla niitä muiden eläinten aiheuttamiin taloudellisiin vahinkoihin. Petojen aiheuttamat tappiot hyvitetään petoeläinvahinkojen korvaamisesta annetun asetuksen mukaisesti.
Esimerkiksi vuonna 2003 petovahinkoja korvattiin poronhoitoalueen eteläpuolella noin 120 000 euron edestä, ja tästä määrästä 30 000 käytettiin susivahinkojen kattamiseen. Hirvi puolestaan aiheuttaa vuosittain pelkästään maa- ja metsätaloudelle monikymmenkertaiset, noin 5 miljoonan euron tappiot. Susi vähentää näitä tappioita pitämällä hirvikantaa aisoissa.
Ruotsalaisessa Grimsön tutkimuslaitoksessa tehdyn selvityksen mukaan suurpetojen niskoille vieritetyistä kotieläinten vammoista tai kuolemista jopa yli puoleen on löytynyt syyllinen muualta. Useimmiten tämä on ollut koira. Koirat raatelevat vuosittain toisia koiria, poroja, lampaita ja muita pienempiä eläimiä. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan irti päästetyt metsästyskoirat aiheuttavat Keski-Suomessa yhtä paljon lammasvahinkoja kuin sudet. Valtio ei korvaa koirien aiheuttamia vahinkoja.
3.2 Porovahingot
Porovahingot ovat yleisimpiä suden aiheuttamista kotieläinvahingoista. Vapaasti tuntureilla ja metsissä laiduntavia poroja on käytännössä lähes mahdotonta suojella saalistukselta. Laskuissa on otettava huomioon, ettei kaikkia suden viemiä poroja löydetä, mutta myöskään kaikkia porovahinkoja ei tarkisteta.
Luontoliitto pitää keskeisenä ongelmana poronhoidon ja susikannan rinnakkainelossa sitä, että petovahinkojen korvausjärjestelmä ei tällä hetkellä toimi. Luontoliitto on vaatinut, että järjestelmän puutteisiin tulisi puuttua. Mallia voisi etsiä maakotkan aiheuttamien vahinkojen korvausjärjestelmästä, jossa korvaus perustuu paliskunnan alueella olevien kotkareviirien käyttöön ja poikastuottoon.
3.3 Lammasvahingot
Lampaat muodostavat toiseksi suurimman vahinkokohteen. Lammasvahingoille on tyypillistä, että niitä sattuu harvoin ja ennalta arvaamatta, mutta yksittäinen vahinko saattaa olla taloudellisesti hyvinkin suuri.
Lammas on sudelle sopivan kokoinen ja puolustuskyvytön saaliseläin, jonka taipumus kerääntyä ahdistettuna laumaksi ja lamaantua tekee siitä helpon uhrin. Lisäksi lampaat ja nautakarja laiduntavat Suomessa kesäisin kevyesti aidatuilla, suurilla laitumilla, jotka saattavat sijaita kaukanakin pihapiiristä. Susi tappaa jonkin verran myös nautaeläimiä.
3.4 Koiravahingot
Susi saalistaa joskus koiria ravinnokseen, mutta käy niiden kimppuun myös puolustaakseen reviiriään. Itä-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet koirista viedään pihapiiristä ja loput metsästyksen yhteydessä. Pihoista suojaamattomia koiria vievät yleensä yksin liikkuvat sudet.
Metsässä koira saattaa houkutella sudet paikalle haukunnallaan ja joutua tapetuksi joko riistana tai kilpailijana. Koiran menetyksen pelko on joillakin susialueilla jopa johtanut niiden perinteisen metsästyskäytön loppumiseen. Susivahinkojen korvauksista suurin osa käytetään juuri koiravahinkoihin.
3.5 Vahinkojen ennaltaehkäisy
Suden ihmiseen ja kotieläimiin kohdistamia vahinkoja ehkäistään susiaitojen, laumanvartijakoirien, koirien suojaamisen ja aktiivisen karkottamisen avulla sekä pitämällä rabies aisoissa ja turvaamalla suden saaliseläinkantojen riittävyys. Lisäksi susien tottumista ihmiseen on kaikin puolin vältettävä.
Petoaita
Suomeen on rakennettu viime vuosina petoaitoja, jotka tarjoavat tehokkaan keinon laiduntavien lampaiden ja muun karjan suojaamiseksi susilta ja muilta pedoilta. Sähköistetty petoaita eroaa tavallisesta paimenpoikajärjestelmästä vahvemman sähkövirtansa ja suuremman lankamääränsä ansiosta. Se myös rakennetaan maaston muotoja myötäileväksi, jolloin susi ei pääse kaivautumaan aidan alitse.
Aina laidunten aitaaminen petoaidalla ei ole käytännöllistä tai edes mahdollista. Näissä tapauksissa eläimille voidaan rakentaa yöpymissuojaksi laitumen sisälle pienempi sähköinen aitaus tai umpinainen katos, johon eläimet siirretään yön ajaksi. Tämä lisää hoitotyötä, mutta pienentää merkittävästi muita kustannuksia.
Väliaikaisena ja nopeana ratkaisuna voi käyttää sähköistettyä nailonverkkoaitaa. Muualla maailmassa on käytetty menestyksekkäästi ensiapuna myös metsästäjille tuttua lippusiimaa tavallisen aidan lisänä. Lisäksi erilaisista ajastimen tai liikkeentunnistimen ohjaamista ääni-, ultraääni- ja valokarkottimista (esim. Foxlight) voi olla tilapäistä apua.
Laumanvartijakoirat
Vanhin keino petoeläinvahinkojen estämiseksi on yli tuhat vuotta vanha. Laumanvartijakoirat ovat suuria ja voimakkaita koiria, joiden käyttö on edelleen monissa maissa yleistä ja jopa nousussa. Suomessa ei niiden käytöstä ole pitkää kokemusta, mutta tavoitteena on löytää Suomen oloihin sopivat käyttötavat.
Laumanvartijarotuja on kymmeniä. Monet niistä ovat vanhoja kansallisia paimenkoirarotuja, joiden ominaisuuksiin kuuluu suojeleva luonne, määrätietoisuus ja luotettavuus.
Laumanvartijakoiran työskentely perustuu siihen, että se leimautuu jo pentuna eläimiin, joita sen halutaan vartioivan. Koiran täytyy myös omaksua suojeltava laidunalue reviirikseen ja tietää, mitä vastaan sen halutaan aluetta suojelevan. Susisuoja perustuu ensisijaisesti koiran tai mieluummin useamman läsnäolon pelottavuuteen – koirat karkottavat sudet ensisijaisesti haukunnalla. Laumanvartijakoirien käytöstä on syytä ilmoittaa varoituskyltillä.
Koirien suojaaminen
Myös koiravahinkoja pitää torjua onnistuneesti. Pihapiirissä koirat voidaan suojata susilta rakentamalla niille tukeva teräsverkkoaitaus. Tämän yksinkertaisen keinon käyttöä tulisi lisätä haja-asutusalueilla, eikä koiraa pitäisi koskaan jättää yöksi irti tai liekaan sidotuksi.
Koirien suojaamiseksi metsästystilanteessa ei sen sijaan ole vielä onnistuttu kehittämään varmasti toimivaa menetelmää. Koekäytössä on ollut muun muassa koirien sähköinen turvaliivi, joka toimii tavallisilla paristoilla ja antaa koiraa mahdollisesti purevalle sudelle voimakkaan sähköshokin. Tuote vaatii vielä lisäkehittelyä, samoin kuin vastaavanlainen pippuriliivi.
Myös erilaisten hajusteiden ja kulkusten käytön vaikutuksia tutkitaan. Tällaiset kokeilut saattavat tulevaisuudessa pelastaa monen koiran hengen, ja uusien menetelmien kehittämiseen tulisikin panostaa aiempaa enemmän.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen susipuhelinpalvelusta on ollut mahdollista saada tietoa pannoitettujen susien liikkeistä. Metsästys voidaan siten suunnata alueille, joilla suden kohtaamisen riski on sillä hetkellä pienempi. Palvelun hyöty on kuitenkin rajallinen, sillä tutkimussusia on vain muutamia. Susipuhelinpalvelua on tuettu maa- ja metsätalousministeriön varoista, mutta pantaseurannan lisääminen vaatisi lisäresursseja susitutkimukselle.
Niillä alueilla, joilla susipuhelinpalvelu ei ole käytössä, voidaan aiottu metsästysalue tutkia etukäteen suden jälkien löytämiseksi. Mikäli tuoreita jälkiä löytyy, on parasta vaihtaa paikkaa ennen koiran irti päästämistä.
Myös muilla yksinkertaisilla keinoilla voidaan pienentää vahinkoriskiä. Koiraa ei tule pitää tarpeettomasti irti, ja se on syytä ottaa kiinni mahdollisimman pian ajon jälkeen.
Aktiivinen karkottaminen
Kun halutaan ehkäistä suden liikkuminen ihmisasutuksen liepeillä, on tärkeää pitää kaikki ravinnoksi kelpaava pois sen ulottuvilta. Tällä tarkoitetaan lemmikkieläinten lisäksi muun muassa talous- ja teurasjätteitä. Myös valokuvaushaaskat tulee sijoittaa tarpeeksi etäälle asutuksesta. Viranomaiset voivat yrittää karkottaa jo asutuksen läheisyyteen tottuneita susia esimerkiksi kumiluodeilla tai valopistoolilla.
3.6 Tukea ennaltaehkäisyyn
Susivahinkojen ennaltaehkäisyä on tuettu valtion varoista. Vahinkojen estämisessä noudatetaan kustannusvastaavuusperiaatetta, jonka mukaan kohteen suojaaminen julkisin varoin ei ole perusteltua, mikäli suojauskustannukset ylittävät suojeltavan kohteen arvon.
Maa- ja metsätalousministeriö osoittaa harkinnanvaraisesti tukea petovahinkojen ennaltaehkäisyyn ja tutkimushankkeisiin. Petoaitamateriaalia on ollut tarjolla kysynnän mukaan. Ministeriö ei kuitenkaan rahoita aidan pystytyksestä aiheutuvia kuluja. Petoaidan rakentaminen on työlästä, ja vaatii yleensä talkoo- tai palkkatyövoimaa. Luontoliiton susiryhmä ja eräät muut järjestöt ovat osallistuneet susiaitojen rakentamiseen vapaaehtoisvoimin, mutta näin ei kyetä auttamaan läheskään kaikkia halukkaita.
Päävastuu susivahinkojen estämisestä sekä siihen liittyvästä materiaalien hankinnasta ja neuvonnasta on Metsästäjäin keskusjärjestöllä ja alueellisilla riistanhoitopiireillä. Alueelliset erot vastuun hoitamisessa ovat kuitenkin suuria, ja panostaminen susivahinkojen ennaltaehkäisyyn vaatii uudenlaista asennoitumista. Käytettävissä olevista menetelmistä tulee tiedottaa tehokkaammin, ja lisäksi tarvitaan uusia, innovatiivisia ratkaisuja.
Vaikka vastuu eläinten suojaamisesta on niiden omistajalla, tulee yhteiskunnan turvata riittävät resurssit vahingonestoon. On kohtuullista, että susialueella asuville korvataan susista aiheutuvia lisäinvestointeja. Julkisten varojen painopistettä tuleekin muuttaa susivahinkojen korvaamisesta niiden ennaltaehkäisyyn.
3.7 Kun vahinko on jo tapahtunut
Suden satunnainen vierailu taajama-alueella tai haja-asutusalueella asuvan ihmisen pihapiirissä ei ole häiriökäyttäytymistä. Susi pyrkii välttämään ihmisasutusta, mutta tiheämmin asutuilla alueilla on luonnollista, että toisinaan susi ja ihminen kohtaavat.
Mikäli jokin susiyksilö tai lauma kuitenkin erikoistuu koirien tai kotieläinten syömiseen, voidaan susille hakea ensin karkotuslupaa ja viimeisenä keinona poikkeuslupaa. Näin estetään asenteiden kärjistymistä kaikkia susia kohtaan ja saadaan jatkuvat vahingot loppumaan. Susien ampumisen pitää olla kuitenkin vasta viimeinen keino, ja EU:n luontodirektiivinkin mukaan täytyy panostaa ensisijaisesti vahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Sudenkaatolupien tulisi kohdistua vain toistuvasti vahinkoa aiheuttaviin susiin eli yksilöihin, jotka ovat oppineet käyttämään koiria tai karjaa ravinnokseen. Kohdistamalla luvat oikein voidaan estää suden tottumista ihmiseen.
Jos jollekin sudelle on saatu kaatolupa, olisi ehdottomasti varmistettava, että jahdin kohteena on oikea yksilö.
3.8 Tarvitaan toimiva korvausjärjestelmä
Ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta menetyksiä tulee aina tapahtumaan. Esimerkiksi porovahinkojen estäminen ennalta on erittäin vaikeaa. Tämän vuoksi on olennaista, että käytössä on toimiva vahingonkorvausjärjestelmä.
Petovahingonkorvausjärjestelmää uudistettiin viimeksi vuonna 2009, jolloin petovahinkojen omavastuuosuus poistettiin ja lisättiin laskennallinen vasahävikkikorvaus poronhoitoalueelle. Vahingonkorvausjärjestelmää täytyy kehittää edelleen siitä lähtökohdasta, että susilla on oikeus kuulua Suomen luonnonvaraiseen eliöstöön.
5 Tutkimuksia
Mitä tämänhetkinen tutkimustieto kertoo suden kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksista?
“Petoeläinten metsästäminen näytti tuottavan vain lyhytkestoisia tuloksia. Näin ollen tämä keino oli yleensä tehoton ja kallis menettelytapa ihmisten ja petojen välisten konfliktien vähentämiseksi. Kannanhoidossa tulee ottaa huomioon petoeläimen rooli ekosysteemissä sekä petoeläinten puuttumisen mahdolliset seuraukset kilpaileville lajeille ja saaliseläimille. Vaihtoehtoja sille, että petoeläimiä karsitaan, pitää kehittää ja tutkia enemmän.”
“Kannanhoidollinen metsästys on tehotonta tai jopa haitallista susien aiheuttamien kotieläinvahinkojen vähentämisessä ja lajin sosiaalisen hyväksynnän parantamisessa. Ennaltaehkäisevien keinojen omaksuminen sekä halukkuus muuttaa haitallisia karjanhoitotapoja – yhdessä vahingonkorjausjärjestelmien kanssa – vaikuttavat olevan välttämättömiä, jos paikallisen väestön halutaan suvaitsevan susia ja elävän sovussa niiden kanssa.”
“Rajallinen tutkimustieto osoittaa, että susien metsästämisellä on pikemminkin negatiivinen kuin positiivinen vaikutus ihmisten sietokykyyn ja suhtautumiseen susia kohtaan.”
“Tulostemme perusteella vaikuttaa siltä, että jouston myöntäminen uhanalaisen lajin kannanhoitoon ei vähennä laittomia “kannahoidollisia toimia” vaan saattaa itse asiassa lisätä niitä. Kun valtiojohto tapattaa suojeltua eläinlajia, jokaisen lajia edustavan yksilön arvo mielletään vähäisemmäksi; näin ollen susikannan vähentäminen on saattanut antaa vahingollisen viestin susien arvosta tai salametsästyksen hyväksyttävyydestä.”
“Kannanhallintaan osoitettava painotuksen vähentäminen lienee toteutettavissa oleva muutos kannan suojelutilanteen parantamiseksi. Muutoksen myötä myös rajat ylittävän yhteyden hoivaaminen helpottuu.”
“Tutkimustuloksemme osoittavat, että laillinen metsästys on epätodennäköinen vaihtoehto lähitulevaisuuden Ruotsissa, kun on kyse susikannan hallinnasta. Todennäköisesti kantaa tulee säätelemään salametsästys.”
Poaching-related disappearance rate of wolves in Sweden was positively related to population size and negatively to legal culling” Liberg, Suutarinen et al, 2020.
