Tieto vähentää tuskaa! Puheenjohtajan ehdotukset uuden vuoden lupauksiksi

Luontoliiton puheenjohtajan Elo Vanhasen blogi

Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen kannustaa blogissaan ottamaan asioista selvää ja toimimaan. ”Nykyään en painiskele lainkaan maailmantuskan kanssa vaan elän elämääni ymmärtäen oman vaikutusvaltani ympärilläni oleviin kriiseihin.”

Maailmanmenosta on helppo ahdistua. Uutisten lukeminen voi herättää monenlaisia tunteita, kuten surua, raivoa ja epätoivoa. Monesti sanotaankin, että tieto lisää tuskaa. Nykyään olen kuitenkin vaihtanut mielipidettäni asiasta täysin. Omassa elämässäni kokemani tuska on vähentynyt sitä enemmän, mitä enemmän olen ottanut asioista selvää ja pohtinut niitä.

Tutustuin omaan maailmantuskaani teini-iän kynnyksellä. Se alkoi seurata minua kuin varjo. Toiminta, kuten ympäristövaikuttaminen ja antirasistinen työ, ovat nimenomaan vähentäneet omaa voimattomuuden ja epätoivon tunteitani. Nykyään en painiskele lainkaan maailmantuskan kanssa vaan elän elämääni ymmärtäen oman vaikutusvaltani ympärilläni oleviin kriiseihin. Tunnetasolla koen usein rauhaa ja merkityksellisyyttä hetkittäisten surun ja vihan tunteiden ohella.

Harkittujen tekojen taustalla on aina harkinta, pohdiskelu, opiskelu sekä sisäinen tunnetyö. Tieto kyllä lisää epämukavuuden tunnetta, mahdollista painiskelua syyllisyyden tunteiden kanssa, surua sekä vihaa. Mutta tuskaa ja ahdistusta se vähentää.

Vaikeisiin asioihin liittyvä omien tunteiden pelkääminen ja niiden välttely ei vähennä omaa koettua tuskaa vaan vahvistaa sitä. Se voi myös johtaa tuskan lisäämiseen muille, joita voi päätyä kohtelemaan epäkunnioittavasti, sortavasti tai julmasti.

Jos tiedon lisääminen ei olekaan valinta tuskan lisäämiseksi vaan sen vähentämiseksi, opiskelu kestävyysasioista ja itsereflektio alkavat näyttää paljon houkuttelevammilta asioilta.

Epämukavuuden sietäminen on tärkeä taito, jota tarvitaan kaikilla elämän osa-alueilla: ihmissuhteissa, opinnoissa, työelämässä sekä kestävien ja vastuullisten valintojen tekemisessä.

Liian suuren palan haukkaaminen on kuitenkin pelottavaa ja voi johtaa siihen, että koko asiaa haluaa vältellä.

Siksi haastan sinut tekemään yhden uuden vuoden lupauksen jostain kestävyysteemasta.

Lempeät uuden vuoden lupaukset maailmanparantajalle

1. Osta vain 5 uutta vaatetta

Planetaarinen vaatekaappi -kirjan kirjoittaja Aku Varamäki ja vaikuttaja Julia Thuren lanseerasivat muutama vuosi sitten Viiden vaatteen vuosi -haasteen, jolla pyritään vähentämään ylikulutusta. Tilastojen mukaan suomalaiset ostavat keskimäärin 38 vaatetta vuodessa. Määrään ei lasketa sukkia eikä alusvaatteita, ja tarvittavia vaatteita saa edelleen ostaa käytettynä.

Mitä sanot, lähdetkö mukaan? Vinkkejä ja tukea oman vaatesuhteen muuttamiseen löytyy esimerkiksi Leena Normsin Youtube-kanavalta.

2. Vegaaninen tammikuu

Vuotuinen vegaanihaaste on helppo tapa kokeilla kestävämpää elämäntapaa. Jos ilmoittaudut mukaan haasteen verkkosivuilla, saat toteutuksen tueksi ilmaisia vinkkejä.

3. Henkilökohtainen antirasistinen työ

Kestävyyteen sisältyvät olennaisesti myös ihmisoikeudet ja syrjinnän vastustaminen. Oikeudenmukainen siirtymä vaatii muutosta syrjiviin käytänteisiin kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Monia ympäristöongelmia yritetään ratkoa jatkaen syrjintää ja sortoa. Iso osa kestävään energiasiirtymään tarvittavista metalleista sijaitsee alkuperäiskansojen mailla.

On tärkeää tuntea historia, jotta emme sorru samoihin virheisiin uudelleen. Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovutti raporttinsa 4.12., ja sen voi lukea kokonaisuudessaan komission verkkosivuilta.

Suosittelen myös Layla F. Saadin teosta Minä ja valkoinen ylivalta. Se on harjoituskirja, jonka avulla valkoiset ihmiset voivat pohtia omaa suhdettaan rasismiin ja purkaa sitä. Kirja toimii työkaluna syvälliseen itsetutkiskeluun, ja parhaimman tuloksen saa, jos tätä tekee yhdessä lukupiirin kanssa. Kannustan piirejä ja toimintaryhmiä perustamaan omia lukupiirejään. Tarvittaessa apua voi pyytää sähköpostitse.

4. Kehitä omia tunteiden käsittelytaitoja

Jos tapana on jo lukea ja pohtia paljon, voi hyvä uuden vuoden lupaus olla lempeän suhteen rakentaminen omiin tunteisiin ja omaan kehollisuuteen. Itse opin vasta aikuisena käsittelemään tunteitani muillakin tavoilla kuin pohtimalla, puhumalla tai kirjoittamalla niistä.

Matalan kynnyksen tapa lähestyä kehollista tunteiden käsittelyä on tanssia yksin esimerkiksi makuuhuoneessa välittämättä tanssiaskelista tai ulkonäöstä. Voi myös osallistua päihteettömiin tanssitapahtumiin, kun itsevarmuus riittää tanssimaan muiden edessä. Yhteisöllinen tanssi voi olla hyvin vapauttava kokemus.

Istumameditaatio on auttanut erityisesti kärsivällisyyden ja empatian harjoittamisessa. Butoh on puolestaan auttanut vaikeiden tunteiden kehollisessa käsittelyssä. Se yhdistää ohjattua mielikuvaharjoittelua sekä vapaata liikettä ja tanssia. Lue lyhyt esittely Butoh’sta oman butoh-opettajani Anthoni Levonsaaren sivuilta.

Tsekkaa myös, mitä panelistimme puhuivat ympäristöahdistuksesta Älä osta mitään -kampanjan päätöspäivässä. Voit katsoa striimin tallenteen täältä.

5. Liity mukaan toimintaan, johon uskot

Maailmaa ei tarvitse pelastaa yksin. Luontoliiton uutiskirje tarjoaa kuukausittain vinkkejä webinaareista luontokerhoihin. Lisäksi Luontoliitolla on useita nuorten ryhmiä, joissa voi osallistua konkreettiseen ympäristönsuojeluun aina poliittisesta vaikuttamisesta ennallistamistoimintaan.

Tervetuloa mukaan!

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat joulutervehdyksen presidenttiparille

Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat joulutervehdyksen presidenttiparille

Suomen Luonnonsuojeluliitto, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Greenpeace Suomi, Luontoliitto, SEY Suomen Eläinsuojelu, Animalia, Birdlife Suomi, Vegaaniliitto, Natur och Miljö ja WWF luovuttivat perjantaina 19.12. presidenttiparille perinteisen joulutervehdyksen. 

Tänä vuonna korin kokosi SEY ja siihen oli koottu kasvipohjaisia ja kotimaisia herkkuja. Korissa oli joulutervehdys myös Mäntyniemen kissoille ja pihapiirin linnuille.

Lue lisää

Luontoliiton lausunto maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta asetukseksi alueellisen kiintiön nojalla salliittavasta suden metsästyksestä metsästysvuonna 2025-2026

Järjestöt toteavat tiedotteessaan, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tehoton tapa ratkaista konflikteja ja se usein jopa pahentaa niitä. Kun suurpetojen sosiaalinen rakenne hajoitetaan se lisää konflikteja. Väitteelle, että sutta on metsästettävä, jotta niiden ihmisarkuus pysyisi yllä, ei ole tieteellistä näyttöä.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.