Roskatalkoot Ruskossa

Hei!

Ja tervetuloa roskatalkoisiin Ruskon jätekeskukselle (Ruskonniityntie 10, 90620 Oulu) lauantaina 10.5. klo 10-14!

Kiertokaarelle on tärkeää huolehtia niin ympäristöstään kuin asiakkaidenkin viihtyvyydestä, joten kevään tullen me Luontoliiton Pohjois-Suomen piiristä pääsemme oikein porukalla siistimään Ruskon jätekeskusta ja Kiertokaarelle johtavan Ruskonniityntien maisemia asiaankuuluvaa palkkiota vastaan.

Palkkio maksetaan tehtyjen henkilötyötuntien mukaan, joten mitä enemmän saamme innokkaita talkoolaisia mukaan sitä suuremman palkkion Possu urakasta saa ja sitä siistimmäksi alueen ympäristö muuttuu.

Kiertokaari tarjoaa keruu- ja suojavälineet kaikille talkoolaisille, joten tarvitset mukaan vain tukevapohjaiset kengät, säänmukaisen vaatetuksen sekä mahdollisesti jotain pientä evästä. Alueelle mahtuu kerrallaan 20 henkilöä, mutta yläraja tuskin koituu meille ongelmaksi.

Talkoista saatu palkkio käytetään Luontoliiton Pohjois-Suomen piirin ympäristökasvatustoiminnan, kuten lasten kesäleirien ja koko perheen tapahtumien järjestämiseen sekä nuorille aikuisille suunnatun ympäristövaikuttamistoiminnan mahdollistamiseen. Ota siis kaverikin mukaan ja tule tukemaan paikallista lasten ja nuorten ympäristötoimintaa!

ps. Saavuthan portille viimeistään klo 9.45, jotta pääsemme yhdessä siirtymään jätekeskuksen alueelle klo 10.😁

Aurinkoisin terveisin
Luontoliiton Pohjois-Suomen piiri

Paikka:
Ruskonniityntie 10, 90620 Oulu
Alkaa:
10.5.2025
Päättyy:
10.5.2025
Jaa tapahtuma:

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.