PELASTETAAN VIIANKIAAPA – PELASTETAAN LUONNONSUOJELU!
Sodankylässä sijaitseva Viiankiaapa on ainutlaatuinen, kaksinkertaisesti suojeltu aapasuo ja Euroopan mittakaavassa korvaamaton luontokohde. Silti alueelle suunnitellaan kaivosta.
Suojelualueet on luotu luonnon turvaksi – ei kansainvälisten kaivosjättien temmellyskentäksi. Jos edes tuplasuojeltu suo ei ole turvassa, mikä suomalaisessa luonnossa enää on?
Viiankiaavan kohtalonhetket ovat käsillä nyt.
Toteutuakseen kaivos vaatii ns. Natura-poikkeamaa, jonka myöntämistä Petteri Orpon hallitus parhaillaan valmistelee. Lisäksi kaivos vaatii soidensuojelulain muutosta, josta päättää eduskunta.
Tänä syksynä ei päätetä ainoastaan Viiankiaavan kohtalosta vaan myös koko suomalaisen luonnonsuojelun tulevaisuudesta.
Nyt on viimeinen hetki toimia. Tule mukaan vaatimaan, että suojeltu luonto pysyy suojeltuna!
Aika: 26.9. klo: 13-15
Paikka: Kokoontumispaikka Sorinaukiolla. Marssin reitti Sorinaukio-Hämeensilta-Keskustori.
Ohjelma: Keskustorilla esiintymässä ainakin huikea Anton V Kivi. Puheen pitää ainakin Luontoliiton liittohallituksen puheenjohtaja Elo Vanhanen.
Tule ja ota kaveri mukaan – pidetään Viiankiaapa vapaana