Tule julistamaan joulurauha lähimetsille 15.12.!
Luontoliiton Metsäryhmä, Pro Riistavuoren puisto ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy) järjestävät sunnuntaina 15. joulukuuta klo 13–15 Riistavuoren puistossa Lähimetsien rauhanjulistus -tapahtuman Helsingin lähimetsien puolesta. Tapahtumassa alueen asukkaat, luontojärjestöt ja lukuisat taiteilijat yhdistävät voimansa.
Riistavuoren metsää uhkaa raskas rakentaminen, eivätkä suunnitelmiin tehdyt pienet muutokset riitä säästämään alueen luonto- ja virkistysarvoja. Alueen kohtalosta päätetään aivan näinä aikoina.
Tapahtumassa kuljetaan yhdessä metsäreitti, jonka varrella on erilaisia pysähdyspisteitä. Pisteillä on tarjolla upeita taide-esityksiä ja kuullaan asukkaiden kertomuksia Riistavuoren puiston merkityksestä heille. Alueen luontoarvoista on kertomassa luontokartoittaja Ville Murmann Luontoliiton metsäryhmästä.
Liikkeelle lähdetään Eliel Saarisen tieltä kohdasta, josta puiston läpi kulkeva ulkoilutie alkaa (Eliel Saarisen tie 43) ks. https://goo.gl/maps/oCXjU2efw51VMyr46
Kaikkien, joita ohjelma kiinnostaa, on hyvä olla mukana yhteislähdössä klo 13.00. Esitykset eri pisteillä tapahtuvat vain kerran.
Ohjelma:
SOIVA METSÄPOLKU
Pro Riistavuoren puisto -ryhmän tervetulotoivotus: Hanna Rinne
Koiton laulu: Isänmaa
Kimmo Pohjonen: Oodi lähimetsille
Antero Priha, Eero Savela, Tapani Varis: Lähiluonto S O S
Antti Halonen, Aarne Laasonen, Sanna Karlsson-Sutisna, klovni Hanna Terävä: Sahalamentteja
Maija Saksman: Runolauluja lähimmäiselle metsälle ja sammalpoluille
Soiden ja Puiden Vuorokuoro: Huuto lähimetsien puolesta!
Äänitteitä Qr-koodista metsäpolun varrella mm.
Erja Manto: Runollinen lähimetsälajiluenta
Puheenvuoro kaupunkimetsien vaihtoehtokaavoista: Elonkirjon kaupunki -työryhmä
Puheenvuoro alueen eläimistä: Pro Riistavuoren puisto -ryhmän edustaja
Voit tulla mukaan ”Puussalaulajien Vuorokuoroon”! Ilmoittautuminen s-postitse: mayasaksman@gmail.com
Taustaa
Luonnoltaan arvokkaaseen ja alueen asukkaille rakkaaseen Riistavuoren metsään on suunniteltu kerrostaloja noin 2 400 asukkaalle. Riistavuoren metsä on lukuisia uhanalaisia luontotyyppejä ja lajeja sisältävä yhtenäinen ja arvokas luontokokonaisuus, jonka puolustamiseksi asukkaat ja luontojärjestöt kamppailevat.
Tapahtumassa toivotetaan rauhaa myös muille Helsingin lähimetsille, joiden luonnonarvoja kaupungin kaavoitus- ja rakentamispolitiikka uhkaa.
Lisätiedot
Marja Keränen, Pro Riistavuoren puisto, puh. 040 849 6930
Maija Saksman, (taiteilijakontaktit), puh. 044 531 9161
Valokuva: Heidi Rantalainen