Puheenjohtajalta: iloista Pride-kuukautta! 🏳️‍🌈

Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen

Tänään alkaa kansainvälinen Pride-kuukausi. Pride on mielenosoitus sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolesta ja moninaisuuden juhla. Pride-kuukauden lisäksi tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa ympäri vuoden.

Meille Luontoliitossa on tärkeää, että jokainen voi osallistua toimintaamme omana itsenään yhdenvertaisesti. 

Iloksemme voimme kertoa, että Luontoliitto on tänä vuonna Suomen suurimman tasa-arvotapahtuman Helsinki Priden yhteisökumppani. 

Helsinki Priden teemana on tänä vuonna nuorten oikeus kasvaa omaksi itsekseen, joten lasten ja nuorten järjestönä meille on erityisen tärkeää osallistua tänä vuonna. 

Sateenkaarinuoret kohtaavat edelleen Suomessa ja maailmalla vihaa, syrjintää ja häirintää. Se on vakava ihmisoikeusongelma ja aiheuttaa nuorissa pelkoa, surua, ulkopuolisuuden tunnetta ja ahdistusta, heikentäen terveyttä ja hyvinvointia monella tapaa. Moni sateenkaarinuori kohtaa vihapuhetta erityisesti digitaalisissa ympäristöissä. Ja Suomen translaki ei uudistamisen jälkeenkään ota huomioon lasten ja nuorten oikeuksia.

Teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen ja syrjintää, ennakkoluuloja ja eriarvoisuutta vastaan vuoden jokaisena päivänä. Haluamme järjestönä kehittyä ja ottaa vastaan palautetta siitä, miten voisimme olla turvallisempi. Laitathan meille tarvittaessa palautetta.

Ja tervetuloa kanssamme marssimaan Helsinki Priden kulkueeseen 27.6. Ilmoittaudu mukaan täällä.

Luontoliiton puheenjohtaja Elo Vanhanen

🏳️‍🌈 Pride-viikolla useita tapahtumia Helsingissä 

Discussion: Is activism for all? To 25.6. klo 17 at Pride House Helsinki

Järjestämme Helsingin Pride Housessa keskustelun to 25.6. klo 17 liittyen aktivismiin ja inkuusioon.  

Tapahtumatiedot

Queer birding and picnic: Thursday 25.6. at 4pm

Come join us this pride to go queer birding and enjoy a community picnic. We will gather together at Lauttasaari beach and find a nice place to set up comfortable picnic spots. We can talk, relax, eat and watch sea birds together. Queer bird guide Sommer Ackerman will help you identify birds, and tell you about the connection between queerness and nature.

This is a beginner friendly event, which means that you do not need to know anything about birds.

Tapahtumatiedot

Queer bird walk for kids and families: Wednesday 24.6.

This is a beginner friendly event for children and families, which means that you do not need to know anything about birds! The main language of the event will be in English, with bird names in Finnish. There will be easy activities for the children throughout the park to teach them about local nature and birds – the activities can be done in Finnish or English. 

Tapahtumatiedot

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.