Luontoliitto ja Pohjantähti: Älä tilaa kiinalaisista halpakaupoista! 

Allekirjoita vetoomus ja kansalaisaloite ympäristöä kuluttavan halpatuotannon rajoittamiseksi.  

Tilaaminen kiinalaisista halpakaupoista lisääntyy, vaikka niiden tuotteet ovat laadultaan heikkoja ja voivat sisältää terveydelle haitallisia aineita.  

Viime vuonna alle 150 euron arvoisten lähetysten määrä EU:n ulkopuolelta Suomeen yhdeksänkertaistui. Kaikista EU:n ulkopuolelta tulleista lähetyksistä 98 prosenttia tuli Kiinasta. 

Vakuutusyhtiö Pohjantähti on huolissaan erityisesti Kiinasta tilattavista viallisista sähkölaitteista, jotka vaarantavat omaisuuden lisäksi myös ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin. 

Halpakaupat aiheuttavat myös merkittäviä ympäristöhaittoja, ja tuotantoon liittyy ihmisoikeusrikkomuksia.  

Halpakauppojen toimintaa pyritään suitsimaan vaikuttamalla kansalaisaloitteella lainsäädäntöön. Sääntelyn tiukentaminen parantaisi kuluttajansuojaa, vähentäisi kestämätöntä luonnonvarojen tuhlausta ja parantaisi kotimaisen tuotannon asemaa. 

Krääsätalous kuriin -kansalaisaloitteessa vaaditaan eduskuntaa rajoittamaan tällaisten halpatuotekauppojen mainontaa sekä selvittämään verotuksellisia keinoja niiden myynnin rajoittamiseksi.   

Lue lisää ja allekirjoita aloite: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14852

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa yli 18-vuotias. 

Luontoliitto kannattaa myös pikamuodin ympäristövaikutusten tiukempaa rajoittamista. Vaate- ja tekstiiliteollisuus tuottaa vuosittain yli 92 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä. Lisäksi alan ilmastopäästöt ovat suuremmat kuin meri- ja lentoliikenteen globaalit päästöt yhteensä.  

Vetoa päättäjiin, että pikamuodin ympäristövaikutuksia rajoitettaisiin lainsäädännöllä!

Lue lisää ja allekirjoita vetoomus: luontoliitto.fi/vetoomus/pikamuoti 

Vetoomus on auki 25.5. asti. 

Tämä teksti on julkaistu kaupallisessa yhteistyössä vakuutusyhtiö Pohjantähden kanssa. Vakuutusyhtiö Pohjantähti tukee Luontoliiton toimintaa. Jokaista tämän sivun yhteydenoton kautta syntynyttä vakuutussopimusta kohden Pohjantähti lahjoittaa 20 euroa Luontoliitolle: www.pohjantahti.fi/vakuutustarjous-luontoliiton-ystaville 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat joulutervehdyksen presidenttiparille

Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat joulutervehdyksen presidenttiparille

Suomen Luonnonsuojeluliitto, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Greenpeace Suomi, Luontoliitto, SEY Suomen Eläinsuojelu, Animalia, Birdlife Suomi, Vegaaniliitto, Natur och Miljö ja WWF luovuttivat perjantaina 19.12. presidenttiparille perinteisen joulutervehdyksen. 

Tänä vuonna korin kokosi SEY ja siihen oli koottu kasvipohjaisia ja kotimaisia herkkuja. Korissa oli joulutervehdys myös Mäntyniemen kissoille ja pihapiirin linnuille.

Lue lisää

Luontoliiton lausunto maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta asetukseksi alueellisen kiintiön nojalla salliittavasta suden metsästyksestä metsästysvuonna 2025-2026

Järjestöt toteavat tiedotteessaan, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tehoton tapa ratkaista konflikteja ja se usein jopa pahentaa niitä. Kun suurpetojen sosiaalinen rakenne hajoitetaan se lisää konflikteja. Väitteelle, että sutta on metsästettävä, jotta niiden ihmisarkuus pysyisi yllä, ei ole tieteellistä näyttöä.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.