Valkovuokko

Valkovuokko on tunnettu äitienpäivän kukkana. Ensimmäiset nuput nähdään yleensä huhtikuun loppupuolella, selvästi sinivuokon jälkeen, ja kukinta ajoittuu tavallisesti toukokuulle. Jos kevät on varhaisessa, kukinta saattaa olla ohi jo äitienpäivään mennessä. 

Valkovuokko on parin viikon ajan loistava katseenvangitsija. Sen kukat peittävät suurina yhtenäisinä mattoina lehtomaisia maisemia. Valkoinen kukka muodostuu tavallisimmin kuudesta terälehdestä, jotka sijaitsevat kehittäin niin, että kolme terälehteä on edempänä ja kolme taempana.

Valkovuokko on eteläisessä Suomessa erittäin yleinen. Se on puolen Suomen kasvi, sillä suunnilleen Oulun korkeudelta ylöspäin se on harvinainen tai puuttuu kokonaan. Maamme pohjoisosissa laji onkin rauhoitettu. Valkovuokko viihtyy ravinteikkaalla maalla, valoisissa metsissä ja niityillä.

Kuva: Teemu Saloriutta

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Harjoitteluun Luontoliittoon?

Haemme ympäristökasvatustiimiimme kahta ympäristökasvatuksen harjoittelijaa. Harjoittelut ajoittuvat niin, että harjoittelijat pääsevät mahdollisesti osan ajasta tekemään töitä myös yhdessä.  Kevät- ja Talviseurannan harjoittelijana työtehtäviisi kuuluu:  Leiritoiminnan

Lue lisää

Hämeen piirin syyskokous

Tervetuloa Hämeen piirin syyskokoukseen, jossa vahvistetaan vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan ensi vuoden hallitus!

Ennen varsinaisen kokouksen alkua kuullaan Kaija Helteen kertomana jokihelmisimpukoista eli raakuista! Tarjolla on mielenkiintoista tietoa raakkujen ekologiasta sekä niiden tilanteesta Pirkanmaan vesistöissä.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.