Mustikka

Mustikka kukkii touko–kesäkuussa. Sen kukka on kuin pieni vaaleanpunainen lampunvarjostin. Kukat roikkuvat yksittäin mustikanvarvuissa, ja pölytyksen jälkeen kesällä niistä kehittyy herkullisia marjoja. 

Mustikka on arka kylmyydelle, joten kukinta-ajan sää vaikuttaa ratkaisevasti marjasatoon. Mustikan tärkeisiin pölyttäjiin lukeutuvat Kevätseurannastakin tutut kimalaiset, ja pölytysmenestys on myös hyvin riippuvainen säästä, sillä hyvin sateisella säällä kimalaiset eivät lennä.

Mustikkaa tavataan kaikkialla Suomessa monenlaisissa metsissä. Metsänkäsittely vaikuttaa mustikan pärjäämiseen, eikä se kestä avohakkuita. Mustikan peittävyys onkin nykyisellään vain noin puolet 1950-luvun tilanteesta. Vaikka mustikka onkin vähentynyt, marjoja voi silti poimia vailla tunnontuskia.

Kuva: Anna Rajasilta

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Ohjaajaksi luontokerhoon?

Luontokerhot tarjoavat alakouluikäisille lapsille elämyksiä lähiluonnossa; kerhoissa ulkoillaan ja retkeillään, leikitään ja askarrellaan sekä tutkitaan ja aistitaan ympäröivää luontoa. Ohjaajana pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan oman

Lue lisää
leiriläiset maalaavat leirilakanaa

Terveisiä Luontoliiton kesäleireiltä!

Luontoliiton leirikesä on täydessä vauhdissa! Alkukesän päivät ovat täyttyneet niin päiväleirien lähiluontoretkistä kuin telttaleirien leirielämästä. Leirejä on järjestetty Hangossa, Espoossa, Maskun Lemussa, Mustasaaressa, Tampereella ja Kuhmoisissa.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.