Ilmoittaudu Kotimetsän puolustajat -koulutuksiin!

Luontoliiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteisen Kotimetsän puolustajat -hankkeen toinen koulutuskokonaisuus starttaa keväällä. Seuraavat koulutuspaikkakunnat ovat Tampere ja Jyväskylä.

Koulutus on suunnattu kaikille, jotka haluavat oppia puolustamaan omia lähimetsiään ja kaipaavat siihen työkaluja sekä hyvän porukan, jonka kanssa kampanjoida metsien puolesta. Osalla paikkakunnista tähän onkin jo vahva alku – koulutus tukee myös erinomaisesti jo muodostuneiden ryhmien työtä! Olit siis aloittelija tai konkari, mukaan kannattaa tulla! 

Kotimetsän puolustajat -koulutuksen myötä muodostamme paikallisryhmiä, jotka tekevät omat vaikuttamissuunnitelmat kuntansa omistamien metsien puolustamiseksi. Suunnitelmat tehdään paikkakuntakohtaisesti ja niissä huomioidaan jo tehty työ ja nykytilanne.

Palaute Kotimetsän puolustajat -koulutuksista on ollut erinomaista!

Syksyn koulutuksista saatiin erinomaista palautetta. Näin osallistujat kommentoivat koulutusta palautteissa:

En osannut odottaa, että koulutus olisi näin monipuolinen.

Tämän viikonlopun jälkeen katsoin lähimetsiäni eri silmin.

Parasta olivat samanhenkiset ihmiset, ja asiantuntevat monipuoliset asiantuntijat.

Kotimetsän puolustajat -koulutuksessa lähipäiviä ja etäluentoja

Koulutus koostuu seuraavista osioista: kahdesta lähipäivästä (intro ja lopun vaikuttamissuunnitelma), kahdesta viikonloppukoulutuksesta (vaikuttaminen ja viestintä sekä luontoarvojen tunnistaminen metsässä) ja kahdesta etäluennosta (metsiensuojelun väylät ja alustus luontoarvojen tunnistamiseen). Viikonloppukoulutukset ja etäosiot ovat aina kahden paikkakunnan yhteisiä. 

Kouluttajina toimivat luonnonsuojelun, kampanjoinnin ja viestinnän huippuosaajat, muun muassa: Panu Kunttu, Matti Aalto, Liisa Toopakka, Liisa Hulkko, Aino Juvonen, Annamari Värtö ja Reija Mikkola.

Koulutukseen pystytään ottamaan kultakin paikkakunnalta maksimissaan 20 henkilöä. Otamme koulutukseen ensisijaisesti vain koulutuspaikkakuntien asukkaita, koska vaikuttamistyö keskittyy kunkin kaupungin päättäjiin. Valintaan vaikuttaa hakijoiden motivaatio ja sitoutuminen. Koska hanke on Luontoliiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteinen, pyrimme jakamaan koulutuspaikat tasaisesti järjestöjen aktiivien sekä uusien osallistujien kesken. Koska Luontoliiton metsäryhmän kohderyhmä on nuoret, tavoitteena on, että noin puolet osallistujista olisi alle 29 -vuotiaita. Koulutus on ilmainen ja koulutusviikonlopuissa on täysi ylläpito. Ainoastaan matkakulut jäävät osallistujien maksettavaksi. 

Haku Tampereen ja Jyväskylän koulutukseen on nyt auki. Täytä lomake mahdollisimman pian, mutta viimeistään 15.1. Käsittelemme hakemukset ja ilmoitamme koulutukseen pääsemisestä viikon 4 aikana.  

Koulutusten aikataulut

  1. Kotimetsän puolustajat intro       1.3. JKL,  8.3. TRE klo 13-16
    • Kunkin paikkakunnan oma lähitapaaminen
    • Kuulet Kotimetsän puolustajat –hankkeesta ja sen tavoitteista kokonaisuudessaan
    • Esittelemme koulutuksen sisällöt ja aikataulun
    • Tutustut paikkakuntasi muihin osallistujiin sekä hanketiimiin
    • Saat perustiedot kuntametsien roolista ja kansalaisvaikuttamisen keinoista
  2. Metsiensuojelun vaikuttamisväylät     19.3. klo 18-20
    • Etäluento
    • Opit esimerkkitapausten kautta, miten eri tahojen omistamien metsien suojeluprosesseihin voi vaikuttaa
    • Kouluttajana Panu Kunttu
  3. Vaikuttaminen ja viestintä        28.-30.3.
    • Kahden paikkakunnan yhteinen koulutusviikonloppu 
    • Käymme laajasti ja konkreettisesti läpi kansalaisvaikuttamisen keinoja 
    • Kouluttajina mm: Panu Kunttu, Matti Aalto, Liisa Toopakka, Liisa Hulkko, Aino Juvonen, Annamari Värtö ja Reija Mikkola
  4. Luontoarvojen tunnistaminen metsässä   23.4. klo 18-20 (etä) + 25.-27.4.
    • Kahden tunnin etäalustus aiheeseen
    • Kahden paikkakunnan yhteinen koulutusviikonloppu
    • Opit perusteet metsien luontoselvityksistä: miten tunnistaa luonnoltaan arvokas metsä ja arvioida sen luonnontilaisuutta rakennepiirteisiin ja METSO -kriteereihin perustuen
    • Kouluttajana Matti Aalto
  5. Vaikuttamissuunnitelman laatiminen     3.5. JKL, 10.5. TRE klo 13-17
    • Paikkakuntakohtainen lähipäivä, jossa ryhmät järjestäytyvät ja tekevät ohjatusti omat alueelliset vaikuttamissuunnitelmat

Tampere: https://forms.office.com/e/c1XTDzSwvH 

Jyväskylä: https://forms.office.com/e/k95Gt4f4ye 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.