Helsingin kadut raikuivat tarmokkaista huudoista, kun yli 900 lasta ja nuorta marssi, iloitsi ja juhli ainutlaatuisen ja herkän Itämeren puolesta torstaina 27.8.
Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.
Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.
“Tapahtuma oli kaikin puolin menestys”, kertoo tapahtumaa koordinoinut Joanna Kuru Luontoliitosta.”Saimme tuotua yhteen suuren määrän lapsia juhlistamaan Itämerta ja vaatimaan päättäjiltä toimia Itämeren puolesta. Tämä oli varmasti monelle lapselle ensimmäinen kosketus kansalaisvaikuttamiseen, mikä luo toivoa Itämerelle, mutta myös lisää lasten uskoa omiin kykyihin vaikuttaa yhteiskuntaan. Se tekee tapahtumasta entistä merkityksellisemmän myös meille Luontoliitossa.”
Tule mukaan Itämeri-ryhmän toimintaan
Itämeren pelastaminen jatkuu Luontoliitossa joka päivä.
Jos olet nuori, jota aihe kiinnostaa, tai tunnet sellaisen kannattaa tulla mukaan Luontoliiton Itämeri-ryhmä toimintaan.
Lue lisää Itämeri-ryhmän toiminnasta täältä.





