Tieteestä kiinnostuneet huomio! Talviseuranta alkaa 1. marraskuuta  

Haluatko päästä tekemään ihan oikeaa tiedettä? Ryhdy tutkijoiden avuksi ja lähde keräämään havaintoja luonnosta yhdessä vaikka kavereiden tai perheen kanssa. Talviseurannassa tarkkailemme lumen ja jään muutoksia sekä talvella esiintyviä eläinlajeja. 

Marraskuun ensimmäisenä päivänä, eli Pyryn päivänä, käynnistyvän Luontoliiton Talviseurannan tavoitteena on innostaa ihmisiä talvisen luonnon tutkailuun ja retkeilyyn, kerätä kansalaishavaintoja tutkijoiden tietokantaan sekä lisätä ilmastotietoisuutta.  

Talviseuranta kutsuu havainnoimaan talven etenemistä tarkkailemalla lumen ja jään muutoksia sekä talvella esiintyviä eläinlajeja.  

Talviseuranta on tarkoitettu ihan kaikille luonnosta kiinnostuneille ja kampanjaan voi osallistua mistä päin Suomea tahansa. Aloittelevakin luontoharrastaja pääsee vauhtiin kampanjasivulta löytyvien selkeiden ohjeiden ja vinkkien avulla. Havainnot ilmoitetaan Talviseurantalähetin avulla ja Talviseurantaan voi osallistua myös jakamalla talvisia luonto- ja eläinkuvia Instagramissa.      

Havainnot kerätään Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantoihin, josta ne ovat tutkijoiden käytettävissä. Osallistumalla pääset siis auttamaan tutkijoita tärkeässä työssään ja muun muassa kartoittamaan ilmastonmuutoksen vaikutusta pohjoisen talveen.  

Seuraa ohjeita! 

Näin osallistut

Lue lisää ja ilmoita havaintoja täällä: https://talviseuranta.fi/  

Voit kirjautua sisään vierailijatunnuksella ja merkitä lumen ja jään tai lajihavaintosi vaikka heti havainnot tehtyäsi. Havaintoja voi ilmoittaa kerralla yhden tai useampia. Voit myös ladata palveluun kuvia. Tarvittaessa käytä paikannustoimintoa.  

Tai osallistu Instagramissa jakamalla kuvia hashtagilla #talviseuranta ja merkitsemällä mukaan tilin @luontoliitto.  

Lisätietoja

Teija Peura   
Luontoliiton ympäristökasvatuspäällikkö   
puh. +358 44 045 8898   
teija.peura@luontoliitto.fi   

Verkkosivut: https://talviseuranta.fi

Vakuutusyhtiö Pohjantähti tukee Luontoliiton kerhotoimintaa, jossa myös Talviseuranta on tärkeässä roolissa.

 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Valokuvakilpailun virtuaalinäyttely

Lasten ja nuorten luontokuvat kutsuvat meitä kaikkia retkeilemään, virkistymään ja lumoutumaan luonnon kauneudesta. 

Luontoliiton ja Suomen Luonnonvalokuvaajien talvikuvakisan voitti 17-vuotias Niko Aarnio, paljon onnea! Halusimme koota pienen virtuaalinäyttelyn kilpailuun osallistuneista upeista valokuvista. Valtavat kiitokset kaikille ihania talvikuvia lähettäneille!

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.