Kevät on saapunut metsään – haapakin kukkii jo

TIEDOTE

Koivun lehdet ovat puhjenneet, mutta haavan havisevia lehtiä saadaan vielä odottaa, sillä kotoperäisistä lehtipuista haapa tekee lehtensä usein kevään viimeisenä. Luontoliiton Kevätseurannassa tarkkaillaan sen vuoksi haavan kukintaa, joka tapahtuu ennen lehtien puhkeamista.  

Tämänvuotisen Kevätseurannan teemalaji haapa (Populus tremula) on pajuihin kuuluva lehtipuu, joka kasvaa 15–30 metriä korkeaksi. Haapa kasvaa monenlaisilla kasvupaikoilla: todennäköisimmin siihen törmää tuoreissa kangasmetsissä ja lehdoissa, mutta haapoja löytyy myös rehevistä korpimetsistä ja metsien tai aukeiden reunamilta. Haavalla on helposti tunnistettavat havisevat, pyöreät ja mutkalaitaiset lehdet, jotka puhkeavat vasta touko-kesäkuussa – usein kaksi viikkoa koivua jäljessä. 

Haapa on elinympäristönsä avainlaji, joka ylläpitää elämää vielä lahotessaan ja maatuessaankin, ja siltä on löydetty yli tuhat seuralaislajia. Näistä haapaspesialisteja eli lajeja, jotka elävät yksistään haavalla on toista sataa. Yksi näistä on haavankeltajäkälä, jonka kellertävät, puun runkoa pilkuttavat laikut moni tunnistaa. 

”Haapa on tämän vuoden teemalajeista suosikkini, sillä se on metsäekosysteemien hyvinvoinnin kantava voima ja varsinainen superpuu, joka tarjoaa ravintoa ja kodin sadoille lajeille tikoista sieniin ja sammaliin”, kertoo Kevätseurannan koordinaattori Lilli Tikkanen

Haavan pehmeä puuaines tarjoaa otollisen alustan lintujen kolojen kaivertamiselle, ja näissä koloissa viihtyvät myöhemmin myös monet muut otukset, koppakuoriaisista lepakoihin. Vanhoissa ja etenkin lahoavissa haavoissa elää hyvin kirjava eliöyhteisö sieniä, kääpiä, kovakuoriaisia, perhosia, lintuja ja nisäkkäitä, kuten liito-orava. Tämän vuoksi lahopuun jättäminen metsiin on erityisen tärkeää metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta.  

Kevätseuranta lähestyy loppuaan 

Mustikka ja käenkaali eli ketunleipä kukkivat jo monin paikoin. Hurmaavasti tuoksuvan kansalliskukkamme kielon kukinta on myös alkamassa. Ensi viikonloppuna vietetään toiseksi viimeistä virallista Kevätseuranta-havaintoviikonloppua, ja ensihavaintojen lisäksi ihmisten toivotaan ilmoittavan kevään mittaan keräämiään runsaushavaintoja kaikista kampanjan 43 lajista. 

 ”Mielestäni nyt on kaunein aika keväästä, kun metsä sen kaikissa vihreän sävyissään heräilee kesään. Viikonlopulle vaikuttaa osuvan lämmin ja aurinkoinen sää, joten kannustan pakkaamaan eväät ja lähtemään metsäretkelle! On hyvä mahdollisuus havaita haapaa nakuttava tikka tai kevättä kukkuva käki samalla, kun ihastelee heräileviä kasveja”, vinkkaa Tikkanen.  

Lisätietoa Kevätseurannan lajeista ja havaintojen ilmoittamisesta löytyy osoitteesta kevatseuranta.fi. 

 Lisätiedot:   

Lilli Tikkanen, Kevätseurantakoordinaattori 
puh. 044 338 1543   
lilli.tikkanen@luontoliitto.fi  

Teija Peura, Luontoliiton ympäristökasvatuspäällikkö   
puh. 044 045 8898    
teija.peura@luontoliitto.fi  

  
www.kevatseuranta.fi  
Instagram @kevatseuranta   
Facebook @kevatseuranta   
#kevätseuranta    

Kevätseuranta on yksi Luontoliiton pitkäaikaisimmista kampanjoista — seurantaa on tehty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1976. 

Lue myös Luontoliiton muita uutisia

Luontoliitto vetoaa nuoren aktivistin puolesta: palautuksen toimeenpano keskeytettävä

Maahanmuutovirasto on antanut kielteisen päätöksen Luontoliiton toimintaryhmissä toimineen nuoren aktivistin turvapaikkahakemukseen. Häntä uhkaa nyt palautus Venäjälle, jossa aktivisteja koskeva vaino on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, ettei ketään palauteta maahan, jossa häntä uhkaa vaino tai muu epäinhillinen kohtelu. Pyydämme Maahanmuuttovirastoa keskeyttämään karkotuksen täytäntöönpanon ja arvioimaan asian uudelleen kokonaisuutena. Pyydämme sisäministeriötä varmistamaan, että asia käsitellään kiireellisesti.

Lue lisää

Metsäterveyslaskuri julkistetaan pian. Tule kuulemaan lisää metsien terveysvaikutuksista syksyn webinaarisarjassa  

Koneen säätiön rahoittamassa Metsästä buustia hyvinvointiin ja terveyteen -hankkeessa kehitetään parhaillaan Metsäterveyslaskuria, joka arvioi metsien terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellista merkitystä yhteiskunnalle.  

Kaikille avoin laskuri julkaistaan marraskuussa 2026.  

Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää syksyn kolmiosaisen webinaarisarjaan, joka alkaa 8.10.2026 klo 16.

Lue lisää

Syntymäpäiväkeräys – Lahjoita Hämeen piirille

50-vuotta paikallista ympäristökasvatus- ja luonnonsuojelutyötä 🎂

LAHJOITTAMALLA syntymäpäiväkeräykseen olet mahdollistamassa, Luontoliiton Hämeen piirin, lasten ja nuorten luonto- ja ympäristötoimintaa Pirkanmaalla ja Etelä-Hämeessä myös tulevaisuudessa.

Lue lisää
Vuoden 2024 Luontokuvakisan voittaja Aino Naunin, 17v

Alle 18-vuotiaiden valokuvakilpailu on auki 30.9. asti!

Luontoliitto ja Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry järjestävät alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille oman luontokuvakilpailun. Kilpailu alkaa 25.5. ja loppuu 30.9. Mukaan toivotaan kuvia kaikilta vuodenajoilta sekä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Alle 12-vuotiaille on oma sarja.

Lue lisää
Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistuvia riemuitsevia lapsia, käsissään mielenosoituskylttejä, joissa esimerkiksi tekstejä “Suojellaan Itämerta”, “Pelastakaa sigma Itämeri”, “Pelastakaa vauvameduusat” sekä “Sigma ricel särjet tarvits apuu”. Aurinko paistaa kohti kameraa kirkkaalta taivaalta.

Yli 900 lasta ja nuorta marssi Helsingissä puhtaamman Itämeren puolesta 

Lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton järjestämä Itämeri-päivän karnevaalikulkue houkutteli paikalle iloisen joukon lapsia ja nuoria värikkäine kyltteineen. Kylteissä otettiin kantaa eri tavoin, muun muassa, että ”Pelastetaan sigma Itämeri” ja ”Itämeri ei ole roskis”.  

Itämeripäivänä 27.8. järjestetty kulkue oli osa John Nurmisen säätiön järjestämää tapahtumaa Helsingin Kansalaistorilla.

Lue lisää

Kiitos tuestasi

Allekirjoituksesi on vastaanotettu. Toimitamme vetoomuksen pian sen vastaanottajalle. Yhdessä voimme toimia äänenä ja voimana luonnon puolesta!

Jaa vetoomus myös somessa:

Voit tukea Luontoliiton arvokasta työtä myös lahjoittamalla.

Vahvistamme vuosittain tuhansien lasten ja nuorten luontosuhdetta järjestämällä luontokerhoja ja -leirejä sekä rakastettuja kouluvierailuja joka puolella Suomea. Luontoliiton valtakunnalliset toimintaryhmät toimivat hupenevien metsien, uhanalaisen suden, padottujen virtavesien, haavoittuvan Itämeren ja kuumenevan ilmaston puolesta. Voit tehdä yleislahjoituksen tai kohdentaa tukesi suoraan haluamallesi toimintaryhmälle.

Haluatko mukaan Luontoliiton toimintaan?

Kiinnostaako sinua saaristoluonnon ennallistaminen tai virtavesien vapauttaminen? Haluatko suojella metsiä tai susia? Toimia kouluvierailijana tai kirjoittaa tärkeistä aiheista?

Haluatko tilata sähköisen uutiskirjeemme ja pysyä ajan tasalla Luontoliiton toiminnasta ja tapahtumista?
Voit peruuttaa uutiskirjeen milloin tahansa jokaisesta sähköpostikirjeestämme löytyvästä linkistä.